Hussein Al Taee, Taqiya ja muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit
Valtamedia ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että erityisesti shialahkoon kuuluvilla muslimeilla on oikeus hyvällä omalla tunnolla valehdella vaaran vallitessa (1). Hussein Al Taee – tai mikä hänen oikea nimensä on – on harras shiamuslimi.
Se miksi erityisesti shiamuslimit ovat tukeutuneet Taqiyaan johtuu siitä, että he ovat olleet Lähi-Idässä ja Arabian niemimaalla usein sunnimuslimien vainoama vähemmistölahko. Hädän tullen heillä on ollut oikeus valehdella säilyttääkseen nahkansa.
Taqiya-käsitteen ymmärtäminen on nyt tärkeää, koska Anter Yasa eilen paljasti järkyttäviä asioita Hussein Al Taeesta.
Jos ne pitävät paikkansa, Hussein Al Taee on erotettava eduskunnasta.
On muistettava, että Anter Yasa ei ole jakanut Al Taee-paljastuksillaan, eikä muillakaan paljastuksillaan mm. Lelumiehestä tai Abdirahim Husu Husseinista, väärää tietoa.
Suomalaisen yhteiskunnan suuri voima on ollut historiallisesti keskinäinen luottamus, mutta tässä tapauksessa se on jo kääntynyt suomalaista yhteiskuntaa vastaan.
Ensimmäinen poliittinen esimerkki Taqiyan käytöstä oli vuonna 628 jkr solmittu Muhammedin ja Mekan Qurash-heimon välinen rauhansopimus. Muhammed rikkoi sopimuksen kaksi vuotta sen solmimisesta.
Nykypäivän poliittisista Taqiya-esimerkeistä on merkittävin palestiinalaisjohtajan Jasser Arafatin valehtelu Israelille ja koko maailmalle hänen allekirjoitettaessaan Israelin ja Palestiinan välisen Oslon rauhansopimuksen.
Kun Arafatia oli ankarasti arvosteltu arabimaissa Oslon rauhansopimuksen allekirjoittamisesta, hän egyptiläisessä sanomalehdessä antamassaan haastattelussa viittasi epäsuorasti Taqiyyaan. Hän kertoi allekirjoittaneensa samanlaisen ”rauhansopimuksen” kuin minkä Muhammed oli tehnyt Qurash-heimon kanssa.(2)
Arabimaailma ymmärsi laajalti tämän Taqiyaan perustuneen vihjeen, mutta länsimaat eivät.
Taqiya perustuu ensisijaisesti Koraanin Suuraan 3:28 ja sen tulkintoihin.
Kristillisessä perinteessä kasvaneena agnostikkona Ibn Kathir nimisen uskonoppineen Taqiya-tulkinta herättää minussa epämiellyttäviä, jopa pelon tunteita.
Tulkinnassa ja itse asiassa myös aika suoraan tuossa Suuran jakeessa, annetaan islaminuskoiselle lupa näytellä kivaa kaveria vääräuskoiselle. Sisimmässään hänen pitää pitää vääräuskoisia vihollisinaan.
Kathir on ottanut esimerkin profeetta Muhammedin seuralaisesta Abu Ad-Dardasta, joka on todennut:
”Me hymyilemme eräille henkilöille, vaikka meidän sydämemme kiroavat heidät.”
Kathir on viitannut myös Al-Hasaniin eli Muhammedin tyttärenpoikaan, joka on todennut:
”Taqiya on sallittu aina Ylösnousemuspäivään asti.”
Tästä päästäänkin sitten otsikkoni viimeisiin kahteen sanaan.
Kirjoitin huhtikuussa 2017 Hollannin parlamenttivaalien jälkeen Ilmari Schepel nimisen puoliksi hollantilaisen Kainuussa asuvan kaverin innoittamana Hollannin 2017 poliittisen kevään jälkimainingeista.
Schepelin Usarin blogiin käännetyt demaripoliitikkojen puheenvuorot eräästä hollantilaisesta 2017 vaalien jälkeisestä TV-dokumentista olivat todella mielenkiintoisia.
Schepel kertoi järkyttävän tarinan siitä, kuinka islamistit vain neljässä vuodessa tuhosivat Hollannin ennen niin mahtavan Työn Puolueen (=demaripuolue) ja kuinka onnettomat demarijohtajat ruoskivat itseään tässä TV-dokumentissa (3).
Kun islamistit olivat tuhonneet Hollannin Työn Puolueen, Muslimiveljeskunnalle ja Turkin presidentille vannotut lojaliteetit paljastuivat ja kaverit perustivat uuden islamistisen puolueen.
Suomalaisilla on oikeus tietää Hussein Al Taeen lisäksi eräiden muidenkin Suomessa vaikuttavien muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit.
Valtamedia ei enää voi vaieta näistä asioista, olipa totuus näihin kysymyksiin liittyen kuinka kipeä tahansa. Sinisiin silmiin ei aina ole luottamista.
1. https://en.wikipedia.org/wiki/Taqiya
2. https://www.cnsnews.com/commentary/kenneth-kopf/obama-s-na-ve-iran-deal-cloaked-islamic-deception
Kirjoituksesi lähtöoletuksissasi on paha virhe:
Al-Taee ei ole muslimi vaan shiia, kysy vaikka keneltä tahansa sunnilta eli muslimilta. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Olen suomentanut Pew Internationalin suurtutkimuksen monessa osassa myös tässä blogissani. Tuo ei taida ihan pitää paikkansa tuo väitteesi.
”Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa (Libanon ja Irak poikkeuksia) vallitsee muslimiväestön enemmistön keskuudessa käsitys, että shiat eivät ole islaminuskoisia. Muualla muslimimaissa on tämä käsitys noin viidesosalla muslimiväestöstä, mutta Etelä-Aasiassa Pakistania lukuunottamatt shialaisuus hyväksytään yleisesti osaksi islaminuskoa. Lähes samoilla alueilla kuin edellisessä sunnikysymyksessä vallitsee suurella osalla muslimiväestöä jopa epätietoisuutta mitä shialaisuus on. Sillä, että Irakissa ja Libanonissa sunnit hyväksyvät shiat yli 90 % enemmistöllä islaminuskoisiksi, saattaa olla vakauttavaa merkitystä pidemmän päälle.”
http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264318…
Ilmoita asiaton viesti
Saudi-Arabiassa riittää rahaa, ei toki naisten kouluttamiseen mutta hurskaitten mustien telttojen siirtelyyn takaisin koti-Suomeen kyllä. Pistäähän ne rahaa moskeijoidenkin rakentamiseen. Ihan pyyteettömästi varmaan. Eivät yhtään halua vaikuttaa moskeijassa saarnattavan uskonnon sisältöön. Tosin se suurmoskeija jota saudirahalla Helsinkiin yritettiin puuhata olisi ollut vain sunneille, ei ollenkaan shiioille. Eivät muka mahdu samaan moskeijaan kun molempia on Suomessa niin hirveän paljon ja ollut aina. Kummasti ne vain Georgiassa sopivat samaan moskeijaan vaikka sekä islam että kristinusko tulivat Georgiaan jo paljon ennen kuin mihinkään Euroopan maahan.
http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/279415…
Ilmoita asiaton viesti
No nyt oli vähän koherenssia tosin et vieläkään päässyt blogin otsikon mukaiseen asiaan, mutta tästäkin olen kirjoittanut kun suomensin Pew Internationalin tutkimuksen:
”Tärkeää on huomata, että ilmeisesti jopa suurin osa maailman muslimeista ei kuitenkaan identifioidu sen enempää sunneihin kuin shioihinkaan ja pitävät itseään vain muslimeina. Sunnien ja shiojen välinen vihanpito on kuitenkin tosiasia erityisesti niissä maissa (esim. Irak, Syyria, Libanon, Bahrain), joissa yhteiskunnallista ilmapiiriä leimaa Saudi-Arabian (sunni) ja Iranin (pääosin shia) välinen poliittinen kamppailu alueellisesta hegemoniasta.”
http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264311-pe
Vastauksestasi paistaa läpi, että olet kenties Iranin naisia alistavan teokratian kannattaja?
Ilmoita asiaton viesti
Oho. Kyllä olet sitten onnistunut lukemaan rivien välistä jotain mitä siellä ei ole. Uskomaton päätelmä, monessakin mielessä.
Ilmoita asiaton viesti
Meinaatko Jiri Nieminen, että sinäkään et ole suomalainen vaan tamperelainen?!(9.)
Ilmoita asiaton viesti
Varsinaiset suomalaisethan ovat jääneet sinne Turun ympäristöön. Ei heistä haittaa ole, kun ei aktiivisesti ärsytetä.
Ilmoita asiaton viesti
”Natives are getting restless!”?
Ilmoita asiaton viesti
Eikä shiat muka ole islaminuskoisia?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos asiallisesta blogista. Milloinkohan ihmisten silmät aukeavat ja ottavat totuuden vastaan? Syytä olisi, ja toimia sen mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Tuikku
Ilmoita asiaton viesti
Abu Gulalista kuullaan aina enemmän. Tietojen tuleminen tipottain johtunee etäisyydestä lähtömaahan, mutta voihan siihen liittyä jokin tarkoituskin. Toistaiseksi ei ole ainakaan Anter Yaşa levittänyt väärää tietoa, joskin yhä rankempaa viestiä tulee.
Suomihan nyt ei voi olla sen enempää shiiojen kuin sunnienkaan päävihollismaa. Väitetty kuolemanpartiolaisten maahantuonti olisi kaiketi turvapaikanhakemista, ei hyökkäystä Suomea kohtaan eikä edes täällä asuvia ”vääräuskoisia” kohtaan?
Ajatelkaapa itse: tehdään kansanmurhaa, josta kohdemaassa ja monessa muussakin maassa saa kuolemantuomion. Tullaan Suomeen ja ollaan turvassa. Voi olla, ettei paljastuta, mutta vaikka paljastuttaisiinkin, niin pian päästäisiin taas vapaalle jalalle. Kaikkien kansanmurhaajien kannattaa tulla Suomeen, olivatpa sitten vaikka al-ko-Holin lerillä.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä keskusteluketju on jopa Puheenvuoron mittapuilla ääriesimerkki keskustelun täydellisestä epäonnistumisesta. Lähtökohta eli Anter Yasan eilinen blokikirjoitus koskee Lähi-idän kuviot huomioon ottaen asianosaisille hyvin vakavaa asiaa mutta täällä ihmiset puhuvat vaan toisistaan ja itsestään.
Anter Yasa ei paljastanut ”järkyttäviä asioita Hussein Al Taeesta” vaan kertoi että hänen oli otettu yhteyttä asiassa. Anter Yasa julkisti blokikirjoituksen ”Video: Haastattelu irakilaisten toisinajattelijoiden kanssa Hussein al-Taeesta” https://www.anteryasa.fi/video-haastattelu-irakila…
Video on pitkä (22 min.) enkä saa oikein selvää puheesta, Anter Yasa raapii päätään. Ilmeisesti hän nyt selvittää tätäkin asiaa, jonka selvittäminen kuuluisi (myös) valtamedian journalisteille
Ilmoita asiaton viesti
Jos uudet epäilyt pitävät paikkaansa, niin alkaa SDP:n Anttien pallit tutisemaan. Saattaa hallituksenkin asema olla vaakalaudalla.
Mokan Antit tekivät jo toukokuussa, kun lykkäsivät väistämätöntä ”harjaamista”.
Ilmoita asiaton viesti
Eräät vasemmiston monikultturistit(kuten Snellman) ovat kovasti ihailleet al-Taeeta, mutta jokohan alkaa suomut tippuun silmiltä? Yasan kaltaisia kavereita selvästi tarvitaan kun toimittajat ei hoida hommiaan. Yasahan muuten taisi paljastaa myös toisen demarimamun, eli ”lelu-ramin”.
Ilmoita asiaton viesti
Jostainhan toimittajien pitää uutisvihjeet saada. Olkoon se sitten vaikka Anter Yasa.
Ilmoita asiaton viesti
Järkyttäviä asioita alkaa paljastua tästä Hussein al Taee…Abu Galal tae mikä sitten lieneekään? Eniten minua ihmetyttää riippumaton (hymyilee) lehdistömme, joka ei juurikaan kritisoi miehen kelpoisuutta olla suomalaisten kansanedustaja.
Kyseinen henkilö pääsi eduskuntaan valheellisin tiedoin ja jopa väärällä nimellä. Voi teitä demarit. Eikö jo riitä nämä ns. leluramit ynnä muut esilletulleet maailmankansalaiset.
Suomi on aina – pääsääntöiseti – ollut rehellisten ihmisten maa. Se aiheuttaa myös tiettyä sinisilmäisyyttä ja kumartelua rajojemme ulkopuolelle. Nyt en tarkoita entistä Neuvostoliittoa. Se on sitten toinen tarina.
Herätys demarit. Herätys koko Suomi.
Ilmoita asiaton viesti
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus on uusi Neuvostoliitto – niitä ei sinun pidä solvaaman!
Ilmoita asiaton viesti
Järkyttäviä asioita alkaa paljastua tästä Hussein al Taee…Abu Galal tae mikä sitten lieneekään”
Onko tullut jotain uutta tietoa entisten lisäksi?
Ilmoita asiaton viesti
”Onko tullut jotain uutta tietoa entisten lisäksi?”
Erkki, lue blogiteksti.
Ilmoita asiaton viesti
Blogiteksti viittaa vain Anter Yasan nimeen, edes linkkiä ei ole. Toki Yasan oma blogi löytyy helposti, mutta siellä hän vain kertoo, että hänelle on kerrottu jotain järkyttävää. Ilmeisesti sellaista, että tuleva rauhanneuvottelija on nähty samoissa valokuvissa irakilaisten ja iranilaisten keskenään sotivien poliitikkojen kanssa. Kuka mistäkin järkyttyy.
Ilmoita asiaton viesti
Linkki löytyy tuolta:
http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/279689…
Pelkkää toisen käden spekulointia, ei minkäänlaista todistusvoimaa. Jos sellaista oli Yasan aiemmissa al-Taee-paljastuksissa, ei riitä että sama ihminen kertoo nyt jonkun muun epäilevän jostakusta jotain.
Mutta sehän ei pysäytä niitä, jotka haluavat demonisoida al-Taeen – oli hänessä demonisoitavaa tai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Yasan puheet al-Taeesta ovat spekulaatiota ja salaliittoteoriaa.
Pitäisikö niiden kansanedustajien erota, jotka ovat kristittyjä? Heistä kuka tahansa voi olla amerikkalaisten äärikristittyjen värväämä tarkoituksenaan levittää hajaannusta eduskunnassa.
Tai kirkkoon kuulumattomien? Heistäkin kuka tahansa voi olla Neuvostoliiton tai marsilaisten värväämä Suomen yhteiskuntajärjestyksen tuhoamiseksi.
Tuolla tasolla nyt liikutaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Yasan puheet al-Taeesta ovat spekulaatiota ja salaliittoteoriaa.”
Ei nyt ihan noinkaan.
Viimeisimmästä ulostulosta en tiedä, mutta aikaisemmat olivat täyttä asiaa tämän al-Taeen osalta. Täälläkin eräät perustelivat, että kuvakaappaukset olisivat väärennöksiä sillä perusteella, että al-Taeen kuva oli vaihtunutFacebookissa. Mutta kun nyt vaihdat sinne kuvan, se vaihtuu myös vuosien takaisiin päivityksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Juristiin voi luottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Totuuden suhteen ei voi olla suvakki tai rajakki, unelmaihmininen tai rajat kiinni -ihminen, hyvä tai paha. Se kannattaa pitää mielessä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Max
Ilmoita asiaton viesti
Jussila,
tarkoitan tätä viimeistä ulostuloa.
Ilmoita asiaton viesti
Selvä.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai, mutta erotukseksi aikaisempiin, tässä Yasan blogissa on pelkkää villiä spekulointia.
Tällä kertaa tarkoitus ei ole paljastaa, vaan lisätä epäluottamusta al-Taeeta kohtaan, vääräuskoinen kun Yasan näkökulmasta on.
Itse koen nämä muslimisuuntausten väliset kärhämöinnit yhtä vastenmielisiksi kuin suvakkien ja rajakkien väliset väännöt.
Ilmoita asiaton viesti
Anter Yasa on itse ns. vapaa-ajattelija.
Ilmoita asiaton viesti
Pohjimmiltaan siitä on kuitenkin kyse. Molemmin puolin.
Ilmoita asiaton viesti
Sekulaariksi rupeaminen aikuisena on ilman muuta kunnioitettavaa. Vielä jokin aika sitten Yasa tosin nimesi idolikseen Richard ”Dawkingin”, joten en ole varma, kuinka syvästi ateismi on hallussa. Silkasta taqiyasta tuskin on kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Ei edes Al Taeeta kohtaan , vaan nimenomaan koko muslimiväestöä.
Viime päivinä on myös kirjoiteltu yhä avoimemmin rasistisesti eri maahanmuuttajaryhmistä ja viitattu jatkuvasti Anter Yasan ”todistuksiin” muslimeista.
Vietnamilaiset esitetään ihanteena , jolle suodaan työ, yrittäjyys, politiikka ja kunniapaikka kirkossa.
”Muslimit ” esitetään kelpaamattomina ja vaarallisina kaikissa em.rooleissa .
He eivät saisi tehdä mitään eivätkä osallistua mihinkään -mutteivät olla passiivisiakaan.
Mihin tällä viime kädessä pyritään, sitä sopii miettiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse ei lie siitä että ”vietnamilaisille suodaan työ” ja muslimeille ei suotaisi.
Empiirisesti olen havainnut liki 30v aikana, että vietnamilaiset sopeutuvat hyvin Suomeen ja yhteiskuntaamme, oppivat kieltäkin ja ovat sangen työnhaluisia ja yritteliäitä. Lopputulos seuraa siitä: vietnamilaisten maahanmuuttajien työllisyys- ja yleinen assimiloituneisuusaste on huomattavasti korkeampi kuin muslimeilla keskimäärin. Sellainen nostaa arvostustani ja tarjoan mielelläni vaikka sen kunniapaikan kirkossa koska he ovat ansainneet arvostuksemme.
Jos työpaikalle tulee muslimiharjoittelija joka haluaisi noudattaa omia töihintulo- ja lähtöaikojaan, koska seuraa jotakin kaukaista kalenteria ja sen johdosta paastoaa syö ja rukoilee oman aikataulunsa mukaan, ja työskentelisi välillä öisin, niin projektityö on aika hankalaa – yhteistä projektipalaveriaikaa on vaikea sopia. Eipä ihme jos työnantaja ei voi jatkaa pestiä harjoittelun jälkeen.
Yritän tällä selittää, että kyse ei ole patologisesta islamofobiasta, tai ihmisten ihonvärin mittaamisesta, vaan kokemusperäisestä tiedosta, minkä mukaan joistakin kulttuureista tulevien on vaikea sopeutua tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi Suomeen. Mutta vaikka minulla on mielestäni järkisyitä, tiedän että saan rasitin natsin islamfoobikon tuomion.
Ilmoita asiaton viesti
Et tuolla vielä yllä natsiksi, mutta kyllä jonkun yksittäisen kokemuksen yleistäminen kokonaisiin ryhmiin lähentelee rasistista asennetta.
Yhtä hyvin voisit olla ottamatta ketään vaaleatukkaista suomalaista töihin, jos kokemuksesi mukaan jopa kaksi vaaleatukkaista on ollut sluibareita.
Katsohan, ihmiset ovat erilaisia – myös ihonvärin ja uskonnon lisäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Yasa ei ole esittänyt väittämiä vaan irakilaiset toisinajattelijat ovat esittäneet hänelle väittämiä:
”Irakilaiset toisinajattelijat syyttävät Hussein al-Taeeta Irakin tiedustelupalvelun mieheksi, jonka tehtävänä on sekaantua Suomen politiikkaan ja edesauttaa shia-militian jäseniä Suomeen turvapaikkajärjestelmää hyväksikäyttäen.
On myös väitteitä siitä, että Hussein al-Taee vakoilee Irakin ja Iranin hallituksen puolesta, sekä ilmoittaa toisinajattelijoiden ja hallituksen kriitikoiden tietoja eteenpäin. Toisinajattelijat eivät uskalla puhua omalla nimellä ja kasvoillaan, sillä sukulaiset Irakissa ovat vaarassa.”
https://www.anteryasa.fi/video-haastattelu-irakila…
Voipi olla, voipi olla ettei oo
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tällä Al-Taeella vai mikä lieneellä ollut hyvät mahdollisuudet myöskin Ahtisaaren komennossa tehdä myyräntyötä. Jos nyt asiat ovat miltä näyttää, niin äkkiä ukko pois Eduskunnasta.
Ilmoita asiaton viesti
Yasan kielenkäyttö on värikästä ja joskus jyrkkääkin mutta tähän asti on mennyt niin että lopulta hän oli se joka oikeassa oli, ei pidä unohtaa lelusalakuljettajaa. Jos nyt pitäisi omasta pussista lyödä vetoa niin sen puolesta sijoittaisin panokset että Al-Taeesta löytyy vielä jotain uutta, onko se sitten nyt puheena oleva keissi, sitä en tiedä.
Pitää todeta vielä että kannattamallani puolueella on tällä hetkellä kansanedustaja jonka rehellisyyteen ja puheisiin en luota yhtään, ja tuskinpa olen ainoa demari joka näin ajattelee. Toki luotto voi palautuakin jos uutta ei löydy ja tulevat vuodet osoittavat että hän osaa puhua totta, jännä nähdä.
Ilmoita asiaton viesti
Islam vaikuttaa kyllä enemmänkin poliittiselta liikkeltä, joka uskontoa keppihevosena käyttäen pyrkii valtaan. Ihan joka paikassa. Keinoja kaihtamatta, valheiden avulla ja lisäksi jopa väkivaltaisia menetelmiä käyttäen. Aika moni terrori-isku om Islamin opin harjoittajien tekemä.
Ymmärtääkseni tuollaiselle poliittiselle liikkeelle, kuten ei natseillekaan, ole minkäänlaista tilausta länsimaissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka ollakaan kristillisissä maissa on kirkko ja valtio aika hyvin erotettu, ja ulkopolitiikasta ja konfliktien hoidosta vastaa poliittisesti valitut edustajat.
Islamilaisissa maissa islamin sharialaki on tiiviisti kudottu muuhun lakiin, ellei sen pykäliä peräti suoraan kopioida. Jäljet pelottavat.
Lukekaapas etusivulta kuluneen viikon lista ”väärinymmärretyn islamin” provosoimista teoista:
https://www.thereligionofpeace.com/
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikot ovat puolustaneet maahanmuuttoa työllisyydellä, siitä maksetaan kallista hintaa. Sopii varmaan kysyä mihin tämä johtaa? Tuulivoimaa perusteltiin ilmaston lämpenemisen hillinnällä, ja se töppäys maksaa miljardeja. Vihreä on suojaväri näissä toimissa, vastustajat tuomitaan rasisteiksi tai denialisteiksi ilman sen tarkempia perusteluja.
”Suomi maksoi 600 pakolaiselle 1000 euron lennon”
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/99166-al-erikoine…
”Antti Rinteen (sd) hallituksen tavoitteena on 75 prosentin työllisyysaste ja vähintään 60 000 uutta työllistä vuoteen 2023 mennessä.”
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/a9f36617-44d…
”Tuoreimman työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinaennusteen (5/2019) mukaan työttömiä on 235 000. Työllisyysasteen ennustetaan kasvavan vuoden 2019 aikana vielä 72,8 prosenttiin, mutta sen jälkeen kohtaanto-ongelmat, rakenteellinen työttömyys ja väestön ikärakenteen muutos alkavat rajoittaa työllisyyden kasvua. Kun tavoitellaan työllisten määrän kasvua, on sitä ikärakenteen muutoksen vuoksi haettava työttömistä.” https://www.ttl.fi/blogi/miksi-tyoton-ei-ole-tyossa/
Ilmoita asiaton viesti
Taqiya, eli valehtelu on sallittua.
Yli 11 vuotta muslimimaissa asuneena, olen aina tiennyt, että muslimit saavat sopivan paikan tullen valehdella niin omilleen kuin vääräuskoisille. Poliisi ja oikeuslaitos uskoo aina muslimin kertomuksia, olivatpa ne kuinka mielikuvituksellisia vain, jos vastapuolella on vääräuskoinen.
SDP liittyy tähän samaan joukkoon. Hussein Al Taelle kerrottiin vain miten puolueessa pitää käyttäytyä, mutta hänen tekemisiinsä ja sanomisiinsa ei puututtu.
Ilmoita asiaton viesti
No, eipä se tainnut sentään saada vanhoista vihapuheistaan ”sulkaa hattuun”, niin kuin eräissä piireissä on tapana.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan huomattu, että valehtelevat minkä ehtivät. Al taeen saama 1000e/ kk Irakin valtiolta kiinnostaa siinä mielessä, että saako sitä kaikki pakolaisleirillä olleet irakilaiset.
Jännän äärellä myös siinä suhteessa, että väärällä nimellä tämä altae toimii Suomessa.
Shiiat ovat muslimeita ja odottavat jotain mahdia saapuvaksi. Uskomuksena heillä on, että kun Jerusalem on heidän ”mahdi” saapuu.
Juu altaee on niin mukava kaveri huh huh.
Ilmoita asiaton viesti
Suomeen ja suomalaisuuteen ei sovi nämä synkät islamilaisen kulttuurin ja papiston fatwat ja profeetalliset perinteet (ahadith). Ei meillä murhaajia julisteta autuaiksi marttyyreiksi minkään uskon pohjalta. Suomessa hoidetaan eläimetkin eläinsuojelulain ja kaikkien terveydellisten määräysten mukaan hyvin, niin koirat kuin siat ja muutkin eläimet, mitään eläimiä ei eroteta saastaisiksi.
Salman Rushdie ja kaikki jotka olivat mukana romaanin ”Saatanalliset säkeet” julkaisemisessa saivat tappotuomion jonka nämä islaminuskoiset papit antoivat, murhaaminen olisi kaikkien muslimien velvollisuus jonka määräsi autoritäärinen johtaja, itse Saatanan ruumiillistuma. – Ei tämänkaltainen kulttuuri ole tervetullut Suomeen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/salman-ru…
Ilmoita asiaton viesti
Tekee mieli vähän poiketa aiheesta: saihan Hannu Salamakin melkein tappotuomion, ja taisi siinäkin olla pappi päsmärinä.
Ilmoita asiaton viesti
Pääministein suusta ”Puhun niin totta kuin osaan” Niinpä, ei meillä Suomessa valehdella, ei varsinkaan kukaan meistä ole koskaan elämänsä aikana edes ”valkoisia valheita” ilmaan päästellyt. Mikäli Al Taeelta löytyy luurankoja kaapistaan hän on niistä itse vastuussa, ei kukaan muu.
Ilmoita asiaton viesti
Näkisin kuitenkin selvän eron siinä, että länsimainen kulttuuri kuitenkin yleisesti tuomitsee valehtelemisen, mutta islam jopa kannattaa valehtelemista (vääräuskoiselle) jos siten edistetään islamin asiaa.
Ilmoita asiaton viesti