HS:n, IS:n ja MTV:n sisältökumppani CNN joutui eksistentiaaliseen kriisiin

New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo joutui eroamaan eilen ahdistelusyytösten vuoksi. Kymmenen naista oli tullut jo viikkoja sitten julkisuuteen Andrew Cuomoon kohdistuneiden ahdistelusyytösten kanssa. Niistä on nyt käynnistetty siviilitutkinnan lisäksi julkisten syyttäjien rikostutkinnat.

Metoo-liikettä ahkerasti puffannut velipoika Chris on nyt ”ennakkoon sovitulla” lomalla CNN:n uutis- ja ajankohtaisankkurin roolista. Hän oli vastoin kaikkia journalistisia eettisiä periaatteita vastoin antanut veljelleen neuvoja, kuinka selvitä kiipelistä. Vielä sen jälkeen, kun hän oli antanut pyhän lupauksen, että ei enää veljeään auta julkisen kilven kiillottamisessa, hän taas antoi neuvoja veljelleen. Tämän seurauksena on mm. entinen V-median laatulehti Washington Post ja käytännössä kaikki muut V-median toimijat antaneet tuomionsa CNN:lle. Minulle tuli vielä yli 10 vuotta sitten WaPo kotiin ja se julkaisi tyttäreni koulussa piirtämiä kuvia Kids’ Post’ssa pariinkin otteseen. Enää en tilaisi lehteä.

Project Veritas niminen tutkivan journalismin porukka oli jo yli vuoden ajan saanut useaan otteeseen kiinni CNN:n valejournalismista  ja eettisesti kyseenalaisesta korona- ja ilmastouutisoinnista.

Nyt Chris veljen hölmöily ja kaikkien journalististen eettisten periaatteiden rikkominen on antanut mahdollisesti jopa kuoliniskun CNN:lle, joka tuli vuosikymmeniä tunnetuksi sloganista:

”The most trusted name in news” eli ”Kaikkein luotetuin uutisbrandi”.

Kaikki luotto on nyt CNN:ään mennyt. CNN antoi uutissisältöä USA:sta käytännössä kaikille merkittävimmille uutisten välittäjille Suomessa eli virallisille yhteistyökumppaneilleen Helsingin Sanomille, Ilta-Sanomille ja MTV:lle ja epäsuorasti myös Yleisradiolle.

Ei onnistunut Suomen media hyvin yhteistyökumppanin valinnassa, vai halusiko Suomen media tietoisesti julkaista asenteellista ja eettisesti arvelluttavaa CNN:n sisältöä?

CNN sai toilailujensa ja umpiasenteellisen uutisoinnin takia monta lempinimeä USA:ssa mm.:

Clinton News Network

Corona News Network

China News Network

Climate News Network

 

MikkoPaunio
Perussuomalaiset Helsinki

Kirjoittaja on (s. 1961) Helsingin yliopistosta valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri, joka on työskennellyt seuraavien instituutioiden palveluksessa: Helsingin yliopisto, Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health, sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki. Kirjoittalla on Helsingin yliopiston yleisen epidemiologian dosentuuri. Hän on saanut jatkokoulutusta Maailman terveysjärjestön ns. pitkällä kurssilla Brysselin vapaassa yliopistossa ja hänellä on ylempi korkeakoulututkinto (epidemiologia) Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health instituutiosta. Kirjoittajalla on julkaisuja merkittävimmissä kansainvälisissä lääketieteellisissä julkaisusarjoissa ja yhteensä vertaisarvioituja julkaistuja artikkeleita hänellä on 40 (https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=paunio+m). Kirjoittajan tärkein tieteellinen havainto johti lopulta Maailman Terveysjärjestön maailmanlaajuiseen tuhkarokkorokotusstrategian muutokseen. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/3/duo13540 Pelkästään 2000-luvulla on tuhkarokkorokotus pelastanut noin 20 miljoonaa lasta elämälle.
Kirjoittaja toimi valtioneuvoston asettaman Säteilyturvaneuvottelukunnan puheenjohtajana vuosina 2009-2018. Kirjoittaja on toiminut vuodesta 2016 lähtien Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssin sekä luennoitsijana että ns. pääopettajana (STM) syksyyn 2021 asti.

Hän on kirjoittanut kolme kirjaa: Vihreä Valhe (Weilin & Göös 1991), Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset (Auditorium 2015) ja Hourulan väen ilmastovallankumous (Omakustanne 2019). Kirjoittaja valittiin 20.3.2018 tieteelliseksi ja policy neuvonantajaksi American Council on Science and Health järjestöön. Järjestön on aikoinaan perustanut Norman Borlaug ja Elizabeth Wheelan. Se on teollisuutta ja hyvinvointia puolustava tieteellinen järjestö. Kirjoittajalta julkaistu useita raportteja Ison Britannian pitkäaikaisimman valtionvarainministerin Nigel Lawsonin perustamalla The Global Warming Policy Foundation sivustolla (https://www.thegwpf.org/?s=paunio). Kirjoittajalta on julkaistu merkittävillä brittiläisillä ja pohjoisamerkikkalaisilla keskusteluareenoilla useita puheenvuoroja (https://muckrack.com/mikko-paunio/articles) pääasiassa ympäristö- ja kehityspolitiikkaan liittyen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu