Hourulan väen ilmastovallankumous ja YKK

Todistamme huomenna merkillisintä päivää YK:n historiassa koskaan. Pieni saparopäinen asperger syndroomaa poteva hiilidioksidimolekyylejä näkevä tyttö – Greta Thunberg – johtaa Yhdistyneiden Kauhistettujen Kansakuntien (YKK) ilmastohuiputuskokousta. Ympäri maailmaa 250 uutisorganisaatiota on sitoutunut kauhistuttamaan ihmisiä tulesta ja tulikivestä. Me syntisten länsimaiden tavalliset ihmiset olemme syypäitä ilmastokriisiin. Aikaa on enää 10 vuotta estää katastrofi. Tosin tämä mantra on toistunut viimeisen 40 vuoden ajan säännöllisesti kymmenen vuoden välein.
Monacon ruhtinaan purjeveneellä New Yorkiin saapunut Greta on innoittanut massat liikkeelle ja esimerkiksi New Yorkissa koululakkopäivän mielenosoitukseen osallistui 250000 ihmistä.
Talouselämä uutisoi 6.9. Maailman Ilmatieteenjärjestön (WMO) pääsihteerin Petteri Taalaksen haastattelun pohjalta, että ”ilmastonmuutos ei ole karannut käsistä, mutta keskustelu siitä on”. Olen Antero Ollilan kanssa samaa mieltä, että Petteri Taalas ei ole muuttanut käsityksiään ilmastonmuutoksesta, mutta Petteri Taalas on nyt hyvin huolissaan, että hysteerikot vievät lopullisesti uskottavuuden hänen tapaisilta alarmisteilta.
Olen kirjoittanut kesän aikana kirjan ”Hourulan väen ilmastovallankumous”, jonka on kuvittanut Turun Sanomien ex-pilapiirtäjä Mika Rantanen. Se on narratiivi kehityksestä, jossa äärivasemmistolainen identiteetti-ideologia vihdoin kuoriutuu esiin ilmastokeskustelun kuumenemisen myötä. Kirjani perussanoma on, että kysymys ei koskaan ole ollut perimmältään maailman pelastamisesta, vaan kyse on viime kädessä rahaan ja valtaan liittyvästä kamppailusta, jonka sivutuotteena saamme jälleen nauttia tämän vanhan erehtymättömän ”tieteellisen” ideologian ympäristötuhoista tosin tällä kertaa vieläkin massiivisemmista ympäristötuhoista kuin edellisellä ”kierroksella”.
Petteri Taalas ei ole uskaltanut kertoa suomalaisille, vaikka hänellä siihen on toistuvasti ollut tilaisuus eri suomalaismedioiden haastatteluissa viimeisen vuoden aikana, että hänen alaisuudessaan toimiva YK:n ilmastopaneeli suositti viime lokakuussa laajaa pelkoa herättäneessa 1,5 asteen erityisraportissa maapallolle tuhoisaa bioenergiapolkua, jotta maapallon lämpeneminen voidaan pysäyttää 1,5 asteeseen. Murheellisinta tässä on, että tämän tunnustuksen edessä olevasta täystuhosta, mikäli ”tieteellisen” IPCC:n neuvoja kuunneltaisiin, löytää piilotettuna IPCC:n viittaamasta kirjallisuudesta.
Maailman terveysjärjestö (WHO) vastustaa IPCC:n bioenergiapolkua, koska se vaarantaa maailman ruokaturvallisuuden. Paljon puhuvaa on se, että YK:n ympäristöohjelma UNEP ei ole irtisanoutunut IPCC:n bioenergiatulevaisuudesta, vaikka se tuhoaisi kasvit ja eläimet ja tuhoaisi maapallon makean veden varat!
Ei ole sattuma, että Financial Timesia ja EkoPaavin ”anna ihmiskasvot kapitalismille” ryhmää myöten monet eri kapitalismin instituutiot ja superrikkaiden katumusrahastojen (esim. Koneen säätiö) rahoittamat identiteetti-ideologiaan sitoutuneet aktivistiryhmät vaativat talousjärjestelmän eli kapitalismin kumoamista. Helsingin Sanomat avitti merkittävästi tätä kehitystä 28.10.2014 antamalla Koneen säätiön rahoittaman zero-growth aktivistin Paavo Järvensivun kirjoittaa kirja-arvostelu yhdysvaltalaisen äärivasemmistolaisen ylioppilaan Naomi Kleinin kirjasta nimeltään ”Tämä muuttaa kaiken – Kapitalismi vastaan ilmasto”. Sen perusajatus on, että kapitalismin isää Adam Smith’ä ja höyrykoneen keksijää James Wattia on viime kädessä syyttäminen nykyisestä kuvitellusta ilmastokriisistä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo muuten kuuluu tuohon EkoPaavin kapitalismin vastaiseen ryhmään.
Kuten Antero Ollila ja monet hänen kaltaisensa asiansa osaavat fysiikkaan perehtyneet tiedemiehet ympäri maailmaa toistuvasti kertovat ja ovat koko ajan kertoneet: maapallo ei ole kiehumassa kuten jopa päiväkotilapset nyt pelkäävät, vaan on odotettavissa erilaisia ilmeisesti viime kädessä auringon säätelemiä ylös alas muutoksia. Ihmisen pienen pientä vaikutusta näiden vaihteluiden seasta on vaikea todentaa, vaikkakin se lienee todellinen.
Tuleva kirjani on vanhimman polven antipsykoottinen lääke ilmastohoureisiin. Sen vaikutus perustuu huumoriin. Nauru pidentää ikää. On aika nauraa tälle joukkoviestimistä vyöryävälle virtuaaliselle ilmastonmuutokselle ja sanoa jyrkkä ei median avulla meitä holhoavalle ja alistavalle äärivasemmistolaiselle identiteetti-ideologialle.
Aurinko vaikuttaa ylös alas maapallon lämpötilaan, samoin ihminen, on vaan vaikea todentaa.
Kohta puolin Parker-luotain välittää tietoa auringon ja avaruuden osuudesta ilmastonmuutokseen.
Ihmisen osuudesta ilmastonmuutokseen voidaan vain arvailla.
Hourulan väen on annettava touhuta, niitä juttuja ei kannata lukea, mutta huumoripiirrokset ovat ihan jees.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän siinä mitään, jos hourulan väki vain puhuisi, kirjoittaisi tai mielenosoittaisi. Mutta kuten nähdään hourupäisyys on siirtymässä ihan käytäntöön ja alkaa rasittaa jo kaikkea järkevää toimintaa.
Ilmoita asiaton viesti
On rasittanut jo pitkään, mutta mitä vielä seuraakaan…?
Kaikkein hourupäisin kävi katselemassa Bahaman myrskytuhoja ja päätteli päissään, että hurrikaanit ovat yleistyneet ja voimistuneet.
Ilmoita asiaton viesti
Joo Guterres on Sosialistisen Internationaalin entinen pj. Itse olen sitä mieltä, että po. instituutio on kuin Komintern aikoinaan.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri siksi on sanottava. JO RIITTÄÄ.
Ilmoita asiaton viesti
Asevelisosialistien JO RIITTÄÄ kampanja 1948 pysäytti hulluuden Suomessa edellisen kerran.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, kyllä. Mutta toistaiseksi vain veronmaksajien rahoilla touhutaan rajoituksia ja sääntelyä ihmisten elämään, ehkä se järki vielä löytyy ennen kuin siirrytään keskitysleireihin…
Ilmoita asiaton viesti
Tästä Jouni on nyt perimmältään kysymys. Ensin tulee kasvatusleirit, kun jo päiväkodissa aloitettu ympäristökasvatuksen onnistumisessa nähdään puutteita.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, se indoktrinointi on aloitettava sieltä päiväkodeista, ja jatkettava läpi koulu- ja kasvatussysteemin. Ehkä Hitlerin työ jäi kesken…
Ilmoita asiaton viesti
”Maailman pelastaminen on loistava bisnes”, kirjoittaa eräs vihreä wannabe-senaattori. Ja tähänhän kiteytyy ongelma joka läpäisee käytännössä koko puoluekentän:
Vasemmistoliitto ja SDP kuvittelevat että näin saadaan duunareille töitä.
RKP ja Kepu tietävät että näin saadaan maan- ja metsänomistajille lisätuloja.
Kokoomus tietää, että näin saadaan rahoja kanavoitua pääomasijoittajille.
Persut ajattelevat, että olemalla eriä mieltä saadaan ääniä.
Kristillisistä ei oikein saa selvää mitä mieltä ovat, mutta sillä ei ole väliäkään.
Faktat, kuten Suomen todellinen osuus ilmastoon vaikuttamisessa jää näin taka-alalle kun motiivina toimivat suuremmat voimat.
Ilmoita asiaton viesti
Listasta unohtuivat vihreät, jotka jonkinlaisen uskonnollisen hurmoksen vallassa oikeasti uskovat asiaan ja/tai samalla pyrkivät kasvattamaan uuden sukupolven vihreitä äänestäjiä, koska vanhetessaan ihmiset eivät enää usko sanomaansa.
Ilmoita asiaton viesti
”Maailman pelastaminen on loistava bisnes”
Se on loistava bisnes medialle, kokousmatkailujen järjestäjille ja sellaisten tuotteiden ja palvelujen tuottajille, jotka omilla meriiteillään olisivat kilpailukelvottomia. Ja tietysti se on loistava bisnes Kiinalle, joka toimii tavalla, jonka katsoo olevan sen omien etujen mukaista, ja korjaa potin.
Ilmoita asiaton viesti
Ja me tavalliset ihmiset sekä köyhissä maissa että meillä täällä kärsimme tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiina politiikasta näkee, että se ei satsaa mitään ilmastotoimiin tai on näyttelevinään, että aurinkopaneeleja asennetaan, ja antaa länsimaiden laittaa rahansa kannattamattomiin energiainvestointeihin. Tästä tilanteesta hyötyy Kiina.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ”Pieni saparopäinen asperger syndroomaa poteva hiilidioksidimolekyylejä näkevä tyttö” tuntuu muutamia keski-ikäisiä äijänkönsikkäitä ottavan pattiin. Hän on muuten sanonut, että pitäisi kuunnella tiedemiehiä. Se on ihan hyvin sanottu. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos nimittäin on tieteellisin menetelmin todistettu, ja sen kiistäminen vasta sitä houretta on. Kun tällaiseen houreeseen erehtyy akateeminen ihminen, niin siinä kyseenalaistuu muukin tieteellinen uskottavuus.
Houretta on myös tunnettuihin skeptikoihin vetoaminen. Tilanne olisi sama, jos minä kiistäisin tupakoinnin aiheuttavan syöpää. Enhän ole lääkäri, mutta saattaisin olla kirjoittanut aiheesta artikkelin Magneettimediaan. Juuri näin nuo skeptikotkin toimivat.
Ilmoita asiaton viesti
En usko että ”pieni saparopäinen tyttö” itsessään ottaisi ketään pattiin, vaan se jumalaton ja tekopyhä hypetys joka hänen ympärilleen on rakentunut/rakennettu. Kritiikki on pyhästi kielletty, koska sen esittäjä on keski-ikäinen setämies joka kuitenkin kuolee kohta eikä asia häntä oikeastaan edes koske. Gretan myötä viesti on kohdennettu ennen kaikkea lapsiin joilla ei oikeasti ole koulutuksen ja tietomäärän tuomaa kapasiteettia arvioida objektiivisesti viestiä.
Keulakuva on taiten valikoitu/valikoitunut. Ei se ole sattumaa että Suomessa luonnonsuojelun symbolina on saimaannorppa ja maailmalla panda.
Ilmoita asiaton viesti
”En usko että ”pieni saparopäinen tyttö” itsessään ottaisi ketään pattiin, vaan se jumalaton ja tekopyhä hypetys joka hänen ympärilleen on rakentunut/rakennettu”
Kyllähän mielessä on pyörinyt kysymys, että onko tässä nyt kyse teini-ikäisen angstia hyväksikäyttävästä kyynisestä liiketoiminnasta vai megalomaanisiin mittoihin paisutetusta teini-ikäisen hybriksestä. Mutta eivät nuo välttämättä ole edes toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin. Lisäksi eräs saksalainen kollegani on huomauttanut, että aspergerin syndroomasta kärsivällä on vaikea tuntea empatiaa ja hän ahdistuu erimielisistä signaaleista herkästi. Siksi tällaisen lapsen hyväksi käyttö on erityisen tuomittavaa mm. sen vuoksi, että hänen on vaikea samaistua hänen puheistaa työttömiksi joutuvien ihmisten kanssa. Lisäksi, että hänet altistetaan tällaiselle stressille on väärin tätä tyttörukkaa kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tässä asiassa on erityisesti sellaista, jota olisi syytä kritisoida ja miksi? On sitä tässä maailmassa paljon huonompiaki keulakuvia huonommille asioille. Ja juurihan Greta painotti sitä, että tutkijoita pitäisi kuunnella eikä häntä. Onko se mielestäsi huono viesti?
Minusta paljon vaarallisempaa on se, että jotkut kuvittelevat omaavansa koulutuksen ja tietomäärän tuoman kapasiteetin asiasta kuin asiasta sillä perusteella, että ovat keski-ikäisiä setämiehiä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se ole huono viesti. Se vaan sisällöttömyydessään ei ole niin messiaaninen viesti jollaisena se annetaan ymmärtää, ymmärrän että sillä on tarkoitus torpata kritiikkiä. Sisältöhän on että ”et kai sinä vastusta Gretan sanomisia koska siinä tapauksessa vastustat tiedettä?”
Minä en tiedä ketään joka kuvittelisi ”omaavansa koulutuksen ja tietomäärän tuoman kapasiteetin asiasta kuin asiasta” sillä perusteella että on keski-ikäinen mies, tai ”setämies” kuten kuuluu sanoa. Antaisitko esimerkin?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä jos olet siitä sentään samaa mieltä, että se on hyvä viesti. Eikö sitä voisi ottaa sellaisenaan vastaan eikä esittää mitään epämääräisiä epäilyksiä sen tarkoitusperistä.
Tältä sivulta löytyy aika montakin esimerkkiä ihan varsinaisesta blogista lähtien. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta täällä esitetään aika ehdottomia johtopäätöksiä, joille ei ole päteviä perusteita. Sain myös sen vaikutelman, että olet sitä mieltä, että ikä ja sen tuoma kokemus antaisivat riittävän pohjan ilmastonmuutoksen ja siihen vaikuttavien tekijöiden arvioimiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on todella kummallinen väite, että setämäisillä väitteillä voitaisiin jotain perustella.
Ilmoita asiaton viesti
Elämme aikaa, jossa ruotsalainen autistinen tyttölapsi Greta Thunberg sanoo kaiken vuosikymmeniä tiedetyn ääneen, irvistellen ja rumasti, meitä aikuisia syyttäen. Hänen viestinsä maailman johtajille on populistinen, mutta julmetun kirkas. How dare you? Kuinka te kehtaatte? Kaikki maailman poliittiset johtajat kuuntelevat. Sadat miljoonat kansalaiset kuulevat.
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut osana tieteellistä koulutustani Dollin ja Hillin klassikot, joista ensimmäinen oli Aetiology of Lung Cancer, joka julkaistiin BMJ:ssä 1952. Se on tapaus verrokkitutkimus, jossa voidaan altistusvedonlyöntien suhteella approximoida tupakoitsijan suhteellista riskiä sairastua keuhkosyöpään verrattuna ei-tupakoitsijaan. Seuraava oli 1956 jälleen BMJ:ssä julkaistu mutta nyt brittiläisten lääkäreiden kohorttitutkimus, jossa voidaan suoraan laskea tupakoitsijan suhteellinen riski sairastua keuhkosyöpään verrattuna ei-tupakoitsijaan.
Molemmissa tutkimuksissa ensimmäisessä OR ja toisessa RR oli lähes erityisesti himotupakoitsijoilla 20 ja mahdollisuus, että sekoittava tekijä, tilastollinen harha tai sattuma voisi selittää tulosta oli poissuljettu. Lisäksi jo ensimmäisessä tutkimuksessa havaittiin annos-vaste eli mitä enemmän tupakoi, sitä varmemmin voi saada keuhkosyövän. Myöhempi tutkimus konvergoitui eli tuli samoihin tuloksiin ja kuva täydentyi mm. sillä, että tupakoinnin lopettaminen vähensi tutkimuksissa voimakkaasti keuhkosyövän riskiä.
Vuonna 1964 tutkimuksesta tehdyn summerauksen myötä USA:n Surgeon General teki kuuluisan kausaliteettipäätelmänsä ja totesi, että tupakointi aiheuttaa syöpää miehillä ja ehkä naisilla. Vielä ei ollut riittävää näyttöä naisilla.
Nyt on siis muistettava, että puhumme havaintotutkimuksesta ei kokeellisesta tutkimuksesta. Omaa nimeään kantavan eksaktin nelikenttätestin kehittänyt Robert Fisher oli aluksi kiivas Dollin ja Hillin tutkimusten kritisoija, koska uskoi, että vain eksperimentistä eli aidosta koeasetelmasta, jolla kontrolloidaan erityisesti sekoittava tekijä, voidaan tehdä sitovia päätelmiä. Muistaakseni hän melko nopeasti perui sanansa, koska havainnot olivat niin musertavat sen puolesta, että tupakointi aiheuttaa syöpää.
Havainnoivan tutkimuksen pohjalta tehtävä syy-yhteydellinen päättely on erittäin vaativaa puuhaa ja sitä varten Hill laati uransa aikana hänen nimensä mukaan nimikoidut päättelysäännöt tehtäessä syy-yhteydellisiä päätelmiä havaintojen pohjalta.
Olen Tiedevinkit palstalla tivannut Petteri Taalakselta, kun hän samaan tapaan sinun kanssasi ajattelemattomasti viljelee poliittisesti suosittua tupakkateollisuusanalogiaa, kun naureskellaan denialisteille. Ongelmana sinulla Kalevi ja Petteri Taalas on se, että mitään Dollin ja Hillin em. kahden tutkimuksen tapaista silver bullettia ei teillä ole. Tivasin vahvaa observaationäyttöä – tupakoinnin tapaan – ihmisen osuudesta ilmaston lämpenemisessä Taalakselta turhaan.
Ehkä sinä Kalevi Härkönen, etenkin kun kovin mielelläsi säännöllisesti alentuvasti pilkkaat kanssaihmisiä vailla kunnollista tieteellistä koulutusta, voisit nyt antaa minulle tieteellisen tutkimuksen, jossa osoitetaan antropogeeninen ilmastonmuutos. En sellaista ole löytänyt.
IPCC perustaa väitteensä epäsuoraan fysikaaliseen (monet pitävät IPCC:n ilmastopakotetta vääränä) päättelyyn ja suoraan mutta ongelmalliseen (mm. 1930-luvun lämpökausi) päättelyyn siitä, että lämpötila on noussut sadassa vuodessa vajaan asteen.
Ilmoita asiaton viesti
”voisit nyt antaa minulle tieteellisen tutkimuksen, jossa osoitetaan antropogeeninen ilmastonmuutos”
Mitä mielestäsi tällaisessa tutkimuksessa pitäisi olla, jotta jokainen maalikkokin pystyisi näkemään, että hiilidioksidipitoisuuden nousu on lämpenemisen taustalla? Kasvihuoneilmiö tunnetaan hyvin, kuten myös se, miten hiilidioksidi absorboi lämpösäteilyä. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut. Eikä ole tiedossa niin suuria muutoksia muissa ilmastoon vaikuttavissa tekijöissä, jotka pystyisivät nostamaan ilmaston lämpötilaa niin paljon kun se on noussut. Jos nämä asiat yrittää niputtaa samojen kansien sisään on tuloksena pitkä raportti eikä yksittäinen lyhyt tutkimus.
Ja kyllä IPCC perustaa väitteensä ihan suoraan fysikaaliseen päättelyyn. Säteilypakote on vain määritelmä jonkun tekijän aiheuttamalle ilmakehän säiteilyn muutokselle tietyissä olosuhteissa. Toisin sanoen se on päättelyn tuloksena saatu arvo eikä jotain, jota käytetään mallinnuksien syötearvoina.
Ilmoita asiaton viesti
”Eikä ole tiedossa niin suuria muutoksia muissa ilmastoon vaikuttavissa tekijöissä, jotka pystyisivät nostamaan ilmaston lämpötilaa niin paljon kun se on noussut.”
Tarkoitit varmaan, että sinulla ei ole tiedossa.
Ilmoita asiaton viesti
En vaan tarkoitin, että yleisesti tiedeyhteisöllä ei ole tiedossa.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö ns. tiedeyhteisöllä ole tiedossa esim. AMO:n vaikutuksia kymmenien vuosien pituiseen ilmaston vaihteluun?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tiedeyhteisöllä on ihan hyvin tiedossa myös AMO:n merkitys ilmaston lämpötilaan. Mihin nyt oikein pyrit tällä? Onko sinulla jostain asiasta enemmän tietoa kuin tiedeyhteisöllä?
Ilmoita asiaton viesti
Onko se kerrottu IPCC:n lyhennelmissä päätöksentekijöille?
Ilmastomalleissa ei ole mitään merkkejä siitä, että AMO olisi niissä mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä siitä olisi pitänyt kertoa? Jos mielestäsi tiedeyhteisön pitäisi ottaa joku asia huomioon ja pistää nykyiset näkemykset uusiksi niin tätä keskustelua edistääksesi voisin antaa jonkun pätevän tutkimuksen kyseisestä asiasta. Nyt saamme vaihtaa monta kommenttia ennen kun asia etenee mihinkään, jos etenee. Olit jo ensimmäisessä kommentissa sitä mieltä, että en tiedä jotain. Siinä samalla olisit voinut kertoa, että mitä en tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
”Eikä ole tiedossa niin suuria muutoksia muissa ilmastoon vaikuttavissa tekijöissä”.
Ei siis mielestäsi kukaan tiedä, joten et luultavasti itsekään.
Ihan yksinkertaisesti AMO:n pitäisi näkyä tulevaisuuden malleissa, koska se on riittävän hyvin tunnettu, mutta ei siitä näy mitään merkkejä.
Ilmoita asiaton viesti
Blogistin tutkimusmenetelmällinen tausta on käsittääkseni lääketieteessä. Lääketieteessä on alan luonteesta johtuen varsin vahva perinne täysin kontrolloiduilla koeasetelmilla.
Koska edes lääketieteessä ei täysin kontrolloituja kokeita voi aina toteuttaa, niin näkökulmaa on laajennettu. Ymmärrettävästi tuolloinkin tilastollisessa päättelyssä pyritään varsin konservatiiviseen lähestymistapaan.
Toisin sanoen vaikea on avoimen järjestelmän toiminnan analysoinnin osalta löytää tuloksia, jotka kelpaisivat. Mutta ajattelutapa ei ole suojannut lääketiedettä sellaisilta sankareilta kuten Paolo Macchiarini tai Andrew Wakefield.
Ilmoita asiaton viesti
Olimme ensimmäiset, jotka refutoivat Andrew Wakefieldin huijaritutkimuksen, joka pääsi vahingossa The Lancet lehden palstoille väitteellä, jonka mukaan MPR-rokotus aiheuttaa autismin ja suoliston yhteissyndrooman.
Andrew Wakefield erotettiin UK:n lääkäriliitosta ja hän menetti oikeuden harjoittaa ammattia UK:ssa ja taisi luikkia karkuun USA:han, jossa hän edelleen jatkaa samaa huijarityyliään.
https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(98)24018-9/fulltext
Ilmoita asiaton viesti
Kontrolloidun lääketieteellisen kokeen läpimurto tapahtui lääketieteessä todenteolla vasta 1980-luvulla. Tosin myös jo niinkin aikaisin kuin 1950-luvulla tehtiin mm. polion tutkimuksessa läpimurto kontroloidulla Francis Field trialilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Toisin sanoen vaikea on avoimen järjestelmän toiminnan analysoinnin osalta löytää tuloksia, jotka kelpaisivat.”
Mitä tarkoitat tällä?
Ilmoita asiaton viesti
Täysin kontrolloidussa kokeessa on mahdollista säädellä käytännössä kaikkia muuttujia. Avoimessa järjestelmässä, jota ei voida pelkistää laboratoriossa tehtäväksi kokeeksi, muuttujien säätely kokeen järjestämiseksi on lähtökohtaisesti mahdotonta. Joudutaan turvautumaan havainnointiin ja usein varsin rohkeisiin johtopäätöksiin.
Pahimmillaan tämä on taloustieteissä ja sosiologiassa. Tuolloin on mahdotonta erottaa ideologista puolta koeasetelmasta. Toisaalta ilmasto on paljon helpompi koska monia ilmaston ominaisuuksia voidaan havainnoida ja ennustaa laboratoriossa tehtävien kokeiden perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
En mä ymmärrä tätäkään.
”Koska edes lääketieteessä ei täysin kontrolloituja kokeita voi aina toteuttaa, niin näkökulmaa on laajennettu. Ymmärrettävästi tuolloinkin tilastollisessa päättelyssä pyritään varsin konservatiiviseen lähestymistapaan.”
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitan konservatiivisella lähestymistavalla sitä, että tulkinnanvaraisuus ja satunnaisuus pyritään minimoimaan. Riskinä tuossa on aina se, että todellisia vaikutusmekanismeja ei nähdä. Tämä tosin taitaa olla ihan menetelmäkirjallisuuden perusjuttuja.
Ilmoita asiaton viesti
Hiilidioksidin säteilypakote on IPCC:n ilmaston lämpenemismallin perustekijä, joka perustuu yksinomaan hiilidioksidin pitoisuuteen. Jos hiilidioksidin pitoisuus ei aiheuttakaan lämpenemistä, niin silloinhan putoaa tieteellinen pohja täysin pois mm. Pariisin ilmastosopimukselta. Jos hiilidioksidi ei aiheuta lämpenemistä eikä se ole ilmastomallien syötearvo, olisi mielenkiintoista kuulla, että mitä syötearvoja ilmastomalleissa käytetään.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Laakso kieltää selvät tosiasiat ja kun asiasta kysyy tarkemmin, niin mitään vastausta ei tule.
Ilmoita asiaton viesti
Vai niin. Mihinköhän kysymykseen sinä nyt et ole sitten saanut vastausta? Ja minulla ei oikein ole sitä mahdollisuutta, että voisin kieltää tosiasioita toisin kuin sinulla.
Hiilidioksidi on syötearvo. Olenko sanonut ettei olisi? Säteilypakote taas on mallien ulostuloarvo joka lasketaan esim. sille syötetylle hillidioksidioksiidipitoisuuden muutokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Minähän voisin Magneettimedian artikkelissani kiistää kaiken tuon. Syyttäisin sinua pienen piirin tiede-elitismistä ja soraäänten vaimentamisesta. Hourailisin, että musertava näyttösi perustuu valehteluun ja väärennettyyn dataan. Kaikki ilmastoskeptikoilta tuttuja argumentteja.
Ilmoita asiaton viesti
Äläpäs nyt taas asian viereen. Kun kerran olet käyttänyt tuota poliittisesti – ei tieteellisesti – mielenkiintoista tupakkateollisuusanalogiaa, niin laita nyt se silver bullet pöytään, äläkä viisastele.
Ilmoita asiaton viesti
Kelpaisko tämä?
The Carbon Dioxide Theory of Climatic Change
Gilbert Plass, 1956
https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/j.2153-3490.1956.tb01206.x
Ilmoita asiaton viesti
No ei todellakaan. Tuohan on deduktiota, missä induktio?
Ilmoita asiaton viesti
Kasvihuoneilmiön teoria on syntynyt palanen kerrallaan aina Fourierista alkaen. Tuskin sellaista paperia, joka sinulle kelpaisi, on olemassakaan.
Ilmoita asiaton viesti
That’s the point. Tupakkateollisuusanalogia on siksi typerää poliittista retoriikkaa ei muuta. Petteri Taalas on myös syyllistynyt siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Tupakkateollisuusanalogia siitä huolimatta on ihan pätevä. Jarruttelun keinot ja jopa muutamat jarrumiehet ovat sieltä peräisin.
Ilmoita asiaton viesti
Hiukan yllättvää että Paunio on nyt yllättäem sitä mieltä että analogia ei olekaan pätevä metodi. Vielä kirjoittaessaan Valheita vihreistä hän piti sitä ihan pätevänä lähestymistapana.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sä taas horiset. Vuonna 1991 kirjassani ja 1989 käytin petollista analogian menetelmää vihreää ideologiaa arvostellessani. Vuonna 2015 julkaistussa kirjassani en tuota käyttänyt. Analogia joko toimii tai ei toimi. Uskalias analogiani jo vuodelta 1989 että vihreä ideologia ammentaa natsismista pitää täydellisesti paikkansa kriittisen historian kirjoituksen valossa (esim. Bramwell A. Ecology in the 20th Century – A History Yale Univ Press 1989)
Ilmoita asiaton viesti
Anna Bramwellin teokseen Ecology in the 20th century: a history tukeutumalla voi siis Paunion mielestä seikkaperäisesti osoittaa, että natsismi oli ajan ideologisista virtauksista vihreiden protoajatusten riivaama. Paunion kirja on osoitus siitä miten voidaan tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä aiheesta tutustumatta tutkimuskohteeseen, käyttämällä kelvotonta metodia, tekemättä taustatyötä ja todentamatta väitteitä. Teos on ikään kuin tieteelliseen maskiin sonnustautunut ennakkoluuloinen pamfletti. Nykypäivän ja kahdeksankymmentäluvunkin vihreiden aatteista olisi helppo tehdä myös oikea tutkimus. Niitä voisi tutkia esimerkiksi analysoimalla puolueohjelmia ja aatteellisia pamfletteja, mutta Paunio meneekin ”analogian” turvin tutkimaan natseja etsien heistä yhtymäkohtia nykyajan vihreisiin. Analogiasilmälasit päässä voidaan löytää yhtymäkohtia ihan minkälaisten asioiden välillä tahansa. Paunio ”osoittaa” vihreiden ja natsien väliltä paljon samanlaisuuksia, kuten luonnonsuojelun, pakanauskon, kasvissyönnin ja eläinten oikeuksien kunnioittamisen.
Analogiametodia voisi kokeilla vaikkapa vertaamalla sosiaalidemokraatteja ja fasisteja Paunion käyttämän menetelmän avulla. Kokeillaan: Mussolini oli aikanaan sosiaalidemokraatti, kommunistit nimittivät sosiaalidemokraatteja aikanaan sosiaalifasisteiksi, ennen toista maailmansotaa SDP:ssä toimi kaksi puolueosastoa, jotka ihailivat natsi-Saksaa, Suomen Kansallissosialistisen liiton johtaja Yrjö Ruutu siirtyi sosiaalidemokraatteihin, fasisteille korporatismi oli tärkeä aatteen elementti, kuten käytännössä sosiaalidemokraateillekin ja vaikkapa vielä se, että IKL:n nuorisojärjestön Sinimustien jäsenestä Pekka Kuusesta tuli 1960 -luvulta alkaen merkittävä sosiaalidemokraattien ideologi. Paunion analogiat ovat tämän tasoisia, eivät sen syvällisempiä. Tällä työskentelytavalla ei saisi yliopistossa läpi edes alemman tason opinnäytetyötä. Asiansa osaava aatteiden tutkija ei käyttäisi tätä metodia, eikä tekisi tällaisia johtopäätöksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Miten se voisi olla pätevä, jos öljyteollisuutta ei ole voinut eikä vieläkään syyttää ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä? Sen sijaan näyttö tupakkateollisuutta vastaan oli pätevä jo 1950-luvulla. Tosin natsilääketiede oli jo analyyttisesti osoittanut tämän jo 1930-luvulla, mutta siitä ei paljoa puhuta.
Tämä väite, että öljyteollisuus toimisi kuin tupakkateollisuus pitää pintapuolisesti kutinsa poliittisella tasolla. koska öljyteollisuus on varmasti käyttänyt rahaa kilpensä kiillottamiseen ja on voinut jopa lobbareita tupakkateollisuudesta palkata riveihinsä.
Ilmoita asiaton viesti
On tuo paperi mielenkiintoinen, kun se on niin vanha.
”With this assumption, PLASS (1956 b) finds
that, in order to restore equilibrium, the
surface temperature must rise 3.6″ C if the
CO, concentration is doubled”
Tämä on siis tuon mukaan pelkän CO2:n tuplauksen vaikutus ilman takaisinkykentöjä. Nykyään kai sen oletetaan olevan asteen suuruusluokassa.
Jäljempänä pilvien oletetaan jäähdyttävä asteen verran. Siitä taas IPCC ei tiedä mitään tai vaihtaa etumerkkiä silloin tällöin.
Veden takaisinkytkentää en äkkiseltään löytänyt enkä paljon muutakaan, joten tämän linkkauksen tarkoitus jäi epäselväksi.
Ilmoita asiaton viesti
P.S. Piti olla lainauksessa CO2, mutta alaindeksi jäi kopioitumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseinen tutkimus on julkaistu vuonna 1956 ja silloin menetelmät olivat niin epätarkkoja, että niiden lämpenemisarvoilla ei ole todistusvoimaa tänä päivänä.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin tulkitsin sen arvoksi historiallisen katsauksen.
Siinä mainittiin myös, että Arrheniuksen mukaan ilmastoherkkyy on 6 astetta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässähän etsittiin yhtä paperia joka todistaisi ihmisen osuuden ilmastonmuutokseen. Tuo on aika lähellä sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Vastasiko Taalas kysymykseesi Tiedevinkit sivustolla?
Minä yritin kysyä häneltä samassa paikassa, miten hän määrittelee CO2:n viipymäajan ilmakehässä, jonka hän väittää olevan kymmeniä tuhansia vuosia.
Hän häipyi sivustolta vastaamatta saman tien. Oliko kysymykseni jotenkin epäkorrekti jonkun mielestä, vai miksi hän poistui takavasemmalle?
Ilmoita asiaton viesti
Se mutisi jotain, ettei ota kantaa lääketieteeseen ja väisti näin ollen tämän kysymykseni.
Ilmoita asiaton viesti
Jos vertaa tupakkateollisuuden juttuja ”ilmastodenialismiin”, niin kaitpa siitä pääsee vastaamatta karkuun, kun kieltäytyy ottamasta kantaa lääketieteeseen. Köh, köh.
Ilmoita asiaton viesti
Huumori on upea tapa ottaa kantaa tähän hulluuteen. Odotan innolla kirjan julkaisua.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Esa taas.
Ilmoita asiaton viesti
Huumori on Paunion leipälaji. Aivan erityisen hauska on hänen pamflettinsa Vihreä valhe, jolle kaikki tolkun ihmiset nauravat makeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreä valhe oli karmeaa luettavaa ja avasi lopullisesti silmäni vihreästä aatteesta. Siinä ei ollut mitään huvittavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Esa. Tuo Reikäpää jatkaa linjallaan uskollisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Ole hyvä Mikko. Tuo viheruskonto aiheuttaa näköjään myös käytöstapojen katoamista jos niitä on koskaan ollutkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Esa päivän vitsistä. Sinähän se olet Paunion ohella paraskin puhumaan käytöstavoista.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos Paunion kirjasta olisi jätetty ensimmäiset 93 sivua julkaisematta ja poistettu sen lopusta salaliitto- ja valheviittaukset, kelpaisi teos kyllä puheenvuoroksi jätteenpoltosta, kehitysmaiden hygieniasta ja varovaisuusperiaatteesta.”
https://agricolaverkko.fi/review/vihreat-natsit-jatteenpoltto-ja-hygienia/?fbclid=IwAR2lolC1MutFO2B5My7seLA7nzC1jTccQb3t6B8I-dSYQ2aUQk9-dxeB1GI
Paunion kirjan mukaan Rudolf Steiner oli tärkeä aatteellinen isä natseille, hän pitää Steineria myös vihreiden keskeisenä oppi-isänä joidenkin esoteeristen new age -uskomusten lisäksi. Toki vihreissä on steinerilaisia antroposofeja kuten myös kristittyjä ja ateisteja, mutta mistään vihreiden ideologian tutkimuksesta (esim. Andrew Dobson 1991, Gayil Talshir 2002, Mathew Humphrey 2013) ei löydy Steinerin nimeä kuin vain kuriositeettina, nimenomaan liitettynä antroposofeihin. Vihreiden ideologioiden isiä ja äitejä on niin liberaaleja, sosialisteja, anarkisteja, feministejä ja myös totalitaristeja, kuten Pentti Linkola mutta Steineria ei tässä joukossa ole. Kuitenkin Paunio sitoo yhteyden vihreiden ja natsien välille Steinerin oppien avulla.
Paunion tapana on syyttää kaikista koululääketieteen vastaisista ajatuksista vihreitä. Näitä ovat roketekielteisyys, jätteiden polttamisen vastustaminen ja kehitysmaiden epidemioita levittävät hygieniaongelmat. Syyksi hän panee vihreiden ideologina pitämänsä Steinerin. Tutkimalla puolueen ohjelmia tai vaikkapa sen toimintaa voisi tulla erilaiseen johtopäätökseen kuin Paunio. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Ville Komsi ryhtyi eduskunnassa nälkälakkoon saadakseen rahaa kehitysmaiden lasten rokoteohjelmalle.
Vaikka kirjassa on loppuviitteet ei sen kaikkia väitteitä todisteta oikeiksi. Esimerkiksi jää todistamatta, että Suomen vihreitä ohjaisi jonkinlainen steinerlais-teosofinen ”pyhä perhe”, johon kuuluvat Pekat Sauri ja Haavisto sekä Heidi Hautala. Omaksumaansa analogiametodiaan käyttäen Paunio samaistaa yhdysvaltalaisen vaikutusvaltaisen ekologisen ajattelijan kavalluksen Heidi Hautalan oviremonttiin ja Ville Niinistön ajoon katsastamattomalla autolla.
Muutenkin johtopäätösten rakentaminen on varsin omaperäistä. Paunio todistaa tulevaisuudentutkimuksen pioneerin ja Rooman klubin jäsenen Pentti Malaskan (1934-2012) olevan esoteerikko tarkastelemalla hänen kirjoittamaansa runoa. Matemaatikko Malaskan laajaa tuotantoa Paunio ei huomioi lainkaan. Iltapäivälehtien tai paremminkin netin keskustelupalstojen logiikan lisäksi Paunio käyttää sieltä omaksumaansa leimaava tyyliä.
Ilmoita asiaton viesti
Sä horiset taas ihan hear say’tä. Lue niin viisastut. Tai on kyllä vaikea uskoa, että viisastuisit.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreissä vaan ei ole tolkun ihmisiä, olet hyvä esimerkki.
Ilmoita asiaton viesti
Joo toi Lamminpää kertoo profiilissaan olevansa mielenterveysyhdistyksen hallituksessa. Alan epäillä, että hän on kokemusasiantuntijana tuossa hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan tämä nyt ihan asiallinen ja rakentava tapa osallistua keskusteluun?
Ilmoita asiaton viesti
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Juu niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tämä kaveri on toivoton. Nyt ollaan jo homoavioliitoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se ole, mutta ei kai Pauniolta voi sellaista odottaakaan,. Mieshän on vakituinen kolumnisti Oikeassa mediassa, tuossa konservatiivikristittyjä ja uusoikeistolaisia yhdistävässä nettilehdessä. Asialliset hommat unohdetaan ja ollaan kuin Laura Huhtasaari, Henna Kajava, Mika Niikko ja muut Ellun kanat.
”Ensimmäinen signaali uusoikeiston ja konservatiivikristittyjen yhteydestä Suomessa tuli esille 1.3.2017 voimaan astuneen uuden avioliittolain tiimoilta. Lakimuutosta vastustamaan perustettiin yhdistys nimeltä Aito avioliitto.
− Yhdistys muun muassa otti suoraan käyttöönsä La Manif pour Tous -liikkeen logon. Muutenkin ideoita selkeästi omittiin Ranskan suunnalta, Saarinen toteaa.
(…)
Saarisen mukaan Oikea Media on ottanut eräänlaisen uusoikeistolaisen aatteellisen ajatushautomon roolin Suomessa.
− Oikea Media tuli enemmän julkisuuteen elokuussa 2018. Lehti alkoi promoamaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjoitusta, jossa todettiin, että seksuaalinen vapautuminen voi johtaa pedofilian hyväksymiseen. Kun Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen oli todennut, että professorin kannattaisi ajatella sanomisiaan julkisuudessa, Oikea Media alkoi haastamaan Jyväskylän yliopistoa Puolimatkan sananvapauden rajoittamisesta.”
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyvinvointiyhteiskunta/suomalainen-uusoikeisto-ja-konservatiivikristityt-lahentyvat-toisiaan?fbclid=IwAR0GrcCY2blSCd5glDJ5k4bhVeUWLYY_eDBEDV6gB1oTzQngbN1btiRlTF8
Ilmoita asiaton viesti
Pascal sanoo että kaikki ihmiset ovat hulluja, että hulluus kuuluu ihmisosaan. Skaala on tietysti hyvin lavea ja hoippuva. Jotkut pärjäävät hulluudestaan huolimatta, esimerkiksi ilmastodenialismiin tai enkeliparantajiin hurahtavat tolkun ihmiset saavat kyllä kulkea vapaina. Ei se koulutuskaan aina auta, joskus ihminen vain karkaa tosiasioiden ulottumattomiin. Yleensä hömppä on toki vaaratonta, mutta on näitä ihmedieetteihin kilahtaneita lääkäreitä jotka voivat jopa vaarantaa terveytesi. En nyt viitsi nimiä mainita ettei vihapuheesta syytetä.
Ilmoita asiaton viesti
Juurihan tuossa alempana siteerattiin Osmo Soininvaaraa. Jos hän ei ole tolkun ihminen niin kuka sitten on? Pekka Haavisto on tavallista syvällisempi puoluejohtaja, ja mepit Heidi Hautala ja Ville Niinistö ovat yli puoluerajojen arvostettuja poliitikkoja myös. Syystä kyllä.
Oikeastaan ainoa (entinen) vihreä jonka tolkullisuutta on pakko epäillä, on Pentti Linkola. Hänen totalitarisminsa on vastenmielistä. Ilmankos konservatiivien mielestä se on ainoa oikea vihreä.
Ilmoita asiaton viesti
Jospa linkkaan myös tänne oheisen kolumnin, joka ottaa kantaa mm. denialismiin ja skeptisyyteen, ja jossa myös jossain määrin otetaan kantaa tilastoihin ja mallinnuksiin ja jossa alkuperäisen kirjoituksen ostikko oli tarkoituksellisesti:
”Ilmastodenialistit ovat uskovaisia”
Denialismi ja skeptisyys
Osmo Soininvaara / 30.12.2009
””Alkuperäinen kirjoitukseni oli otsikoitu tarkoituksellisesti ”ilmastodenialistit ovat uskovaisia”.
Myönnän, että olen sortunut itsekin sekoittamaan myöhemmin keskustelussa skeptikot ja denialistit, koska denialistit itse tekevät näin. Kritiikkini koskee niitä, jotka mielestään tietävät, ettei mitään syytä huoleen ole ja että koko ilmastohuoli on yhtä suurta salaliittoa.
Olen joskus ollut ammatiltani tilastotieteilijä ja erikoistunut juuri mallien rakenteluun. Itse suhtaudun jokseenkin kaikkiin tilastollisiin malleihin kriittisesti, ja yleensä olen oikeassa. Täydellisesti toimivaa tilastollista mallia ei ole olemassa. Jokainen alan tutkija tietää sen ja tietää näin ollen myös, missä laajuudessa mallien antamia tuloksia voi soveltaa.
Ilmastomallit ovat erittäin hankalia ja siksi niitä on jatkuvasti kehitettävä. Kehittäminen pääsääntöisesti tarkoittaa, että mallit tarkentuvat.
Viisitoista vuotta sitten esimerkiksi mallit varoittivat, että Golf-virta voi sammua, jolloin lämpeneminen täällä muuttuisikin arktiseksi kylmyydeksi. Nyttemmin nuo mallit sanovat melko varmasti, ettei Golf-virta suinkaan sammu tai käänny, mutta sen lämmitysteho saattaa vähän heikentyä. Näiden mallien parantaminen on elintärkeätä. Siksi kaikki tieteellisesti relevantti kritiikki on tervetullutta, mutta Römpän ukkojen neuvoja ei todella kaivata.
Jos asiaan kriittisesti suhtautuva löytää mallista heikon kohdan, joka alentaa jonkin ennustetun tapahtuman todennäköisyyden 95 prosentista 80 prosenttiin, hän toteaa, että asia näyttää vähän vähemmän varmalta, mutta edelleen todennäköiseltä. Sen jälkeen hän arvioi kiihkottomasti, mikä merkitys tällä on koko arvioon ilmaston kehityksestä.
Denialisti taas julkistaa kurkku suorana, että koko tapahtuma on osoitettu mahdottomaksi ja sen mukana kumoutuu koko teoria kasvihuoneilmiöstä. Tämä denialismi on tämän vuoksi lähinnä uskonnollista ajattelua, koska se ei kunnioita mitään tieteellisen päättelyn kriteereitä.
Kukaan ei voi olla kaikkien alojen huippuasiantuntija. Siksi itse kunkin on luotava säännöt sille, mihin informaatioon luottaa. Tieteellisessä tiedossa tiedeyhteisön ylivoimaisen enemmistön selvä kanta on ainakin minulle vahva indisio.
Toki tiedeyhteisö on joskus erehtynyt ja se täydellinen toisinajattelija on ollut oikeassa, mutta paljon yleisempiä ovat tapaukset, joissa tiedeyhteisö on ollut oikeassa ja yksittäinen propellipää väärässä.
Nyt asia on minusta sikälikin varmempi, että todisteita ilmaston muuttumisesta ja muutoksen vaarallisuudesta saadaan yhtäpitävästi monella eri tavalla.
Toisinajattelijoita on ja jopa korkeasti koulutettuja, mutta nämä ovat lähes aina korkeasti koulutettuja jollekin aivan toiselle alalle.
Denialistien selitys tähän tiedeyhteisön yksituumaisuuteen on teoria suuresta salaliitosta, johon olisi siis liittynyt jokseenkin koko akateeminen maailma. Anteeksi vain, mutta pidän väitettä uskomattomana. Politiikassa joutuu aika-ajoin kuuntelemaan mitä huikeimpia salaliittoteorioita. Minä olen tullut sellaisille väitteillä immuuniksi. Jokainen arvioikoon kuitenkin itse, kuinka uskottava tuollainen koko tiedeyhteisön salaliitto on. Niinpä johtopäätökseni on, että tiedeyhteisön ylivoimainen enemmistö on tullut tulokseen, että tilanne on ilmastonmuutoksen osalta vaarallinen ja jotain pitää tehdä. Siitä onko tilanne erittäin vaarallinen, katastrofaalinen vai jo toivoton vallitsee erilaisia käsityksiä, mutta mikään luottamusväli ei ulotu alueelle ”ei mitään syytä huoleen”.
On olemassa pieni mahdollisuus, että jostain tuntemattomuudesta ilmaantuu tekijä, joka kumoaa koko asian, mutta tähänkin lisäepävarmuuteen voi suhtautua bayesiläisittäin. Tuloksena on edelleen, että jotain on syytä tehdä ja nopeasti.””
Vaikka olenkin poliittisesti täysin sitoutumaton, allekirjoitan ks. ajattelijan jo 10 vuotta sitten kirjoitetun kolumnin.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta on huvittavaa, että ylioppilas Naomi Klein pilkkaa tuossa mainitsemassani kirjassaan ympäristöliikkeen mörköistämää ystävääni Fred Singeriä mm. syytöksillä yhteyksistä aseteollisuuteen. Kleinilla ei ole edes humanistista koulutusta. Fred on Princetonin viimeisiä viime vuosisadan suuria fyysikkoja. Hänen väitöskirjansa ohjaajat olivat mm. Nils Bohr ja Robert Oppenheimer.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt oikein osaa yhdistää blogistin kommenttia omaani ja toisaalta itse kullakin on omat mieltymyksensä fyysikoiden ym. suhteen. Pääasia on, että tutkijat ja tiedemiehet ovat perehtyneet ilmastotutkimukseen, kuten esim. akateemikko prof. Markku Kulmala, joka on ehkä kaikkein eniten siteerattu ilmastotutkija maailmassa.
Itse perustan käsitykseni en niinkään muiden fyysikoiden antamiin lausuntoihin, vaan luon omat teoriani ja havaintoni itse. Jos saan niille vahvistusta ja kannatusta, hyvä niin.
Ilmoita asiaton viesti
Tarja Halonen nimitti akateemikoksi alailmakehän aerosolitutkijan.
Ei siteerausten määrä tee kenestäkään maailman mahtavinta tutkijaa.
Esimerkiksi vaikeilla läpimurtoaloilla vain kourallinen ihmisiä kommunikoi keskenään.
Olen tästä tutkimuksestani ja siitä, että se muutti koko maailman tuhkarokkorokotuskäytäntöä. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1517/14656566.4.8.1215 Sitä ei ole paljoa siteerattu, mutta sitäkin tärkeämmissä yhteyksissä (mm. WHO tuhkarokkorokotusstrategia ja Intian Lastenlääkäriakatemian tuhkarokkokannanotto kahden pistoksen puolesta)
Kulmala erehtyi allekirjoittamaan Extinction Rebellionin, jota mm. Russian Television innokkaasti avitti. Big mistake.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei siteerausten määrä tee kenestäkään maailman mahtavinta tutkijaa”.
En ole missään yhteydessä antanut ymmärtää, että yo. siteeraus tekisi tutkijasta maailman mahtavinta. Mutta se hyvin eksplisiittisesti osoittaa ainakin sen, ettei blogistilla ole kompentenssia mennä sitä kieltämään.
Mitä XR:ään tulee, se on perustettu rauhanomaisin tarkoituksin ja ne viittaukset jotka liittyvät katastrofeihin, ne voivat olla edessä, jos mitään ei tehdä. Kyllä ihmiskunnan tulisi nostaa katseensa ei vain vuoteen 2050, tai vuoteen 2100, vaan aina vuoteen 3000.
Se mitä prof. Kulmalaan tulee, ehkä hän itse tietää kaikkein parhaiten mihin nimensä kirjoittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kulmalahan haluaa pystyttää ainakin tuhannen mittauslaboratorion verkoston ympäri maailmaa. Mistä siis tulee se käsitys, että hän nyt tietää ilmastosta kaiken?
Ilmoita asiaton viesti
Pitää vissiin vihdoin lukea tuo Kleinin kirja kun sitä noin kovasti mainostat.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastouskovaisuudesta olen minäkin tullut kirjoitelleeksi, siihen yhtenä voimakkaana kimmokkeena oli Krista Mikkosen ennen eduskuntavaaleja antama ilmoitus, että ””ILMASTOPOLITIIKKA EI VOI OLLA ERILLINEN POLITIIKAN LOHKO, VAAN SE ON OLTAVA LÄHTÖKOHTANA KAIKELLE MUULLE POLITIIKALLE.” https://www.vihreat.fi/artikkeli/2019/04/krista-mikkonen-ilmastopolitiikan-tulee-asettaa-raamit-taloudelle?fbclid=IwAR0FsfIbyb8o5w9k84hvCRCrolFlY3B2AxLYoyce2dptc2jdVL2GBoK8wD0
Tämä statement avasi silmäni lopullisesti näkemään mihin tämä kaikki on johtamassa jos mitään ei tehdä.
Siitä enemmän täältä https://vartiopaikalla.org/2019/05/11/aikamme-villinneesta-ilmastohysteriasta-vihrea-valhe/
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Esko. Kurkkasin. Samalla puolella barrikadia ollaan.
Ilmoita asiaton viesti
Krista Mikkonen on tolkun ihminen. Paunion Vihreä valhe on valtava vitsi.
Ilmoita asiaton viesti
Ode puhuu asiaa, kuten aina.
Ilmoita asiaton viesti
Nämä viherhihhulit aina huutavat, että ei mitään suuria salaliittoja voi olla. No, mihin niitä tarvitaan, kun pari hassua ilmastotutkijaa pystyivät vääristelemään mittausdatoja ja tekemään ties mitä. Tämä paljastui niissä parissa ns. climate gatessa, jotka kyllä poliitikot otettiin selittämään parhain päin.
Olin 2014 eduskunnassa järjestetyssä ilmastoseminaarissa. Herra Soininvaara oli siellä äänessä ja hän mainosti olevansa tilastotieteilijä.
Hän kertoi vertauksen katastrofaalisen ilmastonmuutoksen todennäköisyydestä revolverin avulla, jonka rullaan mahtuu 20 patruunaa ja vain yksi reikä jätetään lataamatta. Hän kysyi, että kuka uskaltaisi lähteä pelaamaan venäläistä rulettia tuolla revolverilla.
Tällä hän viittasi IPCC:n raporttiin, missä kerrottiin, että 70-90-luvuilla tapahtuneesta lämpenemisestä puolet on hyvin todennäköisesti tapahtunut ihmistoiminnan takia.
Jostain syystä tilastotieteilijä unohti tuon ”puolet”. Puhumattakaan, että tuo pätkä on ainoa ajankohta holoseenin aikana, missä hiilidioksidipitoisuuden muutos ja lämpötila ovat jotenkin korreloineet.
Tärkein asia näissä ilmastokeskusteluissa kuitenkin useimmiten unohtuu. Se on ne moninkertaiset, positiiviset takaisinkytkennät, millä ei voi olla mitään fysikaalisia perusteita. Tämä uusi termi, ilmastokriisi tai sillä pelottelu, perustuu yksinomaa niihin.
.
Ilmoita asiaton viesti