Analyysi: Näin liberalismi pelastetaan

Liberalismi on joutunut hyökkäyksen kohteeksi monella rintamalla. On ryhdyttävä puolustustaisteluun.

Tämä taistelu käydään julkisuudessa, yhtälailla twitterissä ja facebookissa, kuin vaikkapa Itä-Ukrainan rintamilla. Siksi on syytä myös avoimesti puhua strategiasta. Voittaminen edellyttää ainakin seuraavien kolmen asian hallintaa:

  1. Kehenkään ei saa kohdistaa ylimielisyyttä eikä tuomita ihmisiä elämäntavan ja valintojen vuoksi. Tämä koskee identiteettipolitiikan valossa myös valkoihoisia, lihaasyöviä, yksityisautoilevia heteromiehiä, joita jatkuvasti parjataan ja syyllistetään julkisuudessa.
  2. Länsimaisuus on voittava resepti. Se on onnistunut nostamaan maailman ihmiset köyhyydestä ja lähettämään ihmisiä kuuhun. Länsimaisuuden ytimeen kuuluvat ihmisoikeudet, demokratia ja vapaus. Niitä on puolustettava kaikissa tilanteissa, tarvittaessa myös asein.
  3. Myönnytyspolitiikka ja naiivi hyväuskoisuus eivät toimi. Uskottavuus syntyy ainoastaan johdonmukaisesta toiminnasta. Syyrian kurdien puolustaminen on hyvä alku. Jotta toiminta olisi uskottavaa, avun pitää olla tarvittaessa myös aseellista.

Liberaalit ovat turhan hyväuskoisia

Poliittinen analyysi on haastava taiteenlaji. Tämä johtuu siitä, että ihmisillä on taipumus projisoida omat toiveensa analyysin lopputulemaan.

“Ei ne jenkit ole niin tyhmiä, että valitsisivat Donald Trumpin johtoon”. “Kyllä briteissä nuoret liberaalit sukupolvet pitävät huolen, ettei Brexitiä tapahdu”. Nämä olivat liberaalien toiveajattelua, joka osoittautui virheelliseksi.

“Kuka hullu nyt äänestäisi perussuomalaisia? En tunne ainuttakaan”, on usein kuultu kommentti Suomessa.

Siinä missä konservatiivit ovat virittyneitä epäileväisyyteen, ”pehmeiden arvojen” liberaalit eivät suostu näkemään pahuutta, kataluutta ja väärinkäytöksiä maailmassa. He eivät tunnista näitä piirteitä itsessään. Hyväsydämisyys ja usko hyvään sulkevat silmänsä siltä, että kaikki maailmassa eivät ole heidän kaltaisiaan. 

Pahuutta on olemassa. Ikuinen Kumbayaa ei ole kaikille riittävä maailmanselitys.

Tämä virhe korostui Barack Obaman presidenttikaudella Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Obama antoi Syyrian presidentin Bashar al Assadin ylittää punaisen viivan, kun hän käytti kemiallisia aseita oikeuksiensa puolesta taistelleita vastaan. Obama oli etukäteen määritellyt kemiallisten aseiden käytön punaiseksi viivaksi, jota al-Assad ei voi seuraamuksitta ylittää. Toisin kävi.

Al-Assadin hallinto käytti kemiallisia aseita vastustajiaan kohtaan. Yhdysvallat ei reagoinut huolimatta Obaman määrittelemästä punaisesta viivasta. 

Sama toimimattomuus havaittiin Ukrainan kohdalla. Venäjä hyökkäsi sekä Ukrainaan kuuluvalle Krimin niemimaalle että itäiseen Ukrainaan, mutta Yhdysvaltojen toimet jäivät taloudellisten pakotteiden tasolle.

Arabikevät ja demokratialiikehdintä Lähi-idässä eivät saaneet Yhdysvalloilta kipeästi tarvitsemaansa tukea. Myös Pohjois-Korean politiikan “strategic patience” -linja voidaan lukea tähän jatkumoon. Euroopan unionin toiminta puolestaan jää säännönmukaisesti “huolestuneisuuden” asteelle. 

2010-luku on ollut lännen geopoliittinen katastrofi.

Kylmän sodan päätyttyä ajateltiin, että totalitarististen aatteiden, kuten kommunismin ja fasismin, nujertaminen johtaa historian loppuun. Itse kutsun tätä “ikuisen Kumbayaan haaveuneksi”. Vanhat uhat eivät ole poistuneet mihinkään. Ne piinaavat ihmisten vapautta edelleen – ja jopa entistä voimakkaammin.

Ikuisen optimismin haavekuva ajautui kriisiin, kun 2010-luvun jälkipuoliskolla autoritaarisuus alkoi tarjota kilpailevan vaihtoehdon liberaalille demokratialle. Tämä yksinvaltaisen johtajuuden ihanne ei loppujen lopuksi perustu millekään koherentille ideologialle, vaan on ainoastaan yksinvaltiaiden ja autoritäärisen ”vahvuuden” ihailua.

Sama autoritäärinen haavekuva on ottanut haltuunsa niin Kiinan, Brasilian, Filippiinit ja osin jopa jotkut Itä-Euroopan maat. Yksinkertaistuksiin turvautuvien pehmo-liberaalien analyysi on voimaton selittämään näitä ilmiöitä.

 

Mistä viha kumpuaa?

Missä tämä analyysi menee pieleen?

Länsimaiden alempi keskiluokka on alkanut kokea itsensä osattomaksi, vaikkei se tilastojen valossa koe aineellista puutetta. Se kokee esimerkiksi eliitin aikomuksena olevan korvata ahkerat keskiluokkaiset työntekijät roboteilla. Pelko ei ole julkilausuttu, mutta se on oikeasti kaikkien tiedossa: keskiluokka pelkää menettävänsä hyvinvointinsa.

Keskiluokka on ympäri maailmaa arvoiltaan ja asenteiltaan hyvin konservatiivista: ihmisten kuuluu tehdä töitä ja huolehtia itsestään ja perheestään.

Konservatiivisen maailmankuvan omaavat länsimaalaiset suhtautuvat epäilyksellä postmodernin maailman ilmiöihin. He näkevät pahuutta myös sellaisissa paikoissa, missä sitä ei todellisuudessa ole.

Uhkana nähdään, että maahanmuuttajat, teknologia ja kilpailuyhteiskunta vievät ihmisiltä työpaikat. Sen jälkeen tämä uhkakuvien lietsojien globalismiksi nimittämä ilmiö vie työpaikat, toimeentulon ja lopulta jopa ihmisarvon. Epäluuloisuus kohdistuu erityisesti maahanmuuttajaväestöön ja “globalistiseen eliittiin”, joka huolestuttavasti jälleen kerran yhdistetään juutalaisuuteen antisemitismin hengessä. (mm. Soros-salaliitot)

Identiteettipolitiikka on päivän sana.

Jokainen ihminen haluaa kokea kuuluvansa johonkin joukkoon, joka määrittää tulevaisuuden merkitykset. Ihmiset haluavat tuntea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi. 

Yliopistojen liberaali, punavihreä eliitti kertoo rahvaalle, että autoilu ja lihansyönti ovat pahasta. Eliitti määrittelee, mikä on hyväksyttävää ajattelua ja kieltä. Yliopistojen kautta sama ajattelun sensuuri levittäytyy mediaan. Tämän punavihreän hegemonian mukaan isänmaallisuus on junttiutta, työmarkkinoilla ei ole sijaa kuin korkeasti koulutetuille koodareille. Heidän ajatuksissaan robotit korvaavat tyhminä pitämänsä duunarit lähivuosina. Haavekuvana on, että junttiudesta ei enää tarvitse kärsiä.

Tätä vastaan oman arvonsa tuntevat ahkerat duunarit alkavat kapinoida. Punavihreä vasemmisto ei enää ole duunarin asialla. Se on todellisuudessa eliitin asialla.

Vihainen ihminen ei ole halukas toimimaan muiden määrittelemien agendojen puolesta. Vihainen ihminen haluaa muutosta, vaikka muutosta eivät olisi tarjoamassa järkevät ihmiset. Tästä vihasta Donald Trump, Viktor Orbán ja myös Boris Johnson kumpuavat. 

Tätä turhautumista poliitikot eivät saa sivuuttaa. Se on oikeutettua.

 

Sosiaalinen media on vihan äänitorvi

Sosiaalinen media on demokratisoinut puheen. Se on pohjimmiltaan hyvä asia.

Se on mahdollistanut agendojen asettamisen ja poliittiseen keskusteluun osallistumisen ihmisille, joiden foorumi on aiemmin rajoittunut pihapiiriin tai kulman kuppilaan. Homma-forum oli aluksi samanmielisten keskustelupalstana netissä.

Siinä missä aiemmin suurten lehtien mielipidepalstan editoijat ja televisiokanavien vastaavat toimittajat valitsivat näkökulman ja puheenaiheet, laajentunut mediakenttä on mahdollistanut agendan asetannan rohkeimmille ja parhaille sanankäyttäjille. Joidenkin ihmisryhmien katkeruus on samalla saanut kanavan protestin purkautumiselle.

Asiaa ei helpota, että some-alustojen algoritmit voimistavat viestejä, jotka tehokkaasti saavuttavat kohdeyleisönsä. Alustoista on tullut kaikukammioita. Tunneperäinen ja leiskuva keskustelu ovat kanavoituneet omiin sosiaalisen median heimoihinsa. 

Myös vihamielisesti länsimaita kohtaan toimivat valtiot kuten Venäjä ovat ymmärtäneet tämän ilmiön ja hyödyntäneet some-palveluiden algoritmejä tarkoitusperiensä edistämiseen. Venäjä on perustanut niin sanottuja trollitehtaita, joissa palkattu henkilökunta on luonut some-tilejä ja -yhteisöjä sekä järjestänyt mielenosoituksia. Trollitehtaat rakentavat nettiin myös paikkansapitämättömiä väittämiä, jotka resonoivat länsimaissa vakaasta yhteiskunnasta vieraantuneen kansanosan parissa.

Venäjä ja muut länsimaisten periaatteiden viholliset ovat siirtäneet informaatiosodan verkkoon. Epäluulo ja eripura ovat kasvaneet lännessä taloudellisesti turbulenttien ja ulkopoliittisesti epävarmojen aikojen myötä. Se on mahdollistanut länsimaiden vihollisille iskemisen hedelmälliseen maaperään: omasta poliittisesta järjestelmästään vieraantuneisiin länsimaisiin ihmisiin.

Useimpien yllätykseksi tämä strategia on toiminut parhaiten anglosaksisissa maissa eli Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, jotka ovat modernin maailman aikana olleet vapaan, länsimaisen markkinatalousmallin parhaita edistäjiä ja puolustajia.

 

Miten liberalismi pelastetaan?

Vapautta arvostavien ihmisten velvollisuus on puolustaa läntistä liberalismia. Mutta miten?

Nähdäkseni ratkaisun avain on kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Kaikkien on tiedettävä maali, johon pallo on tarkoitus potkia sisään.

Tämä vaatii tunteen osallisuudesta. Kehenkään läntistä liberalismia puolustavaan ei saa kohdistaa ylimielisyyttä. Ketään läntistä liberalismia puolustavaa ei saa tuomita heidän elämäntapojensa vuoksi. 

Tämä ohje koskee erityisesti valkoihoisia, lihaa syöviä, yksityisautoilevia heteromiehiä, joista useat kokevat että punavihreä eliitti haluaa marginalisoida heidät. Tämä ihmisjoukko ei ansaitse kenenkään halveksuntaa, kuten ei mikään muukaan ihmisjoukko. Punavihreä ylimielisyys herättää vastustusta. Se on varmin tapa pitää huolta siitä, että mahdollisimman moni valkoihoinen, lihaa syövä, yksityisautoileva heteromies siirtyy siihen joukkoon, joka protestoi läntistä liberalismia.

Länsimaiset universaalit arvot: ihmisoikeudet, demokratia ja vapaus eivät ole vanhentuneita. Meiltä puuttuu vain moraalinen ryhti. 

Länsi kykeni päihittämään molemmat totalitaristiset aatteet, kommunismin ja fasismin. Länsi lähetti ensimmäisenä ihmisen kuuhun. Se rakensi maailmanlaajuisen tietoverkon. Se onnistui tuottamaan ihmisille lähes rajattoman energianlähteen ydinvoiman myötä. Kohta liberaali länsi ja markkinatalous on poistanut maailmasta absoluuttisen köyhyyden.

Meidän tehtävämme on edelleen puolustaa ihmisten vapautta, joka mahdollistaa ihmiskunnalle alati merkittävämmät saavutukset ja kaikille inhimillisen hyvinvoinnin. Länsimäisen eliitin on syytä katsoa totuutta silmiin: maailmassa on paljon pahuutta. Sitä vastaan on puolustauduttava joka päivä.

Vladimir Putinia tai ketään muutakaan autoritääristä johtajaa ei päihitetä myönnytyksillä tai uskomalla näiden hyvyyteen. Myönnytys on diktaattorien käyttövoima. Naiivi hyväuskoisuus ei toimi.

Pitää ymmärtää mikä ihmisiä risoo. Poliittisen analyysin pitää perustua realismiin.  Vapaus ei voi menestyä ilman puolustajiaan ja yhteistä visiota. Vapauden puolustaminen on kaikkien tehtävä.

MikkoLaakso

Markkinaliberaali kauppatieteiden maisteri ja kaupunginvaltuutettu Espoosta. Työkokemusta start-up -yrityksistä, Eduskunnasta ja Euroopan Parlamentista. <a href="http://mikkolaakso.com">Lisää ajatuksistani täältä!</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu