Murrettu sydän itkee – vankien puolesta

Vangin vaimon päiväkirjaa…

Surullisena kirjoitan nyt lopulta, kun sen verran voimaa sain. Paljon olen tuskaa elämässäni kokenut, mutta se, mitä viimeisen vuoden aikana on eteeni tullut, menee kaiken yli.

Menetetyn parisuhteen, perheyhteyden ja pelon lisäksi tuskaa ovat lisänneet muiden vankien perheyhteyksien rikkoutuminen. En voi käsittää, miten Suomen kaltaisessa sivistysyhteiskunnassa jätetään tällainen ihmisryhmä täysin vaille ihmisarvoa?

Vankien omaiset kärsivät yhtä lailla vankeusrangaistusta-syyttömänä! Myös LAPSET. Perheet erotetaan määrättömäksi ajaksi toisistaan yhtäkkiä, ilman mitään selityksiä ja todellista tukea. Lapset, jotka olivat ehkä juuri saaneet yhteyden vangittuun vanhempaansa, joutuivat jälleen kokemaan tahtomattaan hylkäämistrauman. Nämä lapset kasvavat jatkuvassa epävarmuudessa, milloin näkevät rakkaan vanhempansa.

Avioliittoja kariutuu eroon liiallisen paineen ja puolisoiden erottamisen johdosta. Siitä seuraa alkoholismia, huostaanottoja ja itsemurhia. Ja kaikki tämä pelkän viruksen vuoksi! Hinta on aivan liian suuri ja jos lasketaan ihmishenkien ja tappioiden suhde hyötyyn nähden, olen varma, että sotarikoksistakin selviää vähemmällä.

Luulenpa, että virkamiehiä ei taida paljon kiinnostaa näiden ihmisten kohtalo, eihän heillä ole ihmisarvoa? Ainoa ero vangeissa on se, että he ovat jääneet kiinni rikoksista. Aivan samanlaisia rikollisia on kaikki ihmiset, jos aletaan todella tarkastelemaan tekoja.

Mielestäni on tekopyhää tuomita vankiloissa istuvat ja kuvitella itse olevansa parempi ihminen. Entä vankien puolisot ja lapset? Riittääkö heillekään ihmisarvoa? Ovatko hekin ihmisroskia? Sanon suoraan, että pahimmat rikolliset, murhaajat ja omantunnottomat henkilöt ovat vapaalla ja monet heistä johtavat tätä maata. En väitä, että tahallaan niin tekisivät, mutta ajattelemattomuuttaan, välinpitämättömyyttään ja sydämettömyyttään tämän sallivat.

He sallivat perheiden tuhoamisen, avioliittojen rikkoutumisen ja sydänten särkymisen! He sallivat lasten itkeä itsensä uneen iltaisin. He sallivat sydänten särkyä, mielen murskaantua. Mutta kuka heidät tuomitsee? Elleivät päättäjät herää unestaan ja väärästä toiminnastaan hyvissä ajoin, saattaa tulos olla hyvin katastrofaalinen.

Tiesittekö, että vangit saavat käydä töissä ja koulussa, jossa saattaa olla ihmisiä satoja päivän aikana ympärillä. Mutta he eivät saa nähdä perhettään! Kaikkea muuta saa tehdä, mutta se tärkein, PERHE, estetään täysin. Onko tämä sivistysvaltio ja ihmisoikeudellista toimintaa?

Me toivomme, mieheni Tero Salon kanssa, että Suomen vankiloissa saadaan suuri edistysaskel perheiden elämään. Jokaisella perheellä pitäisi olla mahdollisuus elää yhdessä vaikka koko vankeustuomion ajan. Perhevankila tai järjestelmä, jossa on mahdollisuus puolison, sekä lapsien halutessaan elää vankeusrangaistusta suorittavan puolison kanssa. Valinnan vapaus ja yksilökohtainen harkinta huomioon ottaen tämä on täysin toteutettavissa, mikäli sydäntä ja arvoja löytyy päättäjiltä.

Mitäpä sanot, rakas ystävä…ja ajattele hetki asiaa omalle kohdallesi. Arvosta perhettäsi ja rakkaitasi, jos saat olla heidän kanssaan. Asiat tajuaa monesti vasta, kun ne on menettänyt.

Toivotan hyvää vuotta 2021 teille lukijat! Tehdään Suomea paremmaksi yhdessä <3

 

Minna Salo

Totuuden ja rakkauden puolesta Suomen yhteiskunnan hyväksi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu