Demokratiasta ja sen rahoittamisesta

Viimeisen kahden vuoden aikana yksi demokraattisen prosessin kannalta keskeinen asia, vaalirahoitus on ollut otsikoissa esillä toistuvasti ja näkyvästi. Eduskuntavaaliehdokkaat ja puolueet ovat jääneet toistuvasti median hampaisiin epäiltynä hämäräperäisistä rahoitus- ja korruptiokuvioista. Skandaaliotsikoissa on esiintynyt erilaisia tahoja kuten Nova Group Oy ja Kehittyvien Maakuntien Suomi ry. Mielikuva siitä että Suomen poliittinen kenttä on enimmäkseen korruptiosta vapaa, onkin vaihtunut mielikuvaan härskisti tukia väärinkäyttävistä pelureista. Demokratian kannalta olennainen tukien avoimuus ei ole toteutunut ja milloin minkäkin järjestön tai muun eturyhmän etua on ajettu kyseenalaisin menetelmin.

”Selvää on kuitenkin, että demokratia täytyy rahoittaa jotenkin.” 

Monet ihmiset pitävät (suur-)yritysten lahjoittamia merkittävän suuruisia tukia ongelmallisina, sillä he katsovat, että tällöin nämä yritykset voivat päästä vaikuttamaan ehdokkaiden linjoihin merkittävästi, jolloin moni voisi argumentoida, että ”päättäjät ovat ostettavissa” tai ”suuryritysten lampaita” sen perusteella keneltä kampanjatukea liikenee.

Tämä kritiikki on täysin pätevää, sillä yritysten tehtävänä on ajaa omistajiensa etua. Tämä tarkoittaa että joko yritysjohtaja on toiminut toimivaltansa ulkopuolella ja hänen tulisi saada potkut tai jos lahjoitus on omistajien etujen mukaista on kyseessä määritelmällisesti oltava korruptio. Lisäksi yritykset ovat eriarvoisessa asemassa yksilöihin verrattuna voidessaan lahjoittaa varoja pienemmällä verorasituksella. Yritysten maksamat suuret vaaliraha-avustukset ovatkin mitä ilmeisimmin keino hankkia yritystukia, voittaa julkisia hankintakilpailuja ja lobbata kilpailun rajoitteita voittojen maksimoimiseksi epärehellisin ja yhteikunnallisesti haitallisin keinoin. Yritysten myöntämien kampanjatukien tulisikin olla täydellisen avoimia.

Sama pätee myös huomattavaa julkista tukea tarjoaviin eturyhmäyhdistyksiin. Mainittakoon näistä monien moraalittomaksi katsoma ammattiyhdistysliikkeen tukikäytäntö, joilla he rahoittavat vasemmistopuolueita. Tämä on moraalitonta paitsi ammattiyhdistysliikkeen lainsäädännöllisen erityisaseman vuoksi, niin myös siksi, että sen jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia, jolloin käytännössä vasemmistopuolueet saavat ylimääräistä julkista rahoitusta verrattuna muihin puolueisiin veronmaksajien rahoilla – myös niiden rahoja, jotka eivät noita puolueita kannata.

Monet pitävät suoran valtiontuen lisäämistä ratkaisuna ongelmaan, vaikka itse asiassa suora julkinen tuki on kaikkein haitallisin ja moraalittomin tukimuoto. On vaikea perustella miksi veronmaksajan pitäisi tukea eduskuntapuolueita joista välttämättä mitään ei edes kannata. Tuntuu myös hölmöltä, että ihmisiä verotetaan ja heidän rahojaan tungetaan kampanjointiin, joka ei tuota mitään lisäarvoa yhteikunnallisesti tarkastellen. Ihmiset pakotetaan kustantamaan monilla miljoonilla useiden satojen poliitikkojen kampanjoita ympäri maata. Jaettava vaalituki onkin hölmöä julkisen sektorin rahanhaaskausta, jonka taakka jaetaan suomalaisten veronmaksajien harteille.

Ilman julkista tukea vaalikampanjointi olisi oletettavasti nykyisen julkisen tuen verran halvempaa ja kaikki ehdokkaat olisivat samalla viivalla huolimatta siitä kuuluvatko valtapuolueisiin. Julkisen tuen merkittävin vaikutus onkin, että se ylläpitää olemassa olevia, todennetusti korruptoituneita valtarakenteita. Kaikkein haitallisimpana tukimuotona julkinen tuki tulisi kieltää välittömästi.

Sen sijaan yksittäisten ihmisten (pien)lahjoituksen ja ehdokkaan omat investoinnit kampanjaan ovat mitä demokraattisin ja moraalisin tapa järjestää vaalirahoitus. Se että ehdokas uskaltaa investoida kampanjaansa merkittävästi omia rahojaan kertoo ehdokkaan olevan tosissaan pyrkimässä luottamustehtävään. Toisaalta kampanjaan kerätyt, yksittäisten ihmisten, vaihtelevan suuruiset lahjoitukset viestisivät siitä, että ehdokkaalle on kysyntää ja tukea ihan ruohonjuuritasolta lähtien.  Mahdollisen jäljelle jäävän korruption voisi kitkeä vaatimalla ehdokkaille täyttä kirjanpitovelvollisuutta kuten yrityksilläkin on. Kirjanpidosta kävisi ilmi jokainen lahjoitettu summa ja mistä se tulee.

Tämä olisi ainoa oikeasti rehellinen ja korruptiovapaa malli. Mallin toimivuudesta antaa osviittaa muun muassa Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Jussi Halla-ahon kampanja, joka on onnistunut keräämään vaalirahoitusta 26.10.-12.11. välisellä ajanjaksolla reilut 28 000 euroa. Halla-ahon sivustojen mukaan tuki on saavutettu suurimmaksi osaksi tavallisten ihmisten pienistä, 5€-100€ suuruisista lahjoituksista. Hän toteaakin sivuillaan, että kannatusta voi saada suurten seteleiden lisäksi ”pelkällä asialla.”(Linkki)

Haastamme Saul Schubakin kanssa jokaisen poliittista ideologiaa kannattavan, hyvää ehdokasta tukevan tai muuten vaan valveutuneita lukijoita tekemään konkreettisen toimen lahjoittamalla (pienehkön) summan mielekkäälle ehdokkaalle tai useammalle. Näemme, että tällainen rahoitusmalli on aidointa demokratiaa.

Tämä teksti on kirjoitettu yhteistyössä Kokoomuksen Nuorten Liiton helsinkiläisen liittohallitusjäsenen (2011) Saul Schubakin kanssa.

MikkoLaakso

Markkinaliberaali kauppatieteiden maisteri ja kaupunginvaltuutettu Espoosta. Työkokemusta start-up -yrityksistä, Eduskunnasta ja Euroopan Parlamentista. <a href="http://mikkolaakso.com">Lisää ajatuksistani täältä!</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu