Caruna – Vihreän energiapolitiikan konkurssin alkusoitto

Nykyiseen konsensukseen perustuneen vihreän energiapolitiikan pääarkkitehdit HS, YLE, Kuluttajaliitto, vihreät ajattelijat, eduskunnan energiaremonttilaiset ja muut ymmärtämättömät ovat nostaneet nyt raivon Carunan sähkön siirtohintojen korotuksista. Totutun kaavan mukaan se kuvastaa heidän mielestä energiayhtiöiden tolkutonta voittojen kahmimista ja tulojen siirtämistä vaivihkaa keimänsaarille ja luxemburgeihin verottomana.

Kieltämättä en itsekään pidä siitä, että suomalaista infraa myydään keinottelijoille. Tarina alkoi, kun kokoomuslaiset Espoon valtuustossa alkoivat tehdä "bisnestä".

Em. krokotiilinkyyneliä vuodattaville tahoille on toistaiseksi mainiosti kelvannut, että keplottelijat lähettävät meiltä kerätyt miljardit keimänsaarille ja luxemburgeihin, kun on ollut kyse tuulivoimasta.

Nyt on suuri vaara, että keskustelu jumiutuu loputtomiin teknisiin juridisiin pohdintoihin siitä, kuinka suuri saa  siirtoyhtiöiden omistaman omaisuuden tuotto olla. Tällöin häviää metsä puilta ja keskustelu sähkön hinnan nousun todellisista taustasyistä ei pääse käyntiin.

Vihreä energiapolitiikkka aiheuttaa valtavia lisäkustannuksia juuri nyt esimerkiksi Saksassa, mutta myös meillä – suurelta osin suorista ja epäsuorista sähkön siirtoon liittyvistä kustannuksista.

Huojunnan takia Saksassa joudutaan käyttämään noin miljardi euroa vuodessa pelkästään siihen, että vihreä sähköverkko kyetään pitämään ylipäätään pystyssä. Siellä joudutaan nimittäin hätäpäissään irtikytkemään liian kovalla tuulella tuulivoimaa tai tilaamaan jostain mistä vain saadaan nopeasti lisäsähköä, kun on lakannut tuulemasta tai joudutaan edestakaisin käynnistämään ja sammuttamaan kivihiililauhdevoimaa. Tätä kuluttajile viime kädessä paljon paljon halvempaa fossiilipohjaista sähköä ei voida tuottaa kovalla tuulella, koska tuettu tuulisähkö on niin halpaa, että kivihiilen tuotantokustannukset eivät tule katetuksi! Tämä touhu aiheuttaa vakaan sähköinfran romuttamista kustannussyistä. Kaikki on vihreällä tukipolitiikalla ajettu aivan sekaisin ja energiasektorin investoinnit on seis. Samaan aikaan Saksan naapurimaat ovat olleet niin tuskaantuneita Saksan sähköverkon huojuntaan, että ovat laittaneet fyysisiä esteitä vaihtovirran tulolle heidän verkkoihinsa.

Todellisuudessa perinteistä ei-ydinvoimapohjaista sähköinfraa ei voida loputtomasti ajaa alas Saksan onnettoman ydinvoimapäätöksen vuoksi. Näin Saksa  – vihreästä retoriikasta huolimatta – tukeutuu yhä tukevammin likaiseen ruskohiileen, tosin yrittäen epätoivoisesti edistää ruskohiilipohjaista sähkön ja lämmön yhteistuotantoa yrittäen näin pehmentää de facto-politiikkansa synnyttämiä kielteisiä mielikuvia valitun politiikkansa järkevyydestä.

Perusongelma Saksassa on se, että sen eteläosan ydinvoimalat tuottavat perusvoimaa ja suuren energiatarpeen Pohjois-Saksassa tuotetaan huojuvaa tuuli- ja aurinkosähkä paljon. Tämä aiheuttaa valtavia jo edellä mainittuja ongelmia. Ongelman korjaamiseksi Saksaan rakennetaan imaginaarisilla kustannuksilla valtavaa maahan ympäristösyistä (lietsotut sähköpelot) kaivettavaa suurta siirtokaapelia, jotta perusvoimaa saataisiin pohjoiseen etelästä tasaamaan tuotannon heilahteluja.

Kun ydinvoima ajetaan Saksassa alas, voidaan luottaa Balkanilla tehtyihin EU:n ulkopuolisiin massiivisiin kivihiili-investointehin perusvoiman tuonnin turvaamiseksi Saksaan.

Saksa vetää myös suurta tuhannen megawatin merikaapelia Norjasta, joka imaisee paljon sähköä pohjoisesta sähköpörssistämme. Tämä maamme rajojen ulkopuolella tapahtuva investointi siirtokapasiteettiin lisää näin sähkön hintaa myös Suomessa. Kun Suomessakin hajautetaan, täytyy esim. hajautettuihin tuulivoimaloihin sijoittaa lisäkaapeleita, joiden kustannukset – vaikka eivät tule suoraan kantaverkon siirtokustannuksiin – lankeavat markkinamekanismin kautta viime kädessä kuluttajien maksettavaksi.

Osa kantaverkkoinvestionneista (2500 MW paketti) on tehty energia- ja ilmastopoliittisista syistä ja ne siirtyvät Carunan kaltaisten toimijoiden kautta paikallisiin siirtohintoihin. Kaverikapitalistit viittasivat viime vuonna kintaalla ihmisten terveydensuojelun vaatimuksille Suomessa ja halusivat taajamissa sijoittaa myllyjä lähelle ihmisiä, jotta heidän voittomarginaalinsa pysyisi riittävän korkeana (tuotot jopa kymmeniä prosentteja ilman veroja!). Kun myllyt sijoitetaan lähelle ihmisiä, tällöin ei tietenkään tarvitse investoida niin paljon kaapeleihin.

Isossa Britanniassa sekä toryjen ja työveänpuolueen molempien kannattaman vihreän energiapolitiikan lieveilmiöt nousivat niin suuriksi ongelmiksi, että Ed Milimand ajoi vuosi ennen äänestystä Työväenpuolueen puoluekokouksessa läpi uhkarohkean päätöksen, jonka mukaan kotitalouksien sähkön hinta tultaisiin jäädyttämään, mikäli hän pääsisi valtaan. Energiayhtiöiden osakkeiden hinnat romahtivat 20-30 % välittömästi. Jos hän olisi voittanut vaalit ja pitänyt lupauksensa, olisi se tuhonnut Ison Britannian energiainfrastruktuurin.

Suomessa on kaikki em. vihreät energiapolitiikan  lieveilmiöitä aiheuttavat elementit laitettu alulle. Eduskunnan energiaremonttilaiset uhoavat yhä "kunnianhimon nostosta energia- ja ilmastopolitiikassa". Jos heidän annetaan johtaa yhä keskustelua, hintapaineet kuluttajille ja teollisuudelle tulevat valtaviksi.

Nyt käytävän keskustelussa pikantti lisämauste on se, että sähkönsiirron nousupaine erityisesti etelässä johtuu keskustalaisesta ministeri Olli Rehnin linjauksista, jossa mm. maaseudulle tehdyt sähkönsiirron investointien  sälytetään nyt suhteettomasti etelän ihmisten sähkön siirtolaskuun.  Nyt Olli Rehn hädissään väläytti eilen TV:ssä samaa Ed Milibandin vastuutonta kikkaa tosin hieman lievempänä.

Valitun vihreän energiapolitiikan edellyttämät välttämättömät investoinnit on tehtävä ja jonkun on ne maksettava. Tämä joku on tietenkin kuluttaja. Sitä saa mitä tilaa.