Tragedian jälkeen

Maailma tuntuu välillä niin hirveän pahalta paikalta. Traagisia juttuja tapahtuu päivittäin. Monesti ne unohtuvat päivässä tai parissa, kunnes tulee tapaus, että jotain tapahtuu itselle läheiselle ihmiselle. Menneen viikon aikana ei ole ainuttakaan päivää, ettenkö olisi miettinyt hyvää ystävääni, joka menetti oman poikansa. Pohdin, olisiko jotain voitu tehdä toisin. Aina päädyn samaan tulokseen: kyllä olisi voitu.
Tässä yhteiskunnassa on monia epäkohtia, jotka muuttamalla tämäkin tapaus olisi voitu estää.

Päihdeongelma on sairaus ja tämä sairaus aiheuttaa usein myös mielenterveysongelmia. Annetaanko näille apua yhtä helposti kuin muille? Nämä tapaukset on helppo siirtää syrjään, kärsikööt, itsepähän ovat ongelmansa aiheuttaneet. Valitettavan moni ajattelee näin. Paitsi ne, joiden läheinen on päihdeongelmainen.

Tässäkin tapauksessa tämä ongelmainen itse olisi halunnut lähteä hoitoon, mutta eihän se niin vain onnistu. Vaikka tilanne oli akuutti, oli annettu vastaanottoaika vasta viiden päivän päähän. Tuo viisi päivää oli liian pitkä aika. Aina ei pillerit ja monen päivän odottaminen riitä. Olisiko tässä tilanteessa ollut apua, jos tieto viranomaiselta toiselle kulkisi automaattisesti ja reaaliaikaisesti? Olisiko auttanut, jos työntekijällä olisi ollut tiedossa, että potilaasta on kolmen kuukauden aikana ainakin kaksi kertaa ilmoitettu poliisille, että potilaalla on luvaton ase ja käyttäytyy itsetuhoisesti? Molemmilla kerroilla eri ase ja nämä molemmat aseet olivat tietojeni mukaan edelleen käytössä. Jälkimmäinen kerta tapahtui vain pari päivää ennen tragediaa.

En halua moittia poliisien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. He toimivat saamiensa ohjeiden mukaan ja resurssit ovat vähissä. Molempien ilmoitusten (äidin luvalla näistä ilmoitukset tein) jälkeen sain ystävällistä ja hyvää palvelua poliisien taholta. Parhaansa ihan varmasti yrittivät. Vika löytyy yhteiskunnasta ja nykypäivän asenteesta. Kuinka monta tällaista tapausta pitää vielä tapahtua ennen kuin asioille tehdään jotain? Kuinka monta samankaltaista tapausta täällä edelleen kulkee riittävää apua saamatta?

Oli päiviä, jolloin tämäkin poika olisi itse halunnut hoitoon lähteä. Sitten tuli päiviä, jolloin koki, ettei apua tarvitse. Jos läheiset kuitenkin tämän akuutin avun tarpeen näkivät, miksei heitä otettu riittävän vakavasti? En halua keneltäkään kommenttia siitä, että hoitopaikkoja on liian vähän tai että päihdeongelmaista on turha laittaa tahdonvastaiseen hoitoon. Jotain on pakko muuttua, ei näin voida asioita hoitaa! Vai muuttuvatko nämä vasta sitten, kun riittävän korkeassa asemassa oleva ihminen kokee saman?

Jokaisessa ihmisessä on kaksi eri puolta, sen herkemmän puolen näkee usein vain ne läheisimmät ihmiset kuten tässäkin tapauksessa: kovan ulkokuoren alla oli erittäin herkkä poika. Toivon ihmisiltä sympatiaa äitiä ja muita läheisiä kohtaan. Parhaansa mukaan he yrittivät auttaa. Elämä ei voi pysähtyä tähän, tästäkin on yli päästävä.

MinnaKuusjrvi

Ammatti: kirjanpitäjä Elämässä voi tulla vastaan asioita, joihin ei ikinä olisi kuvitellut törmäävänsä. Tilanteita, joissa matto vedetään jalkojen alta pois. Kerta toisensa jälkeen on pitänyt kompuroida ylös. Ja kaikesta tästä oppinut, ettei niin isoa kuormaa harteille laiteta, etteikö sitä jaksaisi kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu