Kulttuuri ja traditio evolutiivisina ilmiöinä

”Jäsentääksemme sivilisaatiomme kehitystä mielekkäästi, on
ymmärrettävä, että kyseessä ei ole yhdenkään yksilön tai ihmisjoukon
suunnitellusti tai päämäärätietoisesti toteuttama prosessi. Sen sijaan
sivilisaatiomme kehitys on täysin itseohjautuva, eli spontaani ilmiö.
Instituutioiden ja moraalin kehitys on alkanut siten, että ihmisjoukot
ovat hiljalleen alkaneet tiedostamattaan soveltamaan erilaisia
moraalisia käytänteitä – jopa sellaisia joista he eivät ole itse edes
pitäneet, tai joiden olemassaolon tärkeyttä he eivät välttämättä edes
kykene ymmärtämään.



Silti nämä moraalikäytänteet ja instituutiot – joiden oikeutusta ja
olemassaolon syytä ei välttämättä ole mahdollista perustella suoraan
järjellä – ovat osoittautuneet valikoivan evolutiivisen kehityksen myötä
välttämättömiksi, tuoden suhteellista etua niitä soveltaville
ihmisjoukoille. Hyväksi osoittautuneet kulttuuri-innovaatiot ovat
yleistyneet leviämällä huikean nopeasti: niitä soveltaneet populaatiot
ovat vaurastuneet ja kyenneet lisääntymään paremmin kuin muut. Näiden
selektiivisen evoluution pohjalta valikoituneiden käytänteiden pohjalta
ihmisyhteisöt pystyivät ’hedelmällisesti lisääntymään ja täyttämään maan
ja tekemään sen itselleen alamaiseksi’ (Moos. 1:28). Tämä ajatusmalli
on kenties kaikkein aliarvostetuin näkökulma mitä tulee
kulttuurievoluutioon.”

– (vapaasti kääntäen), Friedrich A. von Hayek, kirjassaan ”The Fatal Conceit”.

1900-luvun vaikutusvaltaisimpiin liberaaliajattelijoihin kuuluva,
Friedrich von Hayek pohtii teoksessaan Kohtalokas Ylimieli (The Fatal
Conceit), sosialismin, keskusjohtoisen suunnittelun ja
kulttuurievoluution luonnetta. Hän pyrkii teoksessaan osoittamaan, että
moraali, instituutiot ja kulttuuri ovat pohjimmiltaan evolutiivisia
ilmiöitä, jotka perustuvat kasautuneeseen, valikoivaan ja jalostuneeseen
kehitykseen, jonka pohjana on aina oltava traditio ja perinne. Hayek
pyrkii osoittamaan vääräksi sosialistisessa mallissa vallitsevaa
ajatusta siitä, että kulttuuri olisi tietoisesti rakentunut tai
rakennettu ilmiö. Hän pyrkii osoittamaan täten, miten näennäiseen, eli
”konstruktiiviseen rationalismiin” perustava yhteiskuntakehitys on aina
tuhoontuomittua keskussuunnittelua, joka ei ota ollenkaan huomioon
yhteiskunnassa vallitsevia tuntemattomia muuttujia, joiden kaoottisen
kokonaisuuden huomioonottaminen on kulttuurilliselle suunnittelialle
täysin mahdotonta.

Vaistojen tuolla puolen

Ihminen on luonnontilassa vaistojensa vanki. Geneettisessä tarkastelussa
tälle on luontaista toimia osana pientä sukuperustaista kollektiivia,
noin 6-10:stä hengestä muodostuvissa ryhmissä, toimien altruistisesti
tällaisen  jäsenenä. Ryhmää yhdessä pitävää vaistopohjaista altruismia
ei voida kuitenkaan välttämättä pitää moraalisesti tietoisena ihanteena,
vaan ennemmin ihmisyksilön luonnollisena ”refleksimaisena” reagointina
olosuhteisiinsa: Ravinnon niukkuuden takia ihmisten on
keräilijä-metsästys yhteisöissä ollut luontevaa toimia kollektiivisesti
pienten yhteisöittensä hyväksi. Yksinäiselle yksilölle on tällaisessa
niukan ravinnonsaannin ja alhaisen keskimääräisen eliniän olosuhteissa
ollut täysin välttämätöntä kuulua yhteisöön tai muutoin kuolema on lähes
poikkeuksetta korjannut tällaisen yksinäisen soturin.

Edellä kuvailtuja vaistoja, eli ”biologisperäistä moraalia”
voidaan Hayekin mukaan pitää inhimillisen moraalin
perustavanlaatuisimpana asiaintilana, jossa yksilö soveltaa äärimmäistä
altruismia lähimmäisiään kohtaan. Sen sijaan muiden kuin lähipiirin
intressit ovat olleet näille yhdentekeviä, heitä ei kiinnosta muiden
heimojen hyvinvointi.

Tekijä, joka on nostanut ihmislajien verkoston eläimellisestä vaistojen
maailmasta sivilisaatioksi, on Hayekin mukaan järjen ja vaiston välillä
oleva traditioon nojaava ”kulttuurillinen tai sosiaalinen pääoma”, joka
sisälläpitää instituutioita, käytänteitä, kulttuuria, tietoa ja
traditioita. Tätä moraalin tyyppiä voidaan kutsua ”evolutiiviseksi
moraaliksi”. Se perustuu aikaisempien polvien omaksumiin
instituutioihin. Hayekin mukaan tämä on se perustavanlaatuinen tekijä,
joka on tehnyt ihmisestä ainutlaatuisen eliön, joka kehittyy jatkuvasti.
(On tärkeä erottaa, että kyseessä ei ole biologiaan pohjautuva ilmiö,
vaan tiedostamatta opittu ja omaksuttu meemeihin ja instituutioihin
perustuva kehittyvä moraali.)

Tätä varten ihmisten on ollut tarpeellista tukahduttaa myötäsyntyisiä
primitiivisimpiä vaistojaan, toimiessaan yhteiskunnassa. Nämä vaistot
toimivat ihmisen eläessä luonnontilassa, muttei suurissa yhteisöissä.
Yksilön on täytynyt antaa tilaa sivistykselle ja edellytyksille toimia
yhteiskunnassa, joissa kaikki eivät tunne kaikkia. Uskonto on tarjonnut
traditioon perustuvalle moraalille institutionaalisen perustan ja hyvän
maaperän. Sitä edustava uskonnollinen auktoriteetti on voinut levittää
oppia niistä moraalisesti dominoivista käytänteistä yhteiskunnalle,
jotka ovat kehittyneet tässä selektiivisessä evoluutiossa. Yhteiseen
käytänteisiin ja instituutioihin nojanneet yhteisöt ovat menestyneet
suhteellisesti paremmin, kuin ne, jotka eivät ole allekirjoittaneet
toistensa näkemyksiä.

Nämä instituutiot ovat kehittyneet selektiivisen kulttuurievoluution
pohjalta spontaanisti, ilman ohjausta, kyselemättä oman oikeutuksensa
järkiperäisyyttä; vain kulttuurisen innovaation toimivuus, eli sen
hyödyllisyys sitä kantaville yksilöille on ollut ainoa kriteeri.
Vaistomaisen ja myötäsyntyisen altruismin soveltaminen suuremmille
yhteisölle yhteiskunnassa ei ole ollut mielekästä. Onkin tarvittu uudet
pelisäännöt toimittaessa pienen ryhmän sijaan suuressa yhteiskunnassa.
Yhteiset säännöt ovat tuoneet yhteisölle edullista luottamuspääomaa,
jolloin tällaisessa yhteisössä toimiminen on ollut entistä
ennustettavampaa, kun instituutioihin ja näihin pohjautuviin
pelisääntöihin on voitu luottaa. Tällöin transaktiokustannukset laskevat
ja ihmiset voivat arkailematta harjoittaa esimerkiksi taloudellista
kanssakäyntiä, ilman oletusarvoista pettämiseksi tulemista.

Yksilöt saavat tiedostamattaan yhteiskuntansa traditiopääoman
käyttöönsä, joita nämä tiedostamattaan soveltavat jokapäiväisessä
elämässään. He hyväksyvät instituutioita, kuten omistusoikeus ja
käytöstavat, välttämättä ajattelematta tai tiedostamatta näitä sen
enempää. Hayek puhuu evolutiivisesta rationalismista, jota hän pitää
perustellumpana vastaparina keskussuunnitteluun nojaavalle
”konstruktiiviselle rationalismille”. Hayek kertookin, että ”ihminen ei
valitse instituutioita ja moraalia, vaan nämä valitsevat ihmisen.” Näin
tapahtuu spontaanisti ilman yksilöiden tietoista valintaa.

Instituutiot ja traditio siis siirtyvät sukupolvelta toiselle, siten
että jokainen uusi sukupolvi mukautuu perinteisiin, ja osallistuvat
tiedostamattaan sen jalostamiseen ja tämän pääoman kerryttämiseen. Tämä
muodostaa perustan sivilisaation, kulttuurin, instituutioiden ja
oikeastaan kaiken inhimillisen pääoman kehitykselle. Ihmiskunta toimii
kuten kollektiivinen mieli (vaikkakin yksilötasolla tätä tiedostamatta),
viestien aina uusien innovaatoiden mielekkyydestä rakentaen uusia
esteettisiä ja eettisiä ihanteita. Tärkeätä on ymmärtää, että tällainen
terve kulttuurievoluutio pohjautuu aina siihen, mitä sukupolvet ovat
jättäneet jälkeensä: pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Uusi
kulttuuripääoma syntyy vanhan pohjalle, ammentaen suurimman osan
luovasta voimastaan perinteestä, lisäten aina vähintään tiedostamatta
aina hieman, jotain uutta. Tämä on pohja kulttuurievoluutiolle, jonka
muovaamiseen kaikki osallistuvat.

…järjen rajamailla

Yhteiskunnallinen järjestäytyminen ei voi vaistojen ja tunteiden lisäksi
perustua myöskään täysin järjenvaraisiin intuitioihin. Täydelliseen
rationaalisuuten perustuen ihmiset maksimoivat aina hyötyään toimien
aina täydellisen rationaalisesti. Tämä johtaa puolestaan siihen, ettei
yksilön ole järkevää noudattaa niitä instituutioita, joissa voidaan
peliteoreettisesta näkökulmasta katsoa nash-tasapainon suosivan
petkuttajaa. Oikeastaan yhteiskunnallinen luottamus voidaan perustella
tilanteena, jossa yhteiskuntasopimus perustuu siihen, ettei yksilöt
toimi kylmän rationalistisesti – psykopaatin lailla – vaan esimerkiksi
peliteoreettisessa mielessä pitäydytään poissa hyväksikäytöstä. Kyseessä
on ikäänkuin positiivinen versio tilanteesta, jossa kaksi yritystä
sopivat kartellista, joissa kummankin hyöty maksimoituu. Vaikka
kummallakin yrityksellä kartellin pettäminen tuntuu houkuttelevalta, on
luottamus ja moraali-instituutio tekijä, joka saa yksilöt toimimaan
sinänsä järjenvastaisesti, poissa nash-tasapainosta, mutta pitkällä
aikavälillä järkevästi. Kuin tällaiset instituutiot vakiinnutetaan, ei
yhteiskunnassa vallitse Hobbesin ennustama kaikkien sota kaikkia
vastaan.

Koska rationaalisuus yksinään ei voi olla mielekkään yhteiskunnallisen
moraalin perusta, ja vaistot ovat yhteiskunnalliselle järjestäytymiselle
liian primitiivisiä voimia, on tradition ja tähän liittyvien
instituutioiden oltava yhteiskunnan perusta. On perusteltua väittää
tradition olevan järjen ja tunteen välistä rajamaata täyttävä
kulttuurinen voima.

Järki, vaistot ja traditio eroavat toisellakin tavalla merkittävästi.
Järki ja vaistot eivät elä ajassa. Ne ovat pysyviä asiaintiloja. Ihmiset
kokevat aina ja jatkuvasti biologisia tarpeita. Ihmisen on tyydytettävä
esimerkiksi nälkänsä tai seksuaaliset tarpeensa aina uudestaan ja
uudestaan. Se ei muodosta mitään pysyvää, kulkiessamme ajassa. Toisaalta
taas rationaaliset väitelauseet ovat aina olleet ja ovat yhä voimassa
kaikkialla universaalisti. Väitelause ”1+1=2” on ja on aina ollut tosi,
riippumatta ihmisistä ja kulttuureista. Rationaalisuus ja logiikka ei
siis kehity, se on aina olemassa.

Sen sijaan traditio on ainutta pääomaa, joka kertyy. Ihminen on
ollut viimeiset tuhat vuotta geneettisesti hyvin samanlainen. Syy miksi
meidän sivilisaatiossa ei eletä savimajoissa tai luolissa syöden
niukasti laadutonta ruokaa on tradition tuoma pääoma. Se miksi me elämme
yhteiskunnassa, jossa voimme esimerkiksi käyttää sähköä jokapäiväisessä
elämässämme tai miksi voimme ostaa kaupasta edullisesti elintarvikkeita
perustuu siihen, että aiheeseen liittyvä kollektiivinen tieto on
välittynyt sukupolvien läpi ja muotoutunut itsestään, synnyttäen kuin
itsestään hyvinvointia. Tämä tieto elää ajassa. Se on luonteeltaan
kertyvää.

Kohtalokas ylimieli

”Mitä korkeammalle älykkyyden portailla kiivetään, sitä todennäköisempää on törmätä sosialistisiin vakaumuksiin.”
On kuitenkin erittäin suuri väärinymmärrys kuvitella, että traditioon
perustuvaa pääomaa voidaan luoda suoraan rationaalisuudesta. Ihmisjärki
itsessään ei kykene suunnittelemaan tai hallitsemaan loputtomien
muuttujien vallitessa mitään yhteiskunnan kaltaista, kaoottisen
monimutkaista järjestelmää; kehityksen täytyy olla spontaania. Suuri osa
sosialistisesta ajattelusta perustuu kuvitelmaan ihmisjärjen
kaikkivoipaisuudesta. Tätä on intellektuellien omaan älyynsä ihastuminen
ja yhteiskunnallisen suunnittelun toimivuuden illuusioon perustuva
”kohtalokas ylimielisyys”. Poliittisen kentän vasemmalta laidalta kuuluu
säännöllisin väliajoin puheenvuoroja, joissa syytetään yhteiskuntaan
pesiytyneen epätoivottuja ja tietoisesti koodattuja arvoja ja
rakenteita.

Dekonstruktivistit, marxistit sekä postmodernistit syyttävät länsimaista
kulttuuria siihen liittyvistä epätoivotuista ja vastenmielisiksi
katsotuista ilmiöistä. Kyseessä on useinmiten älykkäästi ja
johdonmukaisesti ajattelevia henkilöitä, jotka paljastavat
epäoikeudenmukaiseksi katsottuja valtasuhteita diskurssianalyysin,
tulonjakoetiikan ja valtakeskittymiä analysoimalla. He ottavat kantaa
epäoikeudenmukaisiin yhteiskunnallisiin lopputulemiin, etsien syitä
näihin. Paljastaessaan esimerkiksi ”valkoisen lihaa syövän heteromiehen”
ylivallan yhteiskunnassa, tuomitsevat nämä ”kohtalokkaat ylimielet”
inhottavaksi katsomansa asiaintilan välittömästi, kannattaen niiden
korjaamista keskussuunnittelun avulla. Yhteiskunta katsotaan täten
spontaanisti toimiessaan niin epäoikeudenmukaiseksi, että valtiovallan
on muokattava sitä oikeudenmukaisemmaksi, vaikka sitten pakolla.

Tähän intellektuellien kritiikkiin voidaan vastata monellakin tavalla.
Esimerkiksi kapitalismikriitikot, jotka kannattavat talouden sääntelyä,
näkevät kapitalismin valtasuhteina, tuloeroina tai jopa
sosiaalidarvinismina. Koska asiaintila koetaan selvästi epämiellyttävä,
vaatii se korjausta. Kapitalismi ja markkinavoimat täytyy kukistaa
väkivoimalla. Hayek yrittää selittää tilannetta
vasemmistointellektuelleille siten, että koska selektiivinen
kulttuurievoluutio on synnyttänyt kapitalismin, on sen selvästikin
täytynyt olla perusteltu, vaikkakin se olisi vastenmielinen ilmiö. Hän
käyttää vertauskuvallista esimerkkiä.

”Voidaan kuvitella, että kapitalismi on kuin iljettävät torakat,
skorpionit tai myrkkykäärmeet. Jokainen ihminen toivoisi niiden
olemassaolemattomuutta, ja pitävät näitä otuksia kammottavina ja
iljettävinä. Mikäli yht’äkkiä seuraavana päivänä kaikki madot, torakat,
käärmeet ja skorpionit katoaisivat, olisi seurauksena ekologinen
katastrofi.”

Näin esteettisesti monien mielestä iljettävien asioiden tai ilmiöiden
olemassaolo voi olla elintärkeätä! Emme pysty tiedostamaan näiden
instituutioiden loputtomia kätkettyjä merkityksiä järjellä, jotan meidän
on ajateltava evolutiivisesti! Samaa perusargumenttia voidaan käyttää
muihinkin vakiintuneisiin instituutioihin. Jos ihmiset eivät syystä tai
toisesta enää menestyisi jotain instituutioita noudattamalla, ei
tällaisen olemassaololle, enää ole perusteita, jolloin ne häviävät.

Toisaalta voidaan ajatella, että kapitalismi, eli vapaa markkinatalous
eli markkinavoimat eivät ole sinänsä mikään ihmisen toiminnasta erillään
oleva entiteetti, se kuvastaa niitä ihmisten valintoja, joita he
tekevät päivittäin. Kapitalismi on siis ihmisten toiminnan peili. ”Jos
peilin kuva ei miellyttä, on vika henkilössä, joka peiliin katsoo, ei
peilissä itsessään.”

Havaintoja ja johtopäätöksiä

Kulttuurin muutos ja evolutiivisesti muodostuvat instituutiot
muodostuvat perinteeseen nojaavan tiedostomattoman valikoitumisen
perusteella spontaanisti ja loogisesti. Niitä ei voida suunnitella.
Samalla tavalla muodostuvat myös kielet, lait ja markkinat. Esimerkiksi
erilaiset puhutut kielet perustuvat siihen, että erilaisille asioille ja
ilmiöille on tarvittu sanoja, joilla kuvailla näitä. Kukaan ei ole
päättänyt,että vettä tarkoittava suomen kielen sana on ”vesi”. Sen
sijaan sen puhujat ovat omaksuneet sen itsestään aikojen saatossa,
kenties johtaen sitä muiden sanojen etymologioista tai muuten. Pääasia
on osoittaa kuitenkin, ettei sitä ole suunniteltu.

Huomion arvoista on, että on olemassa keinotekoisia kieliä, kuten
esperanto. Se on alun perin luoto keinotekoinen kieli, jonka tarkoitus
on olllut toimia universaalina yleiskielenä. Vaikka sen työstämiseen
osallistui merkittäviä kielitieteilijöitä, ei se ole pystynyt
vakiintumaan minkäänlaisena yleiskommunikaatiokielenä. Se ei ole
kehittynyt spontaanisti, vaikkakin sen rakenteita on kopioitu
spontaaneista kielistä. Tässä mielessä se on kuin kielien
Neuvostoliitto.

Toinen mielenkiintoinen havainto liittyen Hayekin spontaaniin
järjestäymiseen on se, että se omaa monia samoja ominaisuuksia kuin
taolaisuuteen perustuva wu-wei-ajatus, spontaanista tekemisestä.
Idean mukaan pitkällä aikavälillä vain spontaani ”tekeminen ilman
tekemistä”, on kestävää. Mikäli toiminta ei ole spontaania, ei se ole
kestävällä pohjalla. Keskeinen taolaisuuden opetus on, spontaanit voimat
toimivat kuin vesi kohdatessaan padon: aikansa sen pidätteleminen on
mahdollista, mutta hyvin äkkiä vesi etsii reitin kiertää padon tai
murskata sen, kohdistaen paineen sen heikoimpaan kohtaan. Vesi toimii
loogisesti ilman ohjausta. Taolaisuuden perustaja Laotsen tiedetään
vastustaneen myös autoritääristä pakkovaltaan perustuvaa hallintoa,
korkeaa verotusta ja valtion suurta kokoa. Häntä voidaan hyvällä syyllä
pitää proto-libertaristina.

Kolmas mielenkiintoinen yhtymäkohta Hayekin evoluutioon liittyen on sen
yhdistyen hyvin paljolti kristinuskon moraalioppeihin. Primitiivisiin
vaistoihin perustuva himo on syntiä, ja sitä on tukahdutettava jossain
määrin toimivan yhteiskunnan aikaansaamiseksi. Ihmisten on
kunnioitettava instituutioita ja traditiota, jotka ovat moraalisen
yhteiskunnan perustoja (kuten esim. kymmenen käskyä). Traditionaalisen
moraalin rikkominen, kuten varastaminen on syntiä, mikäli sillä
tyydytetään eläimellistä ja vaistonvaraisia tarpeita. Uskonnot, kuten
esimerkin kristinusko tekee tässä asiassa selväksi sen, ettei
yhteiskunta voi olla moraalinen ilman vakiintuineita instituutioita.

Toisaalta kylmän rationaalisuuden katsotaan yleensä olevan saatanallista
ja syntistä. Paholainen kuvataan yleensä viekkaana ja kylmän
rationaalisena laskelmoijana, joka houkuttelee ihmisiä syntiin. Tässä on
yhtymäkohta Hayekin moraaliteorialle siitä, miksei täydelliseen
rationalismiin perustuva yhteiskunta voi olla toimiva ja hyvä.
Täydellinen rationaalisuus on psykopaattista laskelmointia ja ainaista
peliteoreettista optimointia lyhyellä aikavälillä. Petkuttavan yksilön
lyhyen aikavälin etu, on aina suurempi kuin luottamuspulan aiheuttama
kollektiivinen haitta. Näinpä pitkäaikaista luottamuksen ilmapiiriä ei
voi syntyä, sillä luottamus palkitaan tällöin aina hyväksikäytöllä ja
riistolla.

Postmoderni tapa hylätä metakertomukset ei ole ollenkaan perusteltu,
vaan niiden näkökulma evolutiivisesti muodostuneisiin instituutiohin ja
moraalikäytänteisiin, ovat vahvasti perusteltuja.

MikkoLaakso

Markkinaliberaali kauppatieteiden maisteri ja kaupunginvaltuutettu Espoosta. Työkokemusta start-up -yrityksistä, Eduskunnasta ja Euroopan Parlamentista. <a href="http://mikkolaakso.com">Lisää ajatuksistani täältä!</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu