Vihreä umpihulluus Versio 2.0 – Elämä jätteiden ehdoilla

Ainoa realistinen – tosin umpihullu – vaihtoehto jätteen käsittelyssä poltolle on mekaanisbiologinen kaatopaikkalajittelu /-käsittely (MB). Tämän vuoksi Greenpeace kannattaa MB-laitoksia ja kotoinen ympäristöministeriö yritti saada tämän Napolin jätekatastrofin aiheuttaneen jätestrategian Suomen jätehuollon runkostrategiaksi vuonna 2003. http://www.greenpeace.org.uk/MultimediaFiles/Live/FullReport/5574.pdf

Syntypaikkalajittelua ei koskaan saada toimimaan edes tyydyttävästi – siksi MB-laitokset ovat ainoa vaihtoehto poltolle. Jätteiden syntypaikkalajittelu on yksinkertaisesti liian työlästä. On paljon ihmisryhmiä, jotka eivät kykene siihen – edes pakotettuina: kiireiset lapsiperheet, sairaat, vanhukset. Sitten on aina niitä, joita asia ei kiinnosta. Kasvava joukko on myös minunkaltaisiani ihmisiä, jotka tiedämme, että erilliskeräyksestä ei ole mitään hyötyä, vain haittaa. Esimerkiksi biojätteen erilliskeräys ja käsittely on imaginaarisen kallista ja se aiheuttaa ympäristö- ja terveyshaittoja.

Nyt pääkaupunkiseudulla valtuustoissa erityisesti jätehuoltoasioissa hegemonia-asemassa olevat ituhipit saivat tahtonsa läpi ja ihmiset yritetään järein keinoin saada syntypaikkalajittelemaan jätteensä monilla uusilla asuntoalueilla, joihin rakennetaan hyvin kalliit putkikeräysjärjestelmät. Ensi oireet tulevasta on saatu, kun Vantaan Kivistön asuntomessualueen unelmakoteihin muuttaneet eivät haluakaan ryhtyä kaupungin torppareiksi ja osallistua tähän hyvin kalliiseen putkikeräykseen. Vantaan kaupunki  on lähettänyt sopimusrikkomuksiin vedoten 30 000 – 70 000 euron uhkasakkoja näille perheille.

Näille uusille alueille on perustettu jokaiseen uusi putkiyhtiö, jota ei nykyinen lainsäädäntö tunne ja säätele. Se on ihan uusi toimija asumisessa. Nämä putkiyhtiöt omistaa putket lainottaneet kaupungit . Asukkailla  ei ole määräysvaltaa niihin liittyvissä asioissa, vaikka muodollisesti he ovat edustettuina hallituksissa. Asukkaat ovat  uuden ajan torppareita ja heille kuuluu vain maksaa jätemaksunsa. Heidän jätemaksu koostuu hoito-, perus ja kunnostustusosasta. Nyt Vantaan Kivistön kapinaliike pelkää – ilmeisen aiheellisesti -, että miljoonien pääomakustannukset kerättäisiin heiltä kuukausittain jopa satojen eurojen perusmaksuilla. Vantaan kaupungin omistama yhtiö on kiistänyt väitteet. Kivistön alueen invesstointikustannukset ovat kaikkiaa 25 miljoonaa, mutta Vantaa on taannut kustannukset vain 11 miljoonaan asti. Aika näyttää kuka pääomat lopulta kuolettavat ja missä tahdissa.

Kalasatamalaisille, jätkäsaarelaisille ja tuleville kruunuvuorelaisille on ilmoitettu, että putket lisäävät kustannuksia per neliömetri 50 euroa ja nostavat yhtiövastikemaksuja ehkä 15 %. Kalasataman ja Jätkäsaaren  putki-investoinnit maksavat 80 miljoonaa ja ylläpito 20 miljoonaa 20 vuoden aikana. Entäpä jos ja kun myös biojätteistä vapaat putket kontaminoituvat biojätteillä? Olen tässä 15 vuotta ihmetellyt näitä vihreitä kunnallisia "referenssilaitoksia" ja niiden säännönmukaisia mahalaskuja. Tämän vuoksi olen taipuvainen epälemään myös näiden "referenssihankkeiden" ongelmattomuutta ja "kustannustehokkuutta".

Tämä jätehuollon Cleantech-hössötys putkikeruujärjestelmineen ei ole kansantalouden pelastaja kuten SITRA ja esimerkiksi komissaari Katainen väittävät, vaan pelkkä Kankkulan Kaivo.

Mietitäänpä vähän ikääntyvän kalasatamalaisen arkea. Hänen pitää lajitella jätteensä neljään eri muovipussiin: sekajätteet, biojätteet, paperit, ja pahvit ja hänen pitää löytää tilat kotoa muovipusseille. Hän joutuu nämä pussit viemään putkiaukolle, joka on jossain päin pihaa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Hänen pitää sitten viedä lasipullot suuret jätteet (mm. isot pakkaukset) ym. erillisiin jätehuoneisiin. Tämäkään ei riitä, koska hänen odotetaan vievän erilaiset pakkausjätteet markettiin autolla tuottajavastuulla (=viime kädessä kuluttaja) oleviin siivottomiin aluekeräyspisteisiin, koska Ville Niinistön esittelemä valtioneuvoston asetus niin sanoo. Nyt jo vaaditaan viidettä putkea muoville, jota ei kyetä kierrättämään sen likaisuuden vuoksi. Ituhipit muuten halusivat kuusi putkea!

Siinäpä se arki sitten sujuukin jätteiden lajittelemisessa vanhan torpparin tapaan, joka henkensä pitimiksi sai jokaisen arkisekunnin kulumaan erilaisissa välttämättömissä askareissa. Erona tietenkin on, että tälla lajittelulla ei ole mitään tekemistä selviytymisen kanssa eikä edes maapallon selviytymisen kanssa toisin kuin meille on uskoteltu, koska jätteenpoltto on ylivertainen ratkaisu myös ympäristöpoliittisesti.

Mutta entäpäs kun Satu Hassinkin innokkaasti ajama EU-kielto muovipusseille pannaan toimeen? Entäpä jos vanhuksella ei ole autoa. Entäs jos hän epähuomiossa laittaa biojätteen väärään putkeen tai on laittanut biojätettä sekajätepussiin tunnisteen (esim. hänelle lähetetty kirjeposti) kera väärään putkeen? 

EU ei vaadi meitä erilliskeräämään biojätteitä. Turhaa erilliskeräystä kuitenkin suositaan, koska se on keino saavuttaa "rosentit" eli märän biojätteen "kierrätyksellä" pyritään saavuttamaan EU:n edellyttämää kokonaiskierrätysastetta. Todellisuudessa biojäte päätyy kalliin keräyksen ja käsittelyn jälkeen kaatopaikalle, koska se ei likaisuutensa vuoksi kelpaa kuin vähäisessä määrin maanparannukseen. HSY sadoilla euroilla per tonni maksaneesta kompostitonnista yhden euron tonnilta Kekkilältä, joka joutuu vielä sitä jalostamaan.

Terveyden ja ympäristön sekä yhteiskunnallisen mielekkyyden näkökulmista olisi järkevintä kerätä mahdollisimman suuri osa kotona syntyvistä jätteistä sekajätepussiin ja viedä se poltettavaksi. Tanskan tapaan voisi paristot ym. ongelmajätteet viedä pienissä pusseissa sekajätteen keruuastian kylkeen asennettuihin lokeroihin. Ehkä vielä jätepaperiakin voisi erilliskerätä joskin senkin voisi hyvin laittaa sekajätepussiin ja polttaa, eihän se kuitenkaan montaa kierrosta kierrä.

Sekajätepussiin perustuva yksinkertainen jätehuolto pitää olla ihmisoikeus, siinä missä toimiva vesi- ja sähköhuoltokin. Polttoon perustuvassa strategiassa saadaan aidosti kierrätettävät metallit helposti talteen ja ruotsalaiset kehittelevät tätä ns. urban mining konseptia edelleen.

Kalasatamalaiset, jätkäsaarelaiset, kruunuvuorelaiset, kivistöläiset, suurpeltolaiset muodostavat mielenkiintoisen yhteiskunnallisen observatoorion. Edellä käsittelemiäni meidän kaikkien arkeen liittyviä vihreän politiikan epäkohtia olen käsitellyt uudessa kirjassani Vihreä Valhe (2015 Auditorium), jonka vihreä julkinen sana on halunnut vaientaa.

http://espoo04.hosting.documenta.fi/kokous/2015349309-11-3.PDF