YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

Leo Stranius pelkää ilmastonmuutosta siksi, että hän lukee tai kuuntelee populaaria pseudotieteeseen pohjautuvaa kirjallisuutta (1).

Pelkojensa vuoksi Leo Stranius on tuominnut aikoinaan lasten hankinnan ja viimeeksi kertonut käyvänsä kerran viikossa kylmässä suihkussa.

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas tuomitsi pari päivää sitten Talouselämän haastattelussa mm. ilmastonmuutoksen hillinnällä perustellun kielteisen suhtautumisen lapsiin ja ilmastouskonnon.

Leo Stranius kirjoittaa ”Greta Thunberg ja sydämen asioita” (2) otsikoidussa blogissaan:

”Toinen kirja, jota parhaillaan kuuntelen on David Wallace-Wellsin The Uninhabitable Earth. Sen mukaan 1,5 asteen lämpenemisen ja 2 asteen lämpenemisen ero tarkoittaa maailmanlaajuisesti noin 150 miljoonan ihmisen kuolemaa.”

Kyseinen kirja on New Timesin julkaisukategoriansa best seller-listan ykkönen ja siitä löytyy todellakin tuo luku 150 miljoonaa.

Mutta mistä taas David Wallace-Wells on tuon luvun ottanut? David Wallace-Wells on kertonut tuossa kirjassaan ottaneensa sen Duke yliopiston professorin ja hänen tutkimusryhmän Nature Climate Change lehden vuoden 2018 julkaisusta (3):

”Quantified, Localized Health Benefits of Accelerated Carbon Dioxide Emissions Reductions”

Tämän erittäin arvostetussa luonnontieteellisessä lehdessä julkaistun otsikon voisi suomentaa seuraavasti:

”Nopeutettujen hiilidioksidipäästöjen hillinnän määrällistetyt paikalliset terveyshyödyt”

Vaikka tutkimus on julkaistu komeasti hienolla luonnontieteellisellä areenalla, se ei edusta perinteistä luonnontieteellistä tutkimusta, vaan niin sanottua tulevaisuuden tutkimusta. Siinä on Rooman Klubin virheellisten ennusteiden tapaan tehty eri tulevaisuuspolkutarkasteluja tietyin oletuksin.

Tärkein tarkastelunäkökulma tässä tutkimuksessa on se, paljonko ihmishenkiä säästyisi 21. vuosisadalla alkaen vuodesta 2020, jos kahden asteen kohtuuvähähiilisen tulevaisuuden sijaan valitaan täysin hiilivapaa tulevaisuus, jolla voidaan päästä poliitikkojen retoriikassa suosimalle puolentoista-asteen polulle. Eli paljonko voidaan Aasian ja Afrikan kehittyvissä jättikaupungeissa välttää pienhiukkasaltistusta, kun sähköntuotannon ja liikenteen tarvitsema fossiilienergia on eliminoitu ja korvattu bioenergialla?

Leo Stranius ei ole blogissaan edes ymmärtänyt, mistä tässä 150 miljoonassa on perimmältään kysymys. Hän kuvittelee, että kysymys on ilmastonmuutoksen puolestatoista asteesta kahteen asteeseén kiihtymisen suorat ja epäsuorat kansanterveystappiot. WHO:n virallinen arvaukseen perustuva arvio on 96 % pienempi kuin Straniuksen pelkäämä kehityskulku. Stranius on sitä mieltä, että talo palaa ja että olemme ilmastokriisissä.  WHO lähtee arviossaan siitä, että ilmastonmuutos vuodesta 2030 eteenpäin lisää kuolevuutta 0,5 % lähinnä kehitysmaissa huonosta hygieniasta johtuviin ja vektorivälitteisiin tauteihin.(1,4,5)

Olen käynyt läpi tätä Shindellin ja kumppanien tutkimusta kuukautta aiemmin kuin David Wallace-Wellsin kirja julkistettiin omassa myös englanniksi (4) ja japaniksi (5) julkistetussa raportissani. Nyt kirjoitin siitä yksinkertaisemman eilen julkaistun blogin (1) brittien Tory-puolueen julkaisussa, jonka otsikko suomeksi on:

”Ilmastokultin tyrmistyttävät valheet”   

En rasita tässä blogissani lukijaa tutkimuksen puutteiden ruotimisella ja viittaan tässä aiempiin kirjoituksiini (1,4,5), mutta totean, että Shindellin ja kumppaneiden tulevaisuuspolkutarkastelu ei ole millään näyttöön perustuvan tieteen mittarilla arvioituna luotettavaa tietoa, vaan se on pseudotietoa.

Käyn kuitenkin tässä läpi sitä, miten tätä pseudotiedettä on hyödynnetty globaalin ilmastopolitiikan edistämisessä korkeimmalla mahdollisella tasolla. David Wallace-Wells ei ole ainoa, joka hyötyy rahallisesti tämän pseudotutkmuksen dramaattisista tuloksista.

Kyseinen tutkimus oli kansanterveystarkastelun keskiössä, kun YK:n ilmastopaneelin (IPCC) laajaa pelkoa erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa levittänyt Puolentoista-asteen raportti julkistettiin lokakuun alussa 2018. Tämä Shindellin ja kumppaneiden viesti vietiin vajaa kuukautta myöhemmin WHO:n ensimmäiseen globaaliin ilmansaastekokoukseen Geneveen. Drew Shindell puhui kokouksen kakkossessiossa vähän Maailman Meteorologian Järjestön (WMO) pääsihteerin Petteri Taalaksen jälkeen.

Drew Shindell kertoi maailman johtajille, että hänen ja IPCC:n hahmottelemalla BECCS-bioenergiaan perustuvalla tulevaisuuspolulla maapallolle koittaa autuus (6; ks erityisesti esityksen viimeinen power point kalvo), vaikka hän itse tutkimusraportissa myöntää tämän ei-olemassa olevaan teknologiaan perustuvan tulevaisuuspolun aiheuttavan maailmanlaajuista nälänhätää, luonnon monimuotoisuuden häviämisen ja maapallon vesivarojen tuhoutumisen(3).

Nyt tämä tutkimuksen aihepiiri eli ilmastonmuutoksen hillinnän kansanterveyshyödyt ovat taas keskiössä, kun YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on kutsunut maailman johtajat 23.9. New Yorkiin Climate Change Action huippukokoukseen. Tämä Shindellin määrällistämä ja erityisesti YK:n Ilmastonmuutoneuvottelumekanismin ex-pääsihteerin Christiana Figueresin ahkerasti propagoima ilmastonmuutoksen hillinnän terveyshyötyargumentti on huippukokouksen ytimessä tulevissa keskusteluissa.

Pari päivää sitten julkaistussa Talouselämän haastattelussa Petteri Taalas tuomitsee ilmastokultin ja kertoo vetävänsä kokouksessa sen tiedeosiota. En ole nähnyt virallisissa papereissa enää viitattavan Straniuksenkin mainitsemaan 150 miljoonaan. Saattaa olla, että kirjoituksillani on ollut vaikutusta? Mene ja tiedä. Ilmastonmuutoksen hillinnän terveysargumentti on kuitenkin voimissaan ja tulemme kuulemaan puolentoista viikon päästä valtamedioista, kuinka ilmastonmuutoksen aggressiivinen hillintä parantaa kansanterveyttä radikaalisti, vaikka siinä käy juuri päinvastoin.

En ole nähnyt Petteri Taalaksen ottavan kantaa tähän ilmastonmuutoksen hillintään liitettyyn täysin virheelliseen terveysargumenttiin, enkä ole kuullut hänen kertovan suomalaisille, että IPCC on ehdottanut maapallon runkoenergiastrategiaksi tuhoisaa BECCS-bioenergiapolkua, jota ei ole edes olemassa, eikä tule koskaan olemaankaan.

WHO otti globaalissa ilmastonmuutoskokouksessa julkaistussa synteesiraportissa kielteisen kannan bioenergiaan, koska se vaarantaisi maapallon ruokaturvallisuuden (7).

Oma arvioini on, että rikkaiden maissa kansanterveysvallankumouksen aiheuttanut ympäristöterveydenhuollon kehittäminen on täysin laiminlyöty vihreässä kehitysagendassa, koska se vaatisi sähköä ja vettä – myös pesuvettä. Erityisesti lapsia niittävät ympäristöterveydenhuollon laiminlyönnistä aiheutuvat ennenaikaiset kuolemat saavuttavat 250 miljoonan tason jo vuonna 2050 (8,9).

1. https://www.conservativewoman.co.uk/appalling-lies-of-the-climate-cultists/

2. http://leostranius.fi/2019/08/greta-thunberg-ja-sydamen-asioita/?fbclid=IwAR38yhwBR-IG4URzoIU6d33P43V9Wh00As86jktyK3OEcrmRuireUSwkKq8

3. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5880221/

4. https://www.thegwpf.org/better-for-health-to-ignore-the-climate-movement/

5. https://www.thegwpf.org/ipcc%e3%81%8c%e4%b8%bb%e5%bc%b5%e3%81%99%e3%82%8b-%e5%81%a5%e5%ba%b7%e4%be%bf%e7%9b%8a%e3%81%af%e6%9c%ac%e5%bd%93%e3%81%8b%ef%bc%9f/

6. https://www.who.int/airpollution/events/conference/CAPH_Plenary_session_I.5_Drew_Shindell.pdf?ua=1

7. https://www.who.int/globalchange/181008_the_1_5_healthreport.pdf

8. https://www.thegwpf.org/content/uploads/2018/05/Paunio-EnergyLadder.pdf

9. http://documents.worldbank.org/curated/en/512861468313533832/Environmental-health-and-child-survival-epidemiology-economics-experiences

MikkoPaunio

Kirjoittaja on (s. 1961) Helsingin yliopistosta valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri, joka on työskennellyt seuraavien instituutioiden palveluksessa: Helsingin yliopisto, Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health, sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki. Kirjoittalla on dosentuuri Helsingin yliopistossa epidemiologiassa. Hän on saanut jatkokoulutusta Maailman terveysjärjestön ns. pitkällä kurssilla Brysselin vapaassa yliopistossa ja hänellä on ylempi korkeakoulututkinto Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health instituutiosta. Kirjoittajalla on julkaisuja merkittävimmissä kansainvälisissä lääketieteellisissä julkaisusarjoissa ja yhteensä vertaisarvioituja julkaistuja artikkeleita hänellä on 40. Kirjoittajan uusin julkaisu on Auditoriumin 2015 julkaisema "Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset. Kirjoittaja valittiin 20.3.2018 tieteelliseksi ja policy neuvonantajaksi American Council on Science and Health järjestöön. Järjestön on aikoinaan perustanut Norman Borlaug ja Elizabeth Wheelan. Se on teollisuutta ja hyvinvointia puolustava tieteellinen järjestö.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu