Matkustusta varten tarvittavat koronavirustestit ovat liian kalliita

Ensi viikon tiistaina tulee voimaan Suomeen tuleville laivoille samanlainen rajoitus kuin on jo voimassa Finnairin lentokoneissa, eli laivalle pääsy ulkomailla vaatii tuoreen negatiivisen koronavirustestituloksen. Käytäntö on järkevä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi ulkomailta Suomeen ja sen on toivottu helpottavan matkustamista. Tällaista tosin ei ole suoranaisesti luvattu, vaan olemassaolevatkin rajoitukset ovat pääasiassa säilymässä. On olemassa uhka, että vaikka koronapandemiatilanne helpottaisi rajojen molemmin puolin, testauspakon voimassaolo pitkittyy.

Testit ovat nimittäin kalliita. Ne maksavat yksityisellä lääkäriasemalla teetätettyinä yli 200€ kerralta ja jos testin joutuu ottamaan matkustusta varten, siitä ei saa Kela-korvauksia eikä sitä saa teetättää julkisessa terveydenhoidossa. Kun sama testivaatimus saattaa koskea sekä meno- että paluumatkaa ja koskea samanaikaisesti useampia perheenjäseniä, ylimääräiset matkustuskustannukset voivat ylittää tuhatkin euroa. Tämä käytännössä estää ulkomaanmatkustelun palautumisen, mikäli testausta ei saada reilusti halvemmaksi. Toinen epävarmuus koskee sitä, saako matkavakuutuksesta korvattua tilanteita, jotka aiheutuvat positiivisen testituloksen vuoksi peruuntuneesta pääsystä laivaan tai lentokoneeseen ja vieraassa maassa suunnittelemattomasti karanteeniin joutumisesta.

Mikko Nummelin
Sosialidemokraatit Espoo
Ehdolla kuntavaaleissa

Diplomi-insinööri vm 2007, Aalto-yliopiston jatko-opiskelija tutkimusalana teknillinen matematiikka, syventävänä aihealueena ohjelmistojärjestelmät, ohjelmistosuunnittelija Cinia Group Oy:ssä Espoon Keilaniemessä/Helsingin Ilmalassa vuodesta 2015, aiemmin ohjelmistosuunnittelija Ixonos Oyj:ssä Helsingin Herttoniemessä 2008-2015, s. 1975. Etelä-Espoon sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen johtokunnassa kaudella 2019. Espoon sosialidemokraattien hallituksen ja edustajiston jäsen kaudella 2019.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu