"Vain mamut synnyttävät"

Suomalaisen valtamedian piirissä käydyssä keskustelussa en ole nähnyt puheenvuoroja, joissa oltaisiin huolestuttu siitä, että suomalainen yhteiskunta on suurimman väestöllisen muutoksen edessä koskaan ja että siihen liittyy hyvin suuria turvallisuuspoliittisia haasteita. Rupesin taas tätä miettimään, koska ystäväni Tero Paloheimo oli parisen viikkoa sitten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen Lähi-Itäkeskuksessa ja oli näkemästään tyrmistynyt. Suomalaiset olivat kaikonneet. Itse tätä en niin ollut huomannut, koska visiteeraan tätä basaaria lähes päivittäin.

Toki minuakin on alkanut hieman – tai suoraan sanoen hieman enemmän – mietityttämään, kun tässä basaarissa kuulee vierustoverin älypuhelimellaan kuuntelevaan suureen ääneen koraanin tekstejä tai kun istuu metrossa ja vieressä on usein mustaan kaapuun verhottu nainen, joka robottomaisesti lukee älypuhelimesta koraania tai kun seuraan Puhokselta basaarin Express Coffee House'iin suuntautuvaa edestakaista liikehdintää; Puhoksella  rekrytoidaan tulevia pahantekijöitä ja myydään huumeita aivan avoimesti.    

En voisi väittää, että tunnen oloni kotoisaksi.

Mielialaa ei myöskään kohenna, että Lähi-Itäskeskuksessa vastaan tulee säännönmukaisesti sankoin joukoin hyvin nuoria elegantisti puettuja somaliäitejä ja nyt viime aikoina ilmeisesti pakolaisaallon mukana tulleita nuoria äitejä huiveineen ja he kuljettavat emmaljungissaan tai jopa Stokke-merkkisissä vaunuissa pienokaisiaan, vaikka tilastojen mukaan heillä ei juuri lainkaan ole tuloja.

Paljon harvemmin tulee vastaan vaatimattomammissa vaunuissaan suomalaislapsia työntäviä äitejä, vaikka me suomalaiset olemme Itä-Helsingissä edelleen selvä enemmistö. "Vain mamut synnyttävät" on nyt toistuva kommentti somessa. Vain aniharvalla suomalaisella perheellä on varaa Stokke-vaunuihin, mutta ennen kaikkea lapsiin.

Dramaattisinta tässä on nyt se, että suomalaiset joutuvat laskemaan pennilleen, onko varaa lapsiin, mutta tänne muuttava muslimiväestö on ottanut strategiakseen rinnakkaisyhteiskunnan luomisen ja lapsenteon työnteon ja yhteisen hyvän sijaan. Meidän järjestelmä on tämän kaiken sallinut ja lastenteosta on näille maahanmuuttajaryhmille tullut keskeinen osa heidän ansaintalogiikkaansa, jota maksimoidaan mm. säännönmukaisesti tekaistuilla avioeroilla. Tämän on jopa HS kainosti myöntänyt. 

Mikäs tänne on ollut tullessa, kun asunnot tarjotaan tuosta vain (nyt viimeisessä rytäkässä ohi suomalaisten jonottajien ja piikki on auki yksityisiltä vuokramarkkinoilta, koska kaupungin asuntoja ei ole), vielä toistaiseksi korkeatasoinen opetuskin on tarjolla kaikille (tosin se ei ole kovin kiinnostavaa), neuvolapalvelut ja synnytyspalvelut ovat maailman huippuluokkaa ja kalliit erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon palvelut esimerkiksi vaikeasti vammaisille ilmaiset (toistaiseksi).

Tämä viimeeksi mainittu on kaikkein eniten ruvennut minua mietyttämään oman lihassairaan poikamme vuoksi ja sanottakoon sekin ruma sana ääneen, että palvelupisteissä, joissa käymme on selvä yliedustus uilkomaalaisia. Tämä tietenkin johtuu siitä, että tänne saapuu paljon perheitä erityislasten kanssa, koska he tietävät täällä saatavan palveluita, joita ei omissa maissa saisi. Tämä koskee erikoissairaanhoitoa laajemmin ja on yksi kipeistä SOTE-kysymyksistä nyt, vaikka tästäkään ei puhuta tai saa näiustä puhua tai saa puhua silloin, kun puolustellaan laittomien oikeutta terveyspalveluihin.

Tehokasta lääkettä emme pojallemme saa, koska yhteiskunnassa mm. turvapaikkaturismi nielee miljardeja.

Nyt olisi suomalaisten melkein viimeinen hetki miettiä näitä kysymyksiä etenkin, kun tiedetään ja päivitellään suomalaisten ennätyksellisen alhaista syntyvyyttä ja samalla vaietaan siitä, että tänne tulijoiden syntyvyys on hyvin korkeaa.

Väestökehityksen liittyvät kysymykset ovat nyt turvallisuuspoliittinen kuuma peruna, josta on vaiettu. 

Maansa normalisoimista takapajuisuudesta aloitteleva Saudi-Arabian kruununprinssi on yhdysvaltalaisen Time lehden haastattelussa tässä kuussa antanut hyytävän varoituksen Euroopalle. Varoituksesta ei tietenkään ole valtamediassa mainittu. Tässä sen hyytävin osa.

"Ja tiedättekö, mikä on se suurin vaara? Ääriainekset eivät ole Lähi-Idässä, koska ääriainekset tietävät, että Lähi-Itä (Saudi-Arabia, Egypti, UAE, Jordan ja moni muu maa) on luonut heitä vastaan tehokkaan strategian. Heidän tärkein tähtäimensä on radikalisoida muslimiyhteisöt Euroopassa. He toivovat, että Eurooppa muuttuu 30 vuodessa Muslimiveljeskunnan maanosaksi ja he haluavat kontrolloida muslimeja Euroopassa Muslimiveljeskunnan avulla. Tämä tulee olemaan paljon vaarallisempi ilmiö kuin Kylmä Sota, ISIS tai Al Qaeda tai mikä tahansa minkä olemme nähneet viimeisen sadan vuoden  ajan historiassa." http://time.com/5228006/mohammed-bin-salman-interview-transcript-full/

Muistettakoon, että tämä ei siis ole minkään "persuhörhön" mielenhäiriö, vaikka moni ns. suvaitsevainen varmaan kovin toivoisi.

Nykyisellä maahanmuuttoipolitiikalla – virallisesta perusteluista huolimatta – ei ole mitään tekemistä sen enempää huoltosuhteen kuin kestävyysvajeenkaan korjaamisen kanssa – vaan päinvastoin. Tältä ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyviltä turvallisuuspoliittisilta haasteilta virallinen Suomi ummistaa nyt silmänsä.  

On aika lopettaa sinisilmäinen hölmöläisyys ja reivattava maahanmuutto – ja integraatiopolitiikaa Tanskan, Itävallan ja monien muiden maiden mallin suuntaan. On käynnistettävä maahanmuuttokeskustelu uudelta realistiselta pohjalta.

Eräs toinen "persuhörhö" eli Ranskan presidentti Emmanuel Macron vajaa viikko sitten kertoi Eurooppaan tulevan kymmeniä ellei satoja miljoonia ilmastopakolaisia Afriokasta http://www.cnewsmatin.fr/france/2018-04-16/emmanuel-macron-reconcilier-et-unir-le-pays-778763. Väite ilmastopakolaisuudesta on mieletöntä vaarallista propagandaa tältä suurelta Jyrki Kataisen ihailemalta eurooppalaiselta johtajalta niin afrikkalaisten kuin meidänkin kannalta, mutta kuvastaa tilanteen vakavuutta myös Suomen kannalta. Se ei johdu ilmastonmuutoksesta vaan valtavasta elintasokuilusta maanosien välillä ja Afrikan korkeasta absoluuttisesta syntyvyydestä.

Asuessamme USA:ssa kymmenen vuotta sitten israelilaisen naapuriperheen isä totesi, että "arabit luulivat heidän korkean syntyvyyden luhistavan Israelin valtion, mutta Neuvostoliiton romahduksen myötä miljoonien juutalaisten muutto Israeliin muutti kaiken". Istuimme naapurin perheen ja Israelin murhatun pääministerin Yitzak Rabinin pojan Yuval Rabinin http://www.globes.co.il/en/article-after-22-years-im-still-recognized-as-yitzhak-rabins-son-1001185940 perheen kanssa illallisella pariinkin otteeseen, kun he olivat muuttamassa takaisin Israeliin. Tuolloin puhuimme näistäkin asioista, olihan Israelin sota Hizbollahia vastaan juuri päättynyt. Myöhemmin olen monasti miettinyt näitä sanoja. 

Olemme vain pieni 5,5 miljoonan lastu yli seitsemän miljardin ihmisen meressä.  

MikkoPaunio

Kirjoittaja on (s. 1961) Helsingin yliopistosta valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri, joka on työskennellyt seuraavien instituutioiden palveluksessa: Helsingin yliopisto, Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health, sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki. Kirjoittalla on dosentuuri Helsingin yliopistossa epidemiologiassa. Hän on saanut jatkokoulutusta Maailman terveysjärjestön ns. pitkällä kurssilla Brysselin vapaassa yliopistossa ja hänellä on ylempi korkeakoulututkinto Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health instituutiosta. Kirjoittajalla on julkaisuja merkittävimmissä kansainvälisissä lääketieteellisissä julkaisusarjoissa ja yhteensä vertaisarvioituja julkaistuja artikkeleita hänellä on 40. Kirjoittajan uusin julkaisu on Auditoriumin 2015 julkaisema "Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset. Kirjoittaja valittiin 20.3.2018 tieteelliseksi ja policy neuvonantajaksi American Council on Science and Health järjestöön. Järjestön on aikoinaan perustanut Norman Borlaug ja Elizabeth Wheelan. Se on teollisuutta ja hyvinvointia puolustava tieteellinen järjestö.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu