Suomen Itsenäisyyden Muistorahasto SIMRA on aina väärässä
Hiljan EU:n komission ”Fit for 55” Ilmastoaloiteparodiassani kirjoitin mm. seuraavaa:
”Suomen Ruohonjuuritasavallassa Suuren Resetoinnin toimeenpanoa edistäväksi propagandainstituutiksi valittiin Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto SITRA, jonka nimi muutettiin 2021 Suomen Itsenäisyyden Muistorahastoksi eli SIMRA:ksi. Tämä pelkästään johtajista ja johtavista asiantuntijoista sekä täydellisestä ammattitaidottomuudesta tunnettu instituutio alkoi tehdä työtä Suuren Resetoinnin eteen yötä päivää yhdessä valtiollisen VALE-radioyhtiön kanssa. SIMRA:n johtavan asiantuntijan Oras Tynkkysen ilmastoasiantuntijuuteen meritoiva pro gradu työ Tampereen yliopistossa oli otsikoitu ”Lihavien Representaatio TV-sarjoissa”.”
Suomen eduskunnan ohjauksessa olevassa SIMRA:ssa tehdään ahkerasti työtä yliasiamies Jyrki Käteisen johdolla punavihreän globaalieliitin tavoitteiden eteen mm. julkaisemalla SIMRA:n ulkopuolelta ostettuja konsulteilla teetettyjä asiantuntijaraportteja tai osallistumalla asiantuntijalausunnoin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ovatko SIMRA:n kannaotot tai raportit luotettavia? Lähes aina ne ovat epäluotettavia globaali-ideologian mukaisia luonnon tuhoa edistäviä. Annan kokemusasiantuntijana yhden valaisevan esimerkin.
Vihreyteen hurahtaneet poliitikot, suuret ylikansalliset ympäristöjärjestöt – erityisesti Greenpeace ja WWF – ovat kaikissa rikkaissa maissa valtamedian avustuksella höynäyttäneet hyväuskoiset rikkaiden maiden kansalaiset uskomaan, että muovin kierrätys on erittäin toivottavaa ympäristösyistä. SIMRA on ollut tämän ympäristölle haitallisen evankeliumin eräs keskeisistä puolestapuhujista Eurostoliiton Suomen Ruohonjuuritasavallassa.
Kun kirjoitin raportin muovin ”kierrätyksen” globaaleista ympäristöhaitoista, se julkaistiin korkeatasoisen videon ja lehdistötiedotteen kera Ison Britannian pitkäaikaisen valtionvarainministerin Nigel Lawsonin perustamalla The Global Warming Policy Foundationin kotisivuilla. Punavihreä edistymö sai hermoromahduksen, kun Lännen Media julkaisi raportistani täysin moitteettoman uutisen satojen muiden viestimien tapaan ympäri maailmaa.
Hermoromahduksen ensimmäisen aallon aiheutti Kirkko ja Kaupunki eli Moskeija ja Basaari lehden blogisti Samuli Suonpää. Hän kertoi M&B:n blogissaan, että Lännen Median uutinen muovin kierrätyksen aiheuttamasta globaalista ympäristötuhosta, täytti kaikki klassisen äärioikeistolaisen valeuutisen tunnusmerkit.
Teilaukseeni osallistui koko viikon ajan heinäkuussa 2018 kansallinen eduskunnan ”ohjauksessa” oleva yleisradioyhtiö VALE antamalla tilaa TV:tä myöten joukkoviestimillään SIMRA:n tekoasiantuntijalle Kari Herleville.
Kun myöhemmin hain oikeutta Julkisen Sana Neuvostolta, en saanut asiaani edes käsittelyyn. Lännen Media laittoi nimittäin hätäpäissään suuhuni valekommentin, jota leviteltiin lähes kaikissa Suomen viestimissä. Se teki minusta ns. hölmärin. Valekommenttini mukaan en muka tiennyt, että Kiina oli 1.1.2018 lopettanut tuhoisan lopulta yli 100 miljoonaan tonniin yltäneen ”kierrätys”muovin tuonnin. Olin kuitenkin Nairobissa UNEA-kokouksessa joulukuussa 2017 eräs ensimmäisistä suomalaisista, joka oli tästä saanut tiedon suoraan Kiinan ympäristöministeriltä.
Vielä keväällä 2019 VALE:n ruotsinkielinen toimitus jakoi valetietoa sanomisistani. https://svenska.yle.fi/artikel/2019/04/02/vi-satte-fem-sandare-i-plastinsamlingskarl-i-landet-det-har-ar-varfor
Tämän vuoden alussa Saksan hallituksen Reinin rannalla Bonnissa sijaitseva virallinen globaaliviestijä Deutsche Welle julkaisee videon, jonka viesti oli täsmälleen sama kuin 2018 muoviraporttini, josta kirjoitin seurantaraportin vuotta myöhemmin.
Kymmenen kuukautta raporttini julkaisemisen jälkeen vaarallisten jätteiden vientiä ja tuontia säätelevään monenkeskiseen YK:n Baselin sopimukseen tehtiin rikkaiden maiden likaisen muovijätteen vientikielto köyhiin maihin ja maailman meriin.
Nyt SIMRA:n yliasiamiehen Jyrki Käteisen kätilöimän EU:n kiertotalouspaketin toimeenpanon myötä globaali vihreän ajattelun synnyttämä jätekriisi syvenee, koska 80-90 %:lle likaista heterogeenista muovijätettä ainoa kaatopaikkaläjittämisen lisäksi hyväksyttävä käsittelymuoto on poltto. Herra Käteinen on kieltänyt kiertotalouspaketin myötä muovijätteen kaatopaikkaläjittämisen sekä vaikeuttanut kaikin voimin jätteenpolttoa. Lisäksi Baselin sopimuksen jätemuovin vientikielto köyhiin maihin astuu voimaan 1.1.2022.
https://www.thegwpf.org/content/uploads/2018/06/Save-the-oceans.pdf
Kalvinappeja hakataan niin että kolina kuuluu.
Ilmoita asiaton viesti
Kalvinappi?
Ilmoita asiaton viesti
Jyrki Katainen osallistui pääministerinä ollessaan EU:n hallitusten väliseen kokoukseen jossa päätettiin Kreikalle annettavasta tuesta. Suomihan tällöin hyväksyi koko paketin karvoineen päivineen vaikka evästys eduskunnasta edellytti sen, että tämä olisi kertaluontoinen ja tämän tulisi myös kirjata päätökseen. Kun sitten tätä klausuuli ei sitten näkynyt päätös tekstissä, toimittajat (silloin toimittajat tekivät työtään) kysyivät Jyrkiltä miksi näin. Jyrki vastasi, että kyllähän hän siitä mainitsi ja totesi vielä, että muiden maiden pääministerit nyökkäsivät päitään hyväksyvästi, aivan selvästi…
Ilmoita asiaton viesti
Eikö se kukkaruukkubisnes halua ilmaista kierrätysmateriaalia veronmaksajien piikkiin?
Ilmoita asiaton viesti
Olit kyllä maininnut tästä Kiinan tuontikiellosta satavarmasti.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Tapani just niin😎
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei käytännössä ole enää itsenäinen valtio.
Ylin päätösvalta Suomeakin koskevissa asioissa on EU-komissiolla.
Suomen äänivalta EU-parlamentissa on alle 2 %, eli käytännössä mitätön.
Väestöpohjaltaan suuret jäsenvaltiot tekevät kaikki päätökset.
Ilmoita asiaton viesti
Enemmistö on aina enemmistö ja vähemmistö yleensä pysyy vähemmistönä, oli sitten kyse vallasta tai rahasta ja loppupeleissä nämä yhdessä ovat ehdoton enemmistö, hyvässä ja pahassa. Kaikki muu on pelkkää teatteria ja viihdettä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikko Paunio ja faktat eivät aina viihdy toistensa seurassa. Kuten tavallista, helpostikin tarkistettavat heitetään mielummin fiiliksellä, tällä kertaa tämä: ”Ison Britannian pitkäaikaisimman valtionvarainministerin Nigel Lawsonin”
Nigel Lawson oli Britannian valtiovarainministeri 11.6.1983 – 26.10.1989 eli hieman yli kuusi vuotta. Lähihistoriasta on tarjolla pitkäaikaisempi eli Gordon Brown: 2.5.1997 – 27.6.2007. Minun kalenterissani tuosta tulee yli kymmenen vuotta.
Tosin koska kyseessä on Paunio, hän ei ehkä laske Labourin ministereitä oikeiksi ministereiksi.
Tästä uhriutumisjeremiaadista puuttui paljonkin yksityiskohtia, kuten syy, miksi JSN ei Paunion valitusta ottanut käsittelyyn. Takana oli ehkä jotain muuta kuin Paunioon kohdistunut salaliitto.
Ilmoita asiaton viesti
Kas, eläkeläisherra Salminen löysi virheen Paunion teksteistä ja onhan se niin järisyttävä, että koko blogin ydin menee vessan pyttyyn sen myötä. Kannattaisko pelata mielummin bingoa päivätoimintayksikössä kun häväistä itsensä tällä blogialustalla?
Ilmoita asiaton viesti
Vai niin. Kannataisiko kuitenkin lukea blogi kokonaan ennen kommentointia?
”Lännen Media laittoi nimittäin hätäpäissään suuhuni valekommentin, jota leviteltiin lähes kaikissa Suomen viestimissä. Se teki minusta ns. hölmärin. Valekommenttini mukaan en muka tiennyt, että Kiina oli 1.1.2018 lopettanut tuhoisan lopulta yli 100 miljoonaan tonniin yltäneen ”kierrätys”muovin tuonnin. Olin kuitenkin Nairobissa UNEA-kokouksessa joulukuussa 2017 eräs ensimmäisistä suomalaisista, joka oli tästä saanut tiedon suoraan Kiinan ympäristöministeriltä.”
Ilmoita asiaton viesti
Korjattu. Kiitos huomautuksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mikään salaliitto, vaan JSN on vahvasti äärivasemmalle kallellaan oleva elin, joka on kykenemätön/haluton sallimaan vapaata yhteiskunnallista keskustelua.
Ilmoita asiaton viesti
Julkisen sanan neuvostolla ei ole minkäänlaista valtuutusta tai käytännön mahdollisuuttakaan sallia tai kieltää yhteiskunnallista keskustelua.
Miten tuollainen kuvitelma on voinut ylipäänsä syntyä? Neuvosto on olemassa sanan ja julkaisemisen vapauden puolustamiseksi. Se ei käsittele asioita, joista on oikeusprosessi meneillään.
”Äärivasemmistolaisia” lienevät sitten olleet esimerkiksi JSN:n tähänastiset puheenjohtajat Heikki Waris, Veli Merikoski, Kettil Bruun, K. J. Lång, Kai Korte, Henrik Grönqvist, Raimo Pekkanen, Kari Lehtola, Olli Mäenpää, Jacob Söderman, Kalevi Kivistö, Pekka Hyvärinen, Risto Uimonen, Elina Grundström ja Eero Hyvönen.
Grundströmiä kyllä muistaakseni moitittiin joskus itsevaltaisista otteista, mutta tuntuu mahdottomalta, että neuvosto olisi jättänyt ottamatta käsittelyyn valekommentin, jos siitä on todisteita; jos sitä ei ole oikaistu; ja jos sitä ei käsitellä oikeudessa. Kuulisin tuosta mielelläni lisää.
Ilmoita asiaton viesti
Olet väärässä. Valitin JSN:lle tämän lehden päätöksestä sensuroida juttuni. Ei otettu edes käsittelyyn. Pitävät tärkeänä, että journalisteilla on valta kontrolloida keskustelua😎
Ilmoita asiaton viesti
Vaihdoit sitten puheenaihetta. Mikä on ”tämä lehti”? Oletko joskus kirjoittanut artikkelin Uuteen Suomeen. En ole nähnyt, ainakaan vuoden 1991 jälkeen. Paperiseen Uuteen Suomeen kirjoitin joskus itsekin, kokonaisia sivujakin musiikista ja tieteestä.
Eikö puheen pitänyt olla jostakin Lännen Median valekommentista?
Ilmoita asiaton viesti
Epäoleellinen virheviittaus.
Ilmoita asiaton viesti
Kataisen kutsuminen ”Käteiseksi” on varsin tuore ja raikas vitsi eikä sitä ole persupiireissä toisteltu koskaan ennen. Upea oivallus humoristiltamme.
Jaa, mutta eihän se olekaan!
Ilmoita asiaton viesti
Minusta me todistamme hankamäkimäistä luhistumista.
Ilmoita asiaton viesti
Kemiönsaaren wannabe saaristolainen se vasta lohkaisee niin omaperäisesti…
Ilmoita asiaton viesti
Juu ihan vanha vitsi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin on tämä blogikin, jos kirjoittaja luulee, että sanojen ”Käteinen”, ”SIMRA”, ”Moskeija ja Basaari”, ”VALE” jne. käyttäjää pidettäisiin vakavasti otettavana tapauksena.
Sikäli kuin kirjoitus on tarkoitettu pakinaksi, oikea osoite lienee Vapaavuoro.
X
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä täällä saa parodioita kirjoitella. Ei Vapaavuoroa kukaan lue. Oliko sulla jotain substantiivista kommenttia? Mikä oli pielessä? Missä perustelut ontuivat? Tunnut olevan vihainen tekstistä?
Ilmoita asiaton viesti
Siinähän ne perustelut ovat ensimmäisessä kommentissani.
X
Ilmoita asiaton viesti
Eihän siinä ollut mitään perusteluja 😎
Ilmoita asiaton viesti