Tieteelliset konsensukset tulevat ja menevät

Vihreät maailmanloppuintoilijat ovat pitäneet keskeisenä "todisteena" ilmastonmuutoksen imaginaarisen kalliiden ja tehottomien ehkäisypolitiikkojen välttämättömyydelle sitä, että tiedemiehet ovat yksimielisiä hillinnän tärkeydestä. En mene tähän poliittisesti ad nauseum hoetun ontuvan väitteen todenperäisyyteen, vaan kerron omakohtaisen tarinan, kuinka tieteellinen konsensus lopulta murtuu ja uudet käsitykset valtaavat alaa.

USA:n tartunnan torjunnan keskuksen tutkijat (CDC) ovat 16 vuotta meidän alkuperäishavainnon https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2810910/ julkaisemisen jälkeen jälleen tutkineet suomalaisen professori Klaus Hedmanin kehittämän IgG vasta-aineiden aviditeettimenetelmän hyödyllisyyttä havaita  tuhkarokkotapaus henkilöllä, jolla on anamneesissa onnistunut tuhkarokkorokotus. Tällaista rokotusepäonnistumista kutsutaan sekundaariseksi. Sellaista rokotusepäonnistumista, jossa rokotus on alunperin teknisesti epäonnistunut kutsutaan primaariseksi.

Lähes 50 vuotta USA:ssa syntyneitä epidemioita tutkittiin epäluotettavalla IgM-vasta-ainementelmällä. Vuosikymmen toisensa perään tutkijat päätyivät aina siihen johtopäätökseen, että rokotuksen teho ei ajan myötä heikkene ja että sekundaariset rokotusepäonnistumiset ovat hyvin harvinaisia ja että niiden epidemiologinen merkitys on vähäinen. Tuhkarokko teki vuosikymmeniä aina sinnikkäästi paluun Yhdysvaltoihin korkeaan kattavuuteen perustuneen yhden pistoksen rokotusstrategian paradigman vastaisesti. Kun luotettavaa menetelmää sekundaarisen responssin määrittämiseksi ei ollut tutkijat eivät päässeet perille tuhkarokkorokotusstrategian perimmäisistä ongelmista.

WHO, CDC ja koko maailman rokotusyhteisö piti jääräpäisesti vielä 1990-lopulla kiinni käsityksestä, että  rokotuksen epäonnistuessa se oli käytännössä aina alunperin teknisesti epäonnistunut esimerkiksi huolimattoman liian korkean säilytyslämpötilan vuoksi. Vallitseva käsitys yhden pistoksen ohjelman riittävyydestä perustui Fär-saarten epidemian kuvaukseen http://www.deltaomega.org/documents/PanumFaroeIslands.pdf vuodelta 1846 ja analogiaan siitä. Uskottiin, että onnistunut tuhkarokkorotus antaa elinikäisen suojan luonnontaudin tapaan.

Meidän tuloksemme haastoi tämän käsityksen ja voi veljet tulosten julkaiseminen oli vaikeaa.

CDC:n tutkijat ovat nyt analysoineet ROC-diskriminaatiokäyrillä havaintomme oikeellisuutta ja todenneet vihdoin lopullisesti meidän olleen oikeassa ja että Hedmanin kehittämä menetelmä on oiva apuväline arvioitaessa tuhkarokkorokotusohjelmien epidemiologiaa. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4979181/

Reader Operatating Curves eli ROC-käyrät kehitettiin muuten Iso-Britannian lentovalvonnan tutkalaitteiden lueannan tueksi toisessa maailmansodassa erottamaan varikset Luftwaffen lentokoneista.

CDC:n tutkijat referoivat nyt julkaistussa artikkelissa meidän artikkelia (nro 54 http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1517/14656566.4.8.1215 ), jossa arvioimme vuonna 2000 julkaistun alkuperäishavaintomme epidemiologista merkitystä globaalisti ja jossa suosittelemme IgG aviditeetin hyödyntämistä rokotusohjelman erilaisten analyyttisten pulmien ratkomiseen.

Maailman terveysjärjestön ja Yhdysvaltain tartuntatautikeskuksen asiantuntijat ja todennäköisesti erään keskeisen rokotusalan lehden lehden päätoimittaja antoivat murhaavat vertaisarviot globaaliartikkelimme käsikirjoituksesta. Onneksi tämä meiltä tilattu katsausartikkeli oli lähetetty peräti neljälle vertaisarvioitsijalle ja neljäs tuntemattomaksi jäänyt arvioitsija oli varauksettomasti myönteinen katsauksen julkaisemiselle.

Kun yritimme julkaista alkuperäishavaintoamme 1990-luvulla, siihen meni useampi vuosi; ei tullut kyseeseenkään, että sitä olisi voitu julkaista eturivin lehdissä kuten NEJM, Lancet, JID ym, koska sekundaarisella vasteella syntyvän tuhkarokon epidemiologisen relevanssin korostaminen oli tabu ja vallitsi konsensus, ettei niillä ole merkitystä, vaikkakin yksittäisiä sekundaarisesti syntyviä tuhkarokkotapauksia oli julkaistu.

Käsikirjoituksemme palautui aina tyrmäävin kommentein parhaista lehdistä. Oli lähes pyhäin häväistys, että korostimme  sekundaaristen tapausten ja immuniteetin ajan myötä tapahtuvan heikkenemisen mahdollista merkitystä alkuperäishavaintomme pohdinnassa ja suosittelimme tutkittaessa rokotusohjelmien tehoa epidemiatilanteessa teknisesti vallankumouksellistä ja ylivertaista pienessä maassa kehitettyä laboratoriomenetelmää CDC:n silloin suosiman pulmallisen IgM-tekniikan sijaan. Yhdysvaltalaisilla tutkijoilla oli paljon arvovaltaa pelissä.

Vuonna 2009 WHO hyväksyi osin tutkimusryhmämme esittämän eradikaatiostrategian paradigmamuutoksen ja sisällytti globaaliartikkelimme WHOn tuhkarokkorokotusstrategian 30 ydinreferenssin joukko. WHO hyväksyi nyt ehdottamamme käsityksen, että luonnon tautien buusterivaikutuksen puuttuessa yksi onnistunut tuhkarokkorokotus ei välttämättä anna elinikäistä suojaa kuten oli uskottu lähes 50 vuotta.

WHO oli vuosituhannen vaihteeseen mennessä suosittanut jäsenmailleen, että ne omaksuisivat kahden tuhkarokkorokotuksen politiikan, mutta perusteluna korostettiin toisen pistoksen korjaavan vain mahdollisen ensimmäisen pistoksen epäonnistumisen. Suomi aloitti ensimmäisenä maailmassa vuonna 1982 tuhkarokon eliminoimisen kahden pistoksen MPR-rokotusohjelmallaan.

Vuonna 2013 Intian lastentautiakatemia virallisessa kannanotossaan http://www.indianpediatrics.net/june2013/june-561-564.htm viittaa globaaliartikkeliimme ja varovaisesti WHO:n tapaan esittää mahdollisuuden, että rokotuksen teho saattaa heiketä ajan myötä esittää 2010 Intian omaksuman kahden pistoksen politiikan perustelut. Tuolloin arvioitiin, että Intiassa kuoli 80 000 lasta vuosittain tuhkarokkoon. Intia oli ollut viimeinen maa, joka vasta 2010 omaksui kahden pistoksen tuhkarokkorokotusohjelman.

Nyt CDC:n tutkijat ovat päätyneet siihen, että ensimmäisinä rokotusvuosikymmeninä aiemmin IgM-vasta-aineiden negatiivisuuden pohjalta primaareiksi rokotusepäonnistumisiksi luokitellut tuhkarokkotapaukset olivatkin usein sekundaarisia, mutta että välttämättä kaikki rokotusepäonnistumiset eivät välttämättä johdu immuniteetin heikkenemisestä, koska onnistunut pistos erilaisista lapsen liittyvistä immunologisista syistä johtaa epätyydyttävään tiitteriin.

Muutos ajattelussa on tapahtunut hitaasti, mutta vääjäämättömästi kohti vuonna 2000 esittämää näkemystä, jota yritimme siis saada julki jo vuosia aiemmin.     

Sekundaarisen immunologisen vasteen myötä syntyvä tuhkarokko on sellainen usein lievä. Dilemma sekundaaristen rokotusepäonnistumisten epidemiologisesta merkityksestä on ollut eradikaation strategisen keskustelun keskiössä, mm. siksi, että ei ole tiedetty voivatko sekundaariset rokotusepäonnistumiset levittää tautia. CDC tutkijat globaaliartikkelissamme ehdottamallamme tavalla osoittaneet aviditeettimenetelmää hyödyntämällä, että sekundaariset tapaukset voivat levittää tuhkarokkoa, joskin kenties huonommin kuin ne henkilöt, joilla ole aikaisempaa immuniteettia tuhkarokkoa vastaan http://cid.oxfordjournals.org/content/58/9/1205.long  .

Tänä päivänä vihreiden sivustojen standardihokema on, että se ja se skeptinen havainto ilmastonmuutoksen merkityksestä on julkaistu vain mitättömällä julkaisuareenalla ja/tai että vertaisarvio tutkimuksessa ontuu ja/tai se jopa puuttuu kokonaan. Tietenkään nykyisen ilmastonmuutosparadigman portinvartijat vertaisarvioitsijoina eivät halua esimerkiksi auringonpilkkujen sotkevan tätä heidän maailmanloppurakennelmaansa! http://www.thenational.ae/uae/science/climate-science-debates-find-their…

YK:n mukaan pelkästään vuoden 2000 jälkeen tuhkarokkorokotus on ehkäissyt 15,6 miljoonan lapsen kuoleman. Tämä muistettakoon käytäessä tätä asenteellisilla väitteillä käytävää rokotuksia kyseenalaistavaa keskustelua Suomessa. http://www.un.org/sustainabledevelopment/wp-content/uploads/2015/08/Fact…

Tuhkarokolla on ollut historiallisesti merkittävä demografinen ja taloudellinen merkitys koko maailmassa, koska se on ollut usein jopa tappava ja erityisesti helposti leviävä http://aje.oxfordjournals.org/content/148/11/1103.long  ja se on aiheuttanut (yhä edelleen Afrikassa) suuren lapsikuolevuuden lisäksi myös esimerkiksi sokeutta laajalti.