Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

Olen alle kopypeistannut EU:n Ulkoasiain Neuvoston virallisesta Pekka Haaviston Darfur-suurlähettiläsnimityspäätöksestä tehdyn lehdistötiedotteen liitteen eli Pekka Haaviston CV:n. 

Komission esittelymuistio ja sen liitteenä ollut Pekka Haaviston CV on poistettu netistä tuntemattomasta syystä.

Neuvoston nimityspäätöstiedotteen ja komission esittelytiedotteen liitteiden Pekka Haaviston CV:tä koskevat tiedot ovat identtiset eli Ulkoasiain Neuvosto on kopioinut ne komission ulkoasiainsihteeristöltä (minulla on kopio komission esittelymuistion tiedotteesta).

Pekka Haaviston koulutus ei ole näiden dokumenttien perusteella ollut tiedossa sen enempää nimityspäätöstä esittelevällä orgaanilla eli komissiolla kuin päätöksen tehneillä EU:n ulkoministereilläkään.

Pekka Haavisto kuitenkin väittää Iltalehdelle antamassaan haastattelussa viime heinäkuussa antaneensa nämä tiedot komissiolle jollain merkillisellä tavalla, joka ei selviä Iltalehden jutusta. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707212200236379_pi.shtml

Iltalehti kertoo, että se on nähnyt todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä".

Niiden pitäisi kuitenkin osoittaa, että EU:n komission ja päätöstä tehneiden EU:n ulkoministereiden olleen tietoisia siitä, että Pekka Haavisto ei täyttänyt Darfur-suurlähettiläsviran kelpoissuusvaatiomukset. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2007:191A:0001:0006:FI:PDF  

En voi mitenkään ymmärtää, miten Iltalehti on nähnyt lähes mahdottomalta tuntuvat todisteet.

Miksi komissio olisi osallistunut Pekka Haaviston kanssa kimppaan erehdyttääkseen EU:n ulkoministerit?

Tai jos EU:n ulkoministerikokouksen Pekka Haaviston nimityspäätöksestä annetussa tiedotteessa ja sen liitteenä olevassa Pekka Haavistoa koskevissa tiedoissa ei mainita hänen koulutustaan, niin miten ihmeessä Iltalehti on voinut nähdä todisteita siitä, että EU:n ulkoministerit olisivat olleet tietoisia päätöstä tehdessään, että Pekka Haavisto oli epäpätevä po. virkaan?

En ole varma, mutta otaksun, että silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja vei Pekka Haavistoa koskevan Darfur-suurlähettilyysehdokkuutta koskevan ehdotuksensa ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ministerivaliokuntaan eli UTVA:aan ja ehkäpä myös valtioneuvostoon saadakseen ns. selkänojaa ehdotukselleen.

Kun Suomen päättävät elimet olivat hyväksyneet Pekka Haaviston ehdokkuuden, Suomen ulkoministeriö  toimitti Euroopan Unionin komission silloiselle korkealle edustajalle (= EU:n "ulkoministeri") Javier Solanalle Pekka Haaviston ehdokkuutta koskevat asiakirjat. Javier Solana johti tuolloin EU:n ulkoasiain DG:tä.

Luonnollisesti Pekka Haavisto on viime kädessä ollut poliittisessa vastuussa itseään koskevien tietojen oikeellisuudesta, joilla hän ansaitsi ison tukun rahaa ja paljon poliittista vaikutusvaltaa ja avitti häntä saamaan uskottavan presidenttiehdokkuuden ja lopulta yli miljoona ääntä suomalaisilta.

Pidän hyvin mahdollisena, että ulkoministeri Erkki Tuomioja ei tiennyt, että Pekka Haavistolta puuttui Darfur-virkaan vaadittava korkeakoulututkinto.  Se, että Pekka Haavisto on ylioppilas koulutukseltaan tuli ns. yleiseen tietoon vasta vuoden 2012 presidentin vaalien alla.

MR. PEKKA HAAVISTO

Mr. Haavisto is a former Finnish Minister for Environment and Development Co-operation. He has been a member of the Finnish Parliament and is currently a member of the Helsinki City Council and a spokesperson for the European Greens.

Mr. Pekka Haavisto has chaired several post-conflict assessments for the United Nations Environment Programme (UNEP). These include assessments in the Balkans after the Kosovo conflict, in Afghanistan, in Iraq, in Liberia and in the Palestinian Occupied Territories. He has also chaired the United Nations Environment Programme's depleted uranium assessment work. He is currently also responsible for UNEP's assessment work in the Great Lakes area.

Mr. Haavisto has recently facilitated talks between Israel and the Palestinian Authority as well as between Iran and Iraq on re-establishing cross-border environmental cooperation.

He has also been a member of the UN Global Compact Dialogue, a member of Professor Jeffrey Sachs' Millennium Project Task Force and a Member of the Panel of Eminent Personalities on desertification prior to the Johannesburg World Summit on Sustainable Development, WSSD. He has chaired the review of the Arctic Council and is currently chairing the external evaluation of United Nations Economic Commission for Europe, UNECE.

He has been a Visiting Researcher at the Finnish Institute for International Affairs and a Visiting Professor to the University of Bristol. He is a Visiting Lecturer to the University of Helsinki and to the NATO School in Oberammergau.

Mr. Haavisto has been a parliamentary delegate to the Nordic Council and an election observer for the OSCE in Estonia and in Russia. As Minister for Development Co-operation, he was a Governor of the Asian Development Bank and a Deputy Governor to the World Bank. He was born in 1958. He speaks Finnish, English, Swedish and French (basics).

 

 

MikkoPaunio

Kirjoittaja on (s. 1961) Helsingin yliopistosta valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri, joka on työskennellyt seuraavien instituutioiden palveluksessa: Helsingin yliopisto, Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health, sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki. Kirjoittalla on dosentuuri Helsingin yliopistossa epidemiologiassa. Hän on saanut jatkokoulutusta Maailman terveysjärjestön ns. pitkällä kurssilla Brysselin vapaassa yliopistossa ja hänellä on ylempi korkeakoulututkinto Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health instituutiosta. Kirjoittajalla on julkaisuja merkittävimmissä kansainvälisissä lääketieteellisissä julkaisusarjoissa ja yhteensä vertaisarvioituja julkaistuja artikkeleita hänellä on 40. Kirjoittajan uusin julkaisu on Auditoriumin 2015 julkaisema "Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset. Kirjoittaja valittiin 20.3.2018 tieteelliseksi ja policy neuvonantajaksi American Council on Science and Health järjestöön. Järjestön on aikoinaan perustanut Norman Borlaug ja Elizabeth Wheelan. Se on teollisuutta ja hyvinvointia puolustava tieteellinen järjestö.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu