Avoin kirje HS:n vastaavalle päätoimittajalle

Arvoisa Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi,

Teillä pyörii HSn sivulla shokkitietoa mereen joutuneen muoviroskan määrästä. Ette ole kuitenkaan kertoneet suurelle yleisölle, että Kiinaan on viety erityisesti ympäristöystävälliseksi itsensä mieltäneestä Euroopasta kymmeniä miljoonia tonneja muoviroskaa ”kierrätyksen” nimissä. Ehkä jopa suurin osa on joutunut tavalla tai toisilla meriin ja mitätön pieni osa on jalostettu huonolaatuiseksi muoviksi ja samalla on aiheutettu valtava ympäristön ja ympäristöterveydellisten olojen pilaantuminen.

Olette lehtitalona vuosikymmenestä toiseen edistäneet kierrätysaatetta, ehkäpä tässä on syy, miksi ette voi kertoa suurelle yleisölle, että muovin kierrätys on mahdotonta, koska jätemuovin syntypaikka- aluekeräys- tai kaatopaikkalajiteltu virta on niin epähomogeenista ja likaista, että sitä ei voi kierrättää.

Tällä hetkellä huonolaatuisen ”jätesäkki” kierrätysmuovin tuotanto on 2 % neitseellisen muovin tuotannosta.  

Rikkaiden maiden hyväuskoiset ihmiset ovat toimittaneet kierrätysmuovia Kiinaan 106 miljoonaa tonnia.

KAIKKI nykyisen muodissa olevan kiertotalouden politiikat, keräilyskeemat ja käsittelytavat vuotavat muovia tai mikromuovia ympäristöön. Vain yksinkertaistetussa sekajätteen keruussa yhdistettynä jätteen polttoon voidaan muovin tai mikromuovin joutuminen ympäristöön melkein kokonaan voidaan lopettaa.

Kansainvälinen kierrätysbisnes on erittäin suuri syyllinen merien likaantumiseen, tuottajavastuun aluekeräyspisteet ympäri Eurooppaa ovat epähygieenisyyden lähteitä, samoin kaatopaikkalajittelu ja ne vuotavat muovia ympäristöön, aerobinen komposti sisältää runsaasti muovia samoin mädätyksen lopputuote.

Ehkä lehtitalon edustajana teitä kiinnostaa tieto, että paperin kierrätyksessä syntyvä jätevesi sisältää erittäin paljon mikromuovia. Kansainvälisen jätehuoltojärjestön meriraportissa (2017) kerrotaan hollantilaisesta siistauslaitoksesta, joka päästää 60 tonnia mikromuovia mereen vuodessa. http://marinelitter.iswa.org/fileadmin/user_upload/Marine_Task_Force_Report_2017/ISWA_report_interactive.pdf

Tässä analyysini muovin kierrätyksestä kestävän kehityksen politiikkojen kauheista seurauksista.

http://www.thegwpf.com/new-report-recycling-plastic-is-making-ocean-litter-worse/

Analyysini vuodettiin Daily Express’iin ja se julkaistiin eilen sen etusivulla.

https://www.express.co.uk/news/uk/980704/eu-plastic-recycling-makes-pollution-worse

Tässä melkeinpä lyyrinen ja koruton videokertomus utooppisesta meriä saastuttavasta EU:n kiertotaloudesta, jossa naurunalaisiksi joutuivat niin BBC:n luontodokumenttien sankari Sir David Attenborough kuin Ison Britannian pääministeri Theresa May ja Euroopan Unionin komissio.

<a href="https://https://

Muistutan, että suomalaisen komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen portfolion kärkihanke on tämä meriä saastuttava utooppinen kiertotalous, jonka paljastan raportissani maailmalle moderniksi alkemiaksi.

Tässä korutonta kammottavaa kertomaa, millaista jälkeä hyvässä uskossa tehty ympäristötyö rikkaissa maissa on aiheuttanut Kiinassa.

<a href="https://https://

Nyt Kiinan lopetettua ”kierrätys”muovin tuonnin jätteet viedään vielä alkeellisempiin olosuhteisiin naapurimaihin (Bangladesh, Kamputsea, Malesia, Indonesia), josta ne joutuvat vielä suuremmalla todennäköisyydellä meriin.  

Tässä on ehkä maailman tunnetuimman tiedeblogin shokkiuutinen raportistani. Ehkäpä HS siirtyy nyt tämän blogin lailla vastuullisten yleisöviestijöiden kerhoon ja kertoo suomalaisille kiertotalouden aiheuttamista valtavista ongelmista.

https://wattsupwiththat.com/2018/06/28/shocker-recycling-plastic-is-making-ocean-litter-worse/

 

Hyvää kesää toivottaen, Mikko Paunio

MikkoPaunio

Kirjoittaja on (s. 1961) Helsingin yliopistosta valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri, joka on työskennellyt seuraavien instituutioiden palveluksessa: Helsingin yliopisto, Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health, sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki. Kirjoittalla on dosentuuri Helsingin yliopistossa epidemiologiassa. Hän on saanut jatkokoulutusta Maailman terveysjärjestön ns. pitkällä kurssilla Brysselin vapaassa yliopistossa ja hänellä on ylempi korkeakoulututkinto Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health instituutiosta. Kirjoittajalla on julkaisuja merkittävimmissä kansainvälisissä lääketieteellisissä julkaisusarjoissa ja yhteensä vertaisarvioituja julkaistuja artikkeleita hänellä on 40. Kirjoittajan uusin julkaisu on Auditoriumin 2015 julkaisema "Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset. Kirjoittaja valittiin 20.3.2018 tieteelliseksi ja policy neuvonantajaksi American Council on Science and Health järjestöön. Järjestön on aikoinaan perustanut Norman Borlaug ja Elizabeth Wheelan. Se on teollisuutta ja hyvinvointia puolustava tieteellinen järjestö.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu