Greenpeace: ”EU:n Vihreä Siirtymä vaarantaa maailman ja Euroopan ruokaturvan”
Eurooppa pistää Vihreän Siirtymän nimissä 3,7 miljoonaa tonnia vehnää liikenteen biopolttoaineisiin vuodessa maaliskuun lopussa julkaistun Greenpeacen teettämän tutkimuksen mukaan. Se tarkoittaa, että Euroopan Unionin maiden kansalaiset tankkaavat autoihinsa 15 miljoonaa leipää joka päivä. Saman tutkimuksen mukaan tämän ympäristölle turmiollisen ja Suomen valtiovarainministeriön tammikuisen ympäristöministeriölle antaman lausunnon mukaan äärettömän kalliin politiikan lopettaminen EU:ssa lieventäisi 20 %:lla Ukrainan sodan vuoksi pienentyneen vehnän maailmankaupan kielteisiä vaikutuksia.
Muistettakoon, että nimenomaan vihreät ympäristöjärjestöt Greenpeace mukaan lukien – myös mm. Helsingin valtuuston vihreät – vannoivat 10-15 vuotta sitten bioenergian nimiin väittäen bioenergian ollevan ympäristöystävällistä.
Suomenkin valtiojohto – muun Euroopan eliitin tapaan – on antanut pitkin kevättä EU:n Vihreää Siirtymää puoltavia lausuntoja. Lausunnoissa on taajaan toisteltu, että on toivottavaa, että Vihreän Siirtymän mukainen energia korvaa Venäjän fossiilienergiatuontia.
Eurooppalaisten valtapoliitikkojen lausuntojen rohkaisemana vihreät lobbaajat ePure ja European Biodiesel Board ovat pitkin kevättä vaatineet, että venäläinen öljy korvataan biopolttoaineilla, vaikka eintarvikkeiden hinnat ovat lähteneet huimaan nousuun Ukrainan sodan vuoksi. Biopolttoaineita on valmistettu viljelykasveista, kuten vehnä-, maissi-, ohra-, auringonkukka-, rapsi- ja muista kasviöljyistä. Ukrainan ja Venäjän vehnän viennin osuus maailmankaupassa on noin neljännes, ohran osuus 15 % ja auringonkukkaöljyn osuus 60 %.
USA:ssa 40 % kasvatetusta maissista tankataan vuosittain autoihin alunperin vihreiden ympäristöjärjestöjen vaatimusten vuoksi.
Greenpeacen tutkimuksesta selviää, että vaikka Eurooppa kaksinkertaistaisi biopolttoaineille käyttämänsä viljelymaan määrän – mikä vastaa vähintään 10 prosenttia EU:n viljelymaasta – tämä korvaisi vain 7 prosenttia EU:n öljyn tuonnista Venäjältä. Koko Venäjän öljyntuonnin korvaaminen kotimaisilla biopolttoaineilla vaatisi vähintään kaksi kolmasosaa blokin viljelymaasta viljelyyn.
Greenpeace’n Maik Marahrens julisti tutkimuksen julkistamisen jälkeen:
”Biopolttoaineteollisuus tehostaa lobbauspyrkimyksiään voidakseen lisätä viljaa, kuten vehnää ja maissia, korvaamaan venäläistä öljyä. Näin tehdessään se käyttää kyynisesti hyväkseen ihmisten huolta polttoaineiden hinnoista ja asettaa voiton elintarviketurvan edelle. Tämä on moraalitonta, vaikka miljoonilla ihmisillä ympäri maailmaa ei ole varaa edes leipään.”
Diplomatian kulissien takana – Venäjän yhtenäisen tuomitsemisen lomassa – valmistellaan esimerkiksi Valko-Venäjän sanktioiden väliaikaista purkamista, jotta Valko-Venäjän ja Liettuan väliin saataisiin luotua vehnäkäytävä. Myös Venäjän sanktioiden osittaisesta purkamisesta on puhuttu vastikkeeksi siitä, että sekä Venäjän että Ukrainan (Odessa) satamat kykenisivät viemään maataloustuotteita näistä maista Mustan Meren kautta maailmanmarkkinoille.
Vaikka Euroopankin ruokahuolto on vakavassa vaarassa ursulavonderkreisien ja muiden eliittipoliitikkojen puheet jatkavat samaa jauhantaa Euroopan Vihreän Siirtymän auvoisuudesta. Enpä olisi uskonut, että jonain päivänä kirjoitan blogin Greenpeacen tutkimuksen innoittamana!
https://www.transportenvironment.org/discover/food-crisis-europe-burns-equivalent-of-15-million-loaves-of-bread-each-day-in-cars/
https://www.wsj.com/articles/russia-says-it-may-ease-ukraine-grain-blockade-in-return-for-sanctions-relief-11653488439
https://www.researchgate.net/publication/261607025_Land_usage_attributed_to_corn_ethanol_production_in_the_United_States_Sensitivity_to_technological_advances_in_corn_grain_yield_ethanol_conversion_and_co-product_utilization
https://www.reuters.com/business/environment/us-corn-based-ethanol-worse-climate-than-gasoline-study-finds-2022-02-14/
Näin siinä käy kun kokonaiskuva hämärtyy ja yhden aatteen äänet saavat valtaa. Pelkään sitä, että tämä uusituvan energian aate tuhoaa luonnon lopullisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan kuin Green peacessakin olisi mahdollista tapahtua jonkinlainen järjen valon pilkahdus.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan noin radikaaliin teoriaan en usko. Kyllä GPn kannanoton taustalla on varmasti autoilijan elämän ankeuttaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Nesteen biodiesel-tuotannossa 92% raaka-aineista on jätteitä tai tähteitä.
https://www.neste.fi/vastuulliset-ratkaisut/tuotteet/raaka-aineet
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka suuren osuuden se kattaa vaikka Euroopan dieselin kulutuksesta?
Ilmoita asiaton viesti
Nyt heitit liian vaikean kysymyksen, mutta haarukoidaan toista kautta:
Neste myy biopolttoaineita 5,6 miljardilla eurolla vuodessa (2021). Esim. Shell myy Eurooppaan 41 miljardilla eurolla (2021) ja Rosneft noin 80 miljardilla.
Näiden lukujen perusteella päättelisin, että osuus ei ole kummoinenkaan, mutta ei nyt täysin mitätönkään. Vaikutus ilmastolle on vaatimaton, mutta kaiketi positiivinen. Sen sijaan vaikutus Suomen kansantaloudelle ja valtiontaloudelle on merkittävästi positiivinen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei taida Neste siitä suurtakaan osaa tehdä Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin tulouttaa valtiolle osinkoja 300 miljoonaa vuodessa. Pääosa tuloksesta kertyy biopolttoaineista.
Ilmoita asiaton viesti
Kai ulkomaisista tehtaistakin tulee voittoja Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin paljoakaan mutta minkäs teet kun sitä dieseliä niin kovasti halutaan. Nähdään dieselin hinnasta että kysyntää riittää.
Ilmoita asiaton viesti
Uskotko tuohon soopaan?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi en uskoisi? Pörssiyhtiöiden tiedottamista säännellään aika tarkasti.
Ilmoita asiaton viesti
Säännellään, mutta kuka valvoo ja miten esimerkiksi Rotterdamissa tai Singaporessa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko käsitystä millaisiin EROI-arvoihin tuolla Nesteen biodieselillä ylletään?
Ilmoita asiaton viesti
Sitten vielä se, että kuinka paljon sen tuotannosta maksamme tukiaisia?
Ilmoita asiaton viesti
Raaka-aineesta riippuen voi lähestyä ykköstä. Ja miten arvioidaan palmu- ja kasviöljyn tuotannon energian kulutus.
Nämä jutut olisi tosiaan hyvä tietää, mutta pörssiyhtiön on rakennettava myyvää imagoa yleisen ilmastopsykoosin pyörteissä eikä kaikki faktat palvele sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Nesteen biopolttoaineessa on hämäriä kohtia, ei ihme, että ruotsalaiset äimistelevät.
Nesteen vuosikertomus selvittää Rotterdamin tehtaan raaka-aineiden saantia: ”…monipuolistamalla raaka-ainepooleja EU:n uusiutuvan energian RED II -direktiivin (EU)2018/2001 liitteen IX A mukaisiin raaka-aineisiin sekä kehittämällä maatalouden
kehittyneiden viljelykonseptien myötä saatavia uudenlaisia kasviöljyjä.” Kun Neste samalla pyrkii eroon volyymiraaka-aineestaan palmuöljystä, niin tästä tulee epäilys, että palmuöljy korvataan ottamalla ruokatuotannolta viljelysalaa poltettavan kasviöljyn tuotantoon. Vaikka Euroopankin ruokahuolto on vakavassa vaarassa, kuten blogisti toteaa.
Neste kyllä luettelee joukon jäteluonteisia raaka-aineita, mutta enemmänkin kehityskohteina. Raaka-ainekohtaiset määrät ja perusteet niiden saatavuuden kasvulle selvittäisivät tilannetta.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikkein kannattavinta olisi tietenkin myydä fossiilisia biona.
Viime kädessä ei kai sitä tarvitse paljoa paistaa ja käännellä ja maustaa niin menee täydestä kuin väärä raha.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös öljy itseasiassa ole bakteerien aiheuttamaa paleontogista tuotosta?
Kivihiilen kanssa on tehtävä enemmän ”markkinointia” jotta sille saataisiin poliittisesti korrekti tuotannon tukitoimi
Ilmoita asiaton viesti
Nyt sitten kaikki kilvalla jätteitä synnyttämään. Ei puutu kuin 8 %-yksikköä, niin hyvin menee, mutta menköön.
Itse jo ostin 2 banaania ja heitin toisin biöämpäriin toivoen, että dieselin hinta laskee, koska perheessä on kolme autoa kuluttamassa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin Neste, mutta entä muut biodieselin tuottajat ?
Miten Nesteen omistamien Indonesian ”peltojen” kanssa on nykyään ?
Ilmoita asiaton viesti
Aluksi minäkin luulin, että UPM varmistelee kuljetus- ja hakkuuketjunsa löpön saannin, mutta tuote onkin markkinoilla. Tarkemmin en tiedä missä, dieselin osana ehkä.
Ilmoita asiaton viesti
https://news.cision.com/fi/sok/r/abc-ketjun-valikoimaan-kotimainen–uusiutuva-upm-bioverno–diesel,c9770603
Ilmoita asiaton viesti
UPM valmistaa biodieseliä mäntyöljystä. Mäntyöljyä saadaan sivutuotteena mäntyselluluoosan keitosta. Mainoslauseiden takana on kuitenkin harmaampi todellisuus.
Mäntyöljy on vertaansa vailla oleva raaka-aine lukemattomien erikoiskemikaalien valmistukseen. Pelkästään tislaamalla voidaan mäntyöljystä erottaa kymmeniä orgaanisia aineita, jotka kilpailevat menestyksellisesti maakaasusta ja raakaöljystä valmistettujen vastaavien kanssa. Suomessa mäntyöljyteollisuudella on vahvat perinteet ja viime vuosina teollisuus on vahvistunut ja kansainvälistynyt. Myös mäntyöljyn tutkimus on Suomessa maailman kärjessä.
Kun UPM aloitti Lappeenrannassa mäntyöljyn muuntamisen polttoaineeksi 2015, kritisoivat mäntyöljyn jalostajat hanketta voimakkaasti. Heidän mielestään polttaminen on tärkeiden kemikaalien uusiutuvan raaka-ainelähteen vastuutonta tuhoamista. Biopolttoaineeksi brändätty polttoöljy on kuitenkin niin hyödyllinen sellufirman julkisuuskuvalle, että hanke toteutettiin.
Mäntyöljy on krakattava vedyllä eli sen molekyylejä on vetyä liittämällä muunnettava ja pilkottava, jotta saadaan moottoreissa poltettavaksi sopivaa nestettä. Vetyä sitoutuu muuntamiseen ehkä 10 – 20% tuotetun mäntyöljydieselin määrästä. UPM ei määrää julkista. Vety taas saadaan maakaasusta (CH4) poistamalla siitä hiili hiilidioksidina. Hiilidioksidi siirtyy ilmakehään.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ilmasto lämpenisi samalla tavalla kuin 1930-luvulla, jolloin tultaessa esiteolliselta ajalta ilmastomme lämpeni erittäin nopesti 2 asteella ja siirtyi 500 km etelämmäksi, niin saisimme vehnää Lappia myöten polttoaineiden tarpeisiin..
Siitähän Suomen ilmatieteen laitoskin on raportoinut. Se vaan nyt näyttää huonolta, kun palautuminen pienestä jääkaudesta on ottanut takapakkia koko 2000-luvun ajan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/ilmastokatsaus-vuodelta-1939-suomen-ilmatieteenlaitos/
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti biodieselin valmistajat oppivat lisäämään polttoaineeseen riittävän vahvat myrkyt bakteerikasvuston estämiseksi. Itse sain hyviä kokemuksia biodieselin autuudesta viime kesänä, kun puhdistin suurella vaivalla venedieselini polttoainejärjestelmää ja -tankkeja paksusta mustasta bakteerimönjästä. Pelottaa jo etukäteen tänä kesänä vastaantulevat ongelmat.
Ilmoita asiaton viesti
Älä hyvä mies laita veneeseen bioa.
Itselläni on 256 heppanen volvo penta ja erehdyin kerran itsekin.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai vältän sitä niin paljon kuin mahdollista, mutta puhdasta parafiinistä dieseliä on lähes mahdotonta löytää Nestekin ilmoittaa Futuradieselinsä maksimibiopolttoaineosuuden 7 %, joten sekin sisältää todennäköisesti biodieseliä.
Ilmoita asiaton viesti
Se on sitä Harakan jakeluvelvoitetta.
Ilmoita asiaton viesti
INCONVENIENT TRUTH teoksen myötä Al Gore sai Nobelin rauhanpalkinnon (yhdessä IPCC’n kanssa) 2007. Tätä seurasi akteemiset tunnustukset, TV tuotantopalkinnot ja suuryritysten hallituspaikat. – Äärimmäisellä propagandalla poliittiset päättäjät alistettiin viherpesuun siinämäärin että polttoaineden seostuotannon vaatimuksissa ei ollenkaan kiinnitetty huomiota biodiversitetin uhkaan (esim Nesteen palmuöljytuotanto plantaasit) ja nyt edesssä olevaan globaaliin ruoan tuotantokysymykseen (Keskiluokka tankkaa kalliimmalla polttoaineella ja aliravitetut kansat saavat odottaa ruokaa pidemmän ajan)
Ilmoita asiaton viesti
Autoilun pyhän lehmän tuhovoima ja aito vihreä siirtymä – kieltää yksityisautoilu kokonaan 3×3 km täysien palveluiden alueilla
Ei ole vihreä siirtymä perimmäinen syypää siihen että viljasta tehdään biopolttoainetta.
Vaan se että kelvotonta tarpeetonta autoilua ei totaalisesti estetä – kaupungeissa, kunnissa, lähiöissä jne – joissa kaikki palvelut sijaitsee 2×2 km sisällä – jolla alueella plus kilometrin säteellä siitä – ei saisi yksityisautoilla lainkaan.
Ja yksityisautoilun oikeus pitäisi säilyttää vain maaseudulla sielläkin vain noiden 3×3 km laajuisten alueiden ulkopuolella.
Koska kevyellä sähköisellä liikenteellä hoituu lähes kaikki.
Jolloin käytännössä keskisessä ja eteläisessä Euroopassa ei saisi autoilla lainkaan. Mitä esimerkiksi Saksassa, Tanskassa, Italiassa, Espanjassa, Hollannissa, Belgiassa tekee yksityisautolla enää mitään – muuta kuin tuhota ympäristöä ja ihmiskunnan tulevaisuutta.
Autoilun pyhä lehmä ja sen palvojat ovat luonnon suurimpia tuhovoimia. Ei vihreä siirtymä.
Ja sairasta etiikkaa on syyttää vihreää siirtymää ruokapulasta niiden toimesta jotka kannattaa rajoittamatonta yksityisautoilua – ja samalla käyvät kaikkea vihreää vastaan – maailmassa jossa ihmiskunnan suurimmaksi ja tuhoisimmaksi ydinsotaakin suuremmaksi uhkaksi – on noussut ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden häviäminen.
Joten kyseisen kaltainen autoilupopulistinen vihreän siirtymän jahtaaminen on alhaisinta Putin-tasoista eettistä mädännäisyyttä – ja vielä pahempaa – sillä Putin ei edes yrittämällä pääse niin suureen tuhovoimaan ihmiskunnassa kuin nämä vihreää siirtymää vastustavat epä-älykkäät populistit
Ilmoita asiaton viesti
Jos Eerojuhani joskus vetää pieksut jalkaansa ja kulkee selkosten yli maalikyliin josta jatkaa matkaa kaupunkeihin, niin aika lyhyellä tutustumisella selviää että kaupungit eivät muodostu 3×3 km:n ruuduista.
Se on juurikin se vihreä siirtymä joka vie tuhoon, kun tärkeämmät asiat jää hoitamatta.
Se Eerojuhanin peräänkuuluttama luontokadon pysäyttäminenkin onnistuu parhaiten pysäyttämällä vihreä siirtymä
Ilmoita asiaton viesti
Älä huio, käytä ohvia, sanon minä Lapissa 19 eka vuotta asuneena. Sinä huidot silmittömästi etkä silmittömyydeltäsi osaa edes lukea mitä luet.
Minä puhun 3×3 km alueista joissa on kaikki palvelut joita ihminen tarvitsee. Ja kolmen kilometrin matkan kulkee umpikännissäkin otsanahkaa rypistelemällä. Sanoo lappilainen huumori.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyihminen tarvitsee vihreiden käsityksen mukaan nopean junayhteyden lentokentälle. 3×3 km onkin 3000×3000 km, nykyihmisen reviiri.
Muutenkaan kuka muu kuin toppahousuinen vanhus jaksaisi pysytellä noin pienellä alueella? Pelkästään sisäsiittoisuuden estämiseksi nuoren miehen reviirin pitäisi olla huomattavasti laajempi.
Ilmoita asiaton viesti
Saivartelua
Ilmoita asiaton viesti
Autossa kyllä ollut ainakin jossain kohtaa merkittävä kyky vapauttaa ihmisten aikaa johonkin hyödyllisempään.
Ongelma on ennemminkin siinä valtavassa määrässä legacyä miten kaupungit ovat muotoutuneet vuosisatojen aikana. Rakentamalla uusiksi, saisi tehtyä todella paljon toimivamman ettei tarvitsisi mitään autoja.
Yksityisautoilun vähentämisen pitäisi olla itsestäänselvää. Sitä voi perustella vaikka niin, että sehän on aivan älyvapaa tapa liikkua kun sitä pitää itse ajaa. Luulisi ihmisillä olevan parempaakin tekemistä kuin ajaa autolla.
Ilmoita asiaton viesti
Joo. Ensimmäiseksi pitää kaupungeissa autojen kiellon jälkeen vallata kadut pyörille ja skuuteille.
Sitten niiden katutilojen käyttöä pitää harkita muuhun käyttöön myös – luokkaa nelikaistainen Mannerheimintie on kaksi kaistaa liikaa pelkille pyörille ja skuuteille.
Sitä kautta ne kaupungitkin kehittyy. Myös erittäin viihtyisiksi ja terveellisemmiksi.
Auton vapauttava funktio on edelleenkin olemassa maaseudun liikenteessä. Siellä autoista on järkevää hyötyä. Josta seuraa se että kaupunkien laitamille pitää rakentaa parkkitaloja maaseutuautoilun vuoksi. Kaupunkilainen ei aja kaupungissa vaan maaseudulla.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tuokaan ihan toimivalta kuullosta jos pitää vaikka Lahdesta tulla Helsinkiin työmatkalle niin aikaa tuhraantuu paljon siihen, että Lahdessa pääsee kotoa pyöräiltyy siihen laitteeseen mikä siirtää Helsinkiin ja siellä sitten pyöräillä kohteeseen.
Eli kenen pyörällä mennään ne viimeiset kilometrit ja raahataanko pyörä mukana vai saadaanko molemmissa paikoissa joku riksa vetämään?
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on ratkaisun viilailua. Minä lähtisin siitä että kunta ostaa asukkailleen noilla alueilla sähköpyörä- ja skuuttipalvelun jonka kuka vaan alueella liikkuva saa ilmaiseksi käyttöönsä.
Ilmoita asiaton viesti
Ai se sellainen palvelu missä tien varsilla on jotain sähköpyöriä ja potkulautoja käytettävänä?
Niissä sellainen vika että kun ei ole omaa rahaa kiinni yhtään niin niitä sitten kaltoin kohdellaan. Täällä päin niitä vehkeitä on viskelty metsiin ja sillalta alas.
Ainoa paikka säilyttää pyörää on täällä nykyään lukittujen ovien takana. Tämä rajoittaa melkoisen paljon kun monissakaan taloissa ei ole pyörille edes säilytystilaa joten ihmiset joilla on pyörä, pitävät näitä kerrostaloasunnoissa. Pyöräilijän onkin parasta asua pohjakerroksessa että saa pyörän sisään.
Kyllä se ongelman ratkaisu lähtee sieltä kaupunkisuunnittelusta, rakennusten suunnittelusta ja liikenneinfran parantamisesta, ja hankaluus on se kun on jo olemassa olevat kaupungit joiden rakentaminen uusiksi on hieman kallista.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka talossa pyöräkellari olisikin, niin ei se takaa, että pyörä siellä säilyy ja vieläpä ehjänä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ne julkiset kulkuneuvot alkaa vähitellen säilyä, eikä skuuttioperaattorit valita että heiltä 65 prosenttia laudoista on rikottu.
Eikä mitään pidä päättää vähemmistöhäiriköiden ehdoilla vaan niiden jotka eimhäiriköi
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa huomata että juuri nyt on pyörät ja skuutit vandalisoinnin kohteena – mutta ei autot – miksi – siksi että autoihin on totuttu – pyöriin ja skuutteihin totutellaan. Eli vandalisointi on osa totutteluprosessia. Kukaanhan ei niiden tulolle enää mahda mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Olen koko ajan ihmetellyt tätä viljan tuhlaamista polttoaineisiin. Maalla ja kristillisiin arvoihin kasvaneena ihmisenä se on oikein puistattanut. Kun jotkut kärsivät nälästä ja toiset väittävät pelastavansa maailman ruokaa koneissaan polttamalla ja vaativat muita tekemään samoin, on irvokkuus huipussaan.
Ilmoita asiaton viesti