Suomen kieli ja EU:n liittovaltiokehitys

Monet ovat spekuloineet sellaisesta asiasta, millaista olisi elää EU-liittovaltion Suomen osavaltiossa. Tällainen spekulaatio on joiltakin osin turhaa, koska EU on jo monessa suhteessa liittovaltio tai ainakin sen tietyt sisäiset ytimet, kuten Schengen-alue tai rahaliitto, ovat sellaisia omalta osaltaan. Katson, että se, mikä lopullisesti määrittelee suomalaisen tai muun EU:n osavaltion tai jäsenvaltion kansalaisen identiteetin, on kieli. Tämä on perussyynä myös Belgian ilmeisen hajoamisriskin taustalla. Suomi on toki virallisesti kaksikielinen suomen ja ruotsin kielten turvin ja saame on maassamme vähemmistökielenä, mutta saamen ja ruotsin osuus on niin pieni, että ne eivät muodosta suurta riskiä separatismille tai rajuille sotilaallista merkitystä saaville kielikiistoille, ainakaan enää.

Se piste, missä EU-liittovaltiokehitys muuttuu maamme kohdalta vakavaksi on, jos suomen kieli joutuu huonoon asemaan muillakin alueillamme kuin Ahvenanmaalla ja venäläisten miehittämässä Karjalassa. Esimerkkejä tällaisesta kehityskulusta voisi olla se, jos päätetään, että Euroopan Unionin virallisten kielten määrää supistettaisiin niin, että EU-parlamentissa olisi pakko esittää asiat vain joillakin harvoilla ja valituilla suurkielillä, kuten englannin, saksan, ranskan, espanjan tai italian kielillä tai se, että Suomessa ja muissa pienempiä kieliä edustavissa jäsenmaissa edellytettäisiin yhä suuremman osan opetuksesta peruskoulussa ja lukiossakin esitettävän muulla kuin omalla kielellä, kuten englanniksi. Erittäin huono ennakkotapaus on viime aikoina nähty eurooppalaisten patenttien kielivaatimuksissa, joissa ei enää kaikkia EU:n virallisia kieliä hyväksytä tasaveroisina, vaan englanti ja ranska ovat saaneet etulyöntiaseman. Tällaisten suhteen olkaamme erityisesti varuillaan!

Mikko Nummelin
Sosialidemokraatit Espoo
Ehdolla kuntavaaleissa

Diplomi-insinööri vm 2007, Aalto-yliopiston jatko-opiskelija tutkimusalana teknillinen matematiikka, syventävänä aihealueena ohjelmistojärjestelmät, ohjelmistosuunnittelija Cinia Group Oy:ssä Espoon Keilaniemessä/Helsingin Ilmalassa vuodesta 2015, aiemmin ohjelmistosuunnittelija Ixonos Oyj:ssä Helsingin Herttoniemessä 2008-2015, s. 1975. Etelä-Espoon sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen johtokunnassa kaudella 2019. Espoon sosialidemokraattien hallituksen ja edustajiston jäsen kaudella 2019.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu