David Shor: ”USA 2024: Trump presidentti ja republikaaneilla voi olla Senaatin superenemmistö”

Lokakuun 8. päivänä julkaistiin The New York Times’n kolumnistin Ezra Kleinin pitkä arvio USA:n demokraattien ankeastakin ankeammasta tulevaisuudesta. Se on herättänyt melkoisen keskustelun, koska presidentti Joe Bidenin suosio on yhdeksässä kuukaudessa romahtanut jopa reilusti alle 40 % (Zogby 36,4%), mikä on ennen kuulumatonta vasta valitulle presidentille USA:n poliittisessa historiassa.

Suosion laskua kuvataan Washington Examiner lehdessä vertauksella Titanicin uppoamiseen.

Suosion taustalla on ilmiöitä, jotka kaikki olisi oikeilla politiikkavalinnoilla ollut estettävissä: löysän raha- ja epäviisaan energiapolitiikan aiheuttama nyt käsistä karkaava inflaatio (erityisesti bensa hinta); Bidenin hallinto on vaikeuttanut USA:n öljyntuotantoa niin, että USA ei enää ole omavarainen kuten se oli Trumpin aikaan ja Biden kerjää nyt OPEC’lta lisää tuotantoa sitä saamatta. Bidenin hallinnon laitonta siirtolaisuutta ja avoimia rajoja suosiva politiikka, jonka myötä USA:han tulee tänä vuonna 150 maasta kaksi miljoonaa laitonta siirtolaista etelärajan kautta, on avannut erityisesti riippumattomien silmät, mutta myös esimerkiksi vähemmistöjen. Laittomia siirtolaisia kuljetetaan etelärajalta öisin eri puolille USA:ta jopa Yhdysvaltain ilmavoimien koneilla. Kartellit eli ”kojootit” eli ihmissalakuljettajat ovat tienanneet miljardeja tästä Bidenin hallinnon Avoimet rajat politiikasta, jota oligarkki George Soroksen järjestöt ovat edistäneet. Afganistanin katastrofi, demokraattien hallinnoimien suurkaupunkien tyrmistyttävät murhaluvut ja ”ota rahat pois poliiseilta” politiikka, vanhempien tyrmistys heidän lastensa saamasta äärivasemmistolaiseen kriittiseen rotuteoriaan pohjaavasta valkoisia syrjivästä ja syyllistävästä woke-opetuksesta ja yleinen tympääntyneisyys äärivasemmistolaista wokeilua kohtaan ovat jouduttaneet Bidenin hallinnon suosion syöksyä pohjamutiin.

Lisänä rikkana rokassa on se, että 58 % amerikkalaisista on sitä mieltä, että Joe Bidenilla on sellaisia vanhuuteen ja kognitioon liittyviä ongelmia, että hän ei ole kykenevä suoriutumaan tehtävistään. Eilinen CNN:n Townhall oli niin paha katastrofi, että valtamedian Newsweek raportoi Bidenin käytöksen omituisuudet.

Yleinen tympääntyneisyys näkyy nyt siinä, että nuoret miehet hoilaavat eri urheilutilaisuuksissa ympäri maata jopa presidentti Bidenin läsnä ollessa Washington DC:ssä: ”F..k Joe Biden” ”laulua”, joka on muuntunut ”Let’s Go Brandon” hoilailuksi ja viraalisesti suosituiksi rap-lauluiksi (mm. iTunes ykköshitti), t-paidoiksi ja lippalakeiksi.

Let’s Go Brandon huudahdus juontaa NASCAR-autokisan voittajan Brandon Brownia haastattelusta NBC:n urheilu-uutisissa suorassa lähetyksessä. Haastattelu ei mennyt niinkuin Strömssössä. Naistoimittaja luuli, että taustalla nuoret miehet hoilasivat ”Let’s Go Brandon” ”laulua” juhliakseen hänen kisan voittoa. Tosiasiassa TV-katsojat kuulivat, että nuoret miehet hoilasivat ”F..k Joe Biden” ”laulua”. Sittemmin tämä ”lipsahdus” on toistunut kansallisille (engl. national) urheilu-uutisille mm. hiljattain Bostonissa pelatussa Red Sox joukkueen base ball ottelussa.

Ezra Kleinin pitkä artikkeli perustuu David Shor nimisen Barack Obaman 2012 kampanjan mielipidemittauksen ihmelapsen ja hänen demokraattipuolueessa vaikuttavien kolleegojen väittelyyn siitä, miten demokraattipuolueen totaalinen romahdus voidaan välttää. En mene syvällisesti väittelyn hengästyttäviin detaljeihin, vaan koetan isolla pensselillä kertoa, miksi vaalimatematiikka on nyt jyrkästi demokraatteja vastaan; vaikka demokraatit voittaisivat enemmistön äänet 2022 kongressin välivaaleissa ja 2024, heille voi käydä silti hyvin huonosti.

Demokraatit ovat paniikissa.

Vasemmistolainen Politico lehti on kuvannut Shorin esiin nostamaa ilmiötä jutulla, jonka lehti on otsikoinut:

”Demokraateilla on yliopisto-opiskelijaongelma”.

Erityisesti kaksi seuraavaa ilmiötä ajaa Shorin mukaan nyt republikaanien laariin:

1) Nuorten ei-yliopistokoulutuksen saaneiden erityisesti (myös rodulliset vähemmistöt) tasainen maantieteellinen sijoittuminen vähemmän urbaaneihin osavaltioihin ja korkeasti koulutettujen nuorten sijoittuminen vähälukuisempien suurkaupunkien esikaupunkeihin ja

2) osavaltiot äänestävät nyt toisin kuin aiemmin lähes yhtenevästi aina saman puolueen presidenttiä ja senaattoria; aiemmin tilanne on toisin. Länsi-Virginian nyt Joe Bidenin lainsäädäntöagendalle (erit. USA:n Vihreän siirtymä) harmaita hiuksia aiheuttava Joe Manchin on tästä poikkeus. Enää ei pienissä osavaltioissa äänestetä demokraattia presidentiksi ja republikaania senaattoriksi niin kuin vielä 2000-luvun alussa.

Wokeilun loppu häämöttää

Mitkä ovat sitten David Shorin neuvot demokraateille?

On ryhdistäydyttävä nyt heti ja tehtävä kompromisseja puolueen sisällä. On lakattava puhumasta mm. ”toksisesta” ilmastonmuutoksesta ja maahanmuutosta on vaiettava. Ilmastonmuutos aiheuttaa negatiivisia mielikuvia, koska se on valkoisen nuoren eliitin ylläpitämää keskustelua, joka vaikeuttaa ja uhkaa jokapäiväistä elämistä erityisesti köyhemmissä kansan osissa. Shorin mukaan demokraattien on myönnettävä, että he ovat menettäneet otteensa kansan syvistä riveistä ja heidän on nyt koetettava keinolla millä hyvänsä saada yhteys takaisin tähän peruskannattajakuntaan. Tämä ei tule olemaan Ezra Kleinin mukaan helppoa, koska nyt valtaa demokraateissa pitävät liberaalit (=äärivasemmistolaiset woke-toimijat; kirj. lisäys) eivät ole valmiita tekemään kompromisseja.

Koko demokraattien lainsäädäntöagenda, jolla he kuvittelivat sementoivansa vallan eli erityisesti HR1/S1, joka olisi taannut oikeuden äänestää ilman henkilöllisyystodistusta ja 3,5 triljoonan dollarin Sovintopaketti (engl. Reconciliation package; sisältää mm. em. Vihreän siirtymän ja 10 miljoonalle laittomalle siirtolaisille myönnettävän kansalaisuuden sekä ilmaista kivaa kaikille) ovat kovassa vastatuulessa, koska demokraattisenaattorit Joe Manchin (Länsi-Virginia) ja Kyrsten Sinema (Arizona) eivät pakettia tue.

Woken loppu häämöttää ja hyvä niin.

Mikäli Shorin ennustus/skenaario jopa Senaatin republikaanien superenemmistöstä (60-40) vuonna 2024 toteutuu, demokraateilla ei ole turvanaan edes ns. Filibuster-jarrutusmekanismia, jonka poistamista he omista valtapoliittisista syistä nyt vaativat omassa lainsäädäntöagendassaan.

Moni poliittinen toimija Suomessa laillani on varoittanut tämän vasemmistolaisen ääriajattelun vaaroista. Viimeeksi keskustapuolueen merkittävä taustavaikuttaja yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen vetosi suomalaisiin:

”Älkää perääntykö woke-diktatuurin edessä”.

 

https://www.washingtonexaminer.com/opinion/washington-secrets/biden-down-to-36-sinking-like-the-titanic

https://www.newsweek.com/joe-biden-town-hall-strange-moments-cnn-anderson-cooper-1641533

https://www.politico.com/news/2021/10/15/inflation-2022-516064

https://www.verkkouutiset.fi/historioitsija-varoittaa-alkaa-peraantyko-woke-diktatuurin-edessa/#a168ddab

+8
MikkoPaunio
Perussuomalaiset Helsinki

Kirjoittaja on (s. 1961) Helsingin yliopistosta valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri, joka on työskennellyt seuraavien instituutioiden palveluksessa: Helsingin yliopisto, Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health, sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki. Kirjoittalla on Helsingin yliopiston yleisen epidemiologian dosentuuri. Hän on saanut jatkokoulutusta Maailman terveysjärjestön ns. pitkällä kurssilla Brysselin vapaassa yliopistossa ja hänellä on ylempi korkeakoulututkinto (epidemiologia) Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health instituutiosta. Kirjoittajalla on julkaisuja merkittävimmissä kansainvälisissä lääketieteellisissä julkaisusarjoissa ja yhteensä vertaisarvioituja julkaistuja artikkeleita hänellä on 40 (https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=paunio+m). Kirjoittajan tärkein tieteellinen havainto johti lopulta Maailman Terveysjärjestön maailmanlaajuiseen tuhkarokkorokotusstrategian muutokseen. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/3/duo13540 Pelkästään 2000-luvulla on tuhkarokkorokotus pelastanut noin 20 miljoonaa lasta elämälle.
Kirjoittaja toimi valtioneuvoston asettaman Säteilyturvaneuvottelukunnan puheenjohtajana vuosina 2009-2018. Kirjoittaja on toiminut vuodesta 2016 lähtien Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssin sekä luennoitsijana että ns. pääopettajana (STM) syksyyn 2021 asti.

Hän on kirjoittanut kolme kirjaa: Vihreä Valhe (Weilin & Göös 1991), Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset (Auditorium 2015) ja Hourulan väen ilmastovallankumous (Omakustanne 2019). Kirjoittaja valittiin 20.3.2018 tieteelliseksi ja policy neuvonantajaksi American Council on Science and Health järjestöön. Järjestön on aikoinaan perustanut Norman Borlaug ja Elizabeth Wheelan. Se on teollisuutta ja hyvinvointia puolustava tieteellinen järjestö. Kirjoittajalta julkaistu useita raportteja Ison Britannian pitkäaikaisimman valtionvarainministerin Nigel Lawsonin perustamalla The Global Warming Policy Foundation sivustolla (https://www.thegwpf.org/?s=paunio). Kirjoittajalta on julkaistu merkittävillä brittiläisillä ja pohjoisamerkikkalaisilla keskusteluareenoilla useita puheenvuoroja (https://muckrack.com/mikko-paunio/articles) pääasiassa ympäristö- ja kehityspolitiikkaan liittyen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu