Kognitiivisesta dissonanssista ”uuden normaalin” konformismiin

Ilkeät, vähä-älyiset ”salaliittoteoriat” halutaan niputtaa kätevästi yhteen ja laittaa pysyvästi piirongin laatikkoon, koska KOSKAAN ihmiskunnan historiassa ei mitään salaisia liittoutumisia, saatikka toisten ihmisten toisille ihmisille pahantahtoista aikeita, ole fundeeraattu pienellä, saatikka isolla porukalla. Ihmistä on kautta aikojen ajanut vain ja ainoastaan hyvä tahto tosiaan kohtaan; ikäviä salaliittoja on korkeintaan salaliittoteoreetikoilla keskenään. Onneksi tällaisten irrationaalisten aatosten välittäminen on mahdotonta missään vakavasti-otettavasta mediassa, sosiaalinen media erityisherkkänä ja tarkkana, sensuuri tapissa. NYT viimeistään laitetaan paljon pannaan ja tabu -aiheiksi. Foliohattuja ei enää riitä yksitellen jaettaviksi, tarvitaan kollektiivisia, oikeita toimia väärän ajattelun ja varsinkin sen ääneen puhumisen kitkemiseksi.

Ajallisesti ”kulttia” vastustamaan noussut ”kohu” (born in the U.S.A – , kuten kohut aina) sopii, (sattumalta, kuten kaikki muutkin random -tapahtumat maailmalla, kuten viljavarastojen joukkopalot), varsin hyvin yhteen maailmaa riivaavan, reaktioista päätellen pernaruttoa vastaavan  tappajaviruksen, CovID:in, kanssa. Mainitut salaliittoteoreetikkojen  ”aiheet” toki vaihtelevat maan ja taivaan väliltä, litteästä maasta liskohallitsijoihin. Tämä on suuren yleisön helppo hyväksyä; näitä voi kehittää vain harhainen, syrjäytynyt mieli,  jolta vakavastiotettavan tiedonvälityksen on entistä terhakammin yksilötasolla suojeltava. Tällä hetkellä on kuitenkin lohdullista, että tiedonvälittäjällä, jolla on eniten ”seuraajia” , on myös eniten valtaa hallita sitä mistä puhutaan, kuka puhuu ja miten. Voidaan keskittyä rauhassa oman ilosanoman välittämiseen oikeasta näkökulmasta, kuten on tehty tähänkin asti. Kriittinen seula on ymmärrettävä, sillä johtavan mediakentän laitamilla rehottaa vaarallinen väärä tieto, jota omille tutkimusretkilleen uskaltautuneet ovat erehtyneet poimimaan kuin variksenmarjoja mustikkoina vain eksyäkseen netissä ”do your reserch” -viidakkoon, joka on invasiivisuudeltaan kuin Elämänlanka.

Ylhäältä annettu luvallinen informaatio on kypsää ja makeaa. Vuosikymmenten kuluessa sitä mutustellut on jo näistä hedelmistä täysi ja pikkuhiljaa, kasvaa närästys lammasmaisiin studiohymyihin, asiantuntijoiden haastatteluiden silkkihansikkaisiin, väkinäisiin loppukevennyksiin. Hapokkaat kuplat nousevat epämiellyttästi tietoisuuden äärirajoille, joskus ruokkien kognitiivisen dissonanssin kokemusta. Jotain tuntui puuttuvan; on sanojen välissä, tuudittavan äänen taustalla ikään kuin ikävä, yksitoikkoinena rytmi. Vaimeana morsetuksena se nakuttaa ja nakuttaa, nyt päivästä toiseen samana, kuukausia. Kognitiivisen dissonanssin tila saattaa kroonistua, mikäli pitkään mansikoita popsinut yksilö havahtuu niiden osittaiseen mädännäisyyteen ja siihen, miten totalitaristisia toimia ympäri sivistynyttä maailmaa, katsotaan nyt kokonaan sormien lävitse ja vielä mieluummin sivuutetaan. Vähäinenkin, kovien ”koronatoimien” vastustus leimataan itsekkäiden ”idioottien” mesomisena, suorilta ilman alaviitteitä, ilman yhdenkään uljaan ”asiantuntijan” itse ”toimia” millään tasolla avaavia apologeja. Kukaan valtakunnan kaapin päälle kiivennyt ei havahdu kommentoimaan, saatikka tuomitsemaan maailmanlaajuista huolestuttavaa kehitystä, eikä kyseenalaistamaan tarjoittimella annettua narratiivia. Konsensus on ehdoton, vaikka lääke olisi tässä kohtaa tautia tuhoisampi.

Mikään uhraus ei ilmeisesti ole liikaa ”Koronan” edessä. Psykologinen pahoinpitely on sallittua lapsesta vanhukseen. Älähtääkö yksikään palkkaa nauttiva asiantuntija imeväisille aiheutuvasta traumasta, kun lasta vastassa on hymyttömät, turvattomat naamiokasvot, joita imeväisikäisellä ei ole keinoja ymmärtää. Vastaavatko ”asiantuntijat” ja ”suosittelijat”  kollektiivisen pelon lietsonnan aiheuttamasta tulevien sukupolvien traumoista, tai edessä siintävästä taloudellisesta kurimuksesta, vai vieritetäänkö  kaikki vastuu vanhemmille, yksilölle, itselle? Oman kognitiivisen dissonanssinsa voimattomat uhrit identifioituvat konformismissaan mieluummin joukkohenkeen, kun uskaltautuvat ajatusproseissaan kriittisille sivupoluille. Suosiolliset mahdollistajat puolestaan näkevät mitä on tapahtunut ja edeltävät tapahtumat huomioon ottaen mahdollisesti tapahtumassa, mutta eivät välitä. Kognitiivinen dissonanssi vie lopulta aina lähemmäs henkilökohtaista uhrausta, kuin julkilausuttuja, aiheellisia kysymyksiä ja toimintaa, jotka veisivät pois tilanteesta. Voimattomuuden tunne suhteessa omaan, vieraaksi käyneeseen elinympäristöön, tulee olemaan otollinen kasvualusta mielenterveyden häiriöille.

Ihminen, alun alkaen kasvettuaan siihen ajatukseen, että maailman KAIKKI päättävässä asemassa olevat automaattisesti haluavat hyvää alamaisilleen, eikä mörköjä ole koskaan komeroissa tai jos onkin, niiden asema on aina alhainen ja siten vailla valtaa, saattaa kokea traumatisoivana ajatusrakennelmansa säröilemisen seuratessaan joidenkin sivistyneiden kansakuntien kovaotteisia koronatoimia. On ollut helppoa luottaa mustavalkoiseen viholliskuvaan, vaikka historia muuta kertoisi: siitä miten on mahdollista manipuloida yksilöt joukon jatkeeksi hyväksymään kauheudet, mikäli hyvät tarkoitusperät ne oikeuttavat. Viihteen yhteinen kumbaya tuudittaa, dystopian jo kolkutellessa urbaanin yksilön ovea.  Tukholma -syndrooma valtaa. Kyhjöttäessään sosiaalisen eristyksen autoritäärisesti annettujen rajojensa ja piirrettyjen viivojen sisällä, yksilö ei voi kun turvautua massamedian tajuntaa tuudittavaan tarjontaan ja sirkushuveihin neljän seinän sisällä, nyt ylhäiseksi nostetussa yksinäisyydessä. Moni ymmärtää elämisen asteittaisen siirtymisen virtuaaliseen todellisuuteen todellisuutta laajentavana, positiivisena asiana, mutta sen mahdollinen käyttö totalitaristisena välineenä, suunnitellussa mittakaavassaan (mm. meille kritiikittä myyty ”asioiden internet”, käteisen käytön hävittäminen CovID:in vaaraan vuoksi, pikkuhiljaa kuin sammakkoa keitettäessä), on tuskin vielä täysin realisoitunut.

Uusi normaali -termi lanseeraattiin lähes välittömästi ”kriisin” alussa ja sitä toistettiin papukaijamaisen hypnotisoivasti ympäri maailmaa. Terminä ”Uusi normaali” ei tietenkään tarkoita paluuta entiseen: se pyrkii kuvastamaan pysyvää, uutta tapaa elää. Ihmismieli tuskin osaa ottaa tätä tulevaa tuntematonta sellaisena mitä se sananmukaisesti tarkoittaa (ollessaan dikotomia, itsensä poissulkeva, ja kuuluvansa ennemminkin runouden käyttökieleen), koska pysyvänä tilana se  tarkoittaisi jatkuvaa hälytystilaa; kaiken tulevaisuuden suunnittelun annihilaatiota. Jo pelkästään tämä yhden termin toistuva käyttö julkisuuden toimijoiden  ja median taholta, saattaa aiheuttaa yksilössä kognitiivisen dossonanssin. Onneksi käsien ritualistinen peseminen saattaa tutkitusti lieventää koettua dissonanssia (Wikipedia):”In Washing Away Your Sins: Threatened Morality and Physical Cleansing (2006), the results indicated that a person washing his or her hands is an action that helps resolve post-decisional cognitive dissonance because the mental stress usually was caused by the person’s ethical–moral self-disgust, which is an emotion related to the physical disgust caused by a dirty environment”.

Mahdollinen tulevaisuus, äärimmäisyyteen viedyssä patogeenikammossaan, tulisi ”uudessa normaalissa” päätellen ”uuden normaalin” tähänastisesta kokemuksesta, olemaan virtuaalinen, ihmisvihamielinen, pakkomielteenomainen, pleksihymyinen feikkitodellisuus, joka ennakoi loputtomia yksilöön ja tämän elämään, sekä elinympäristöön kohdistuvia säännöksiä, rajoituksia, pakkolakeja, hätätiloja, toistuvaa medikaalista interventiota ja lopulta, jokaisen totaalista konformismia. Sellaisenaan se olisi dystopia, joka palvelisi enää vain erittäin harvojen etuja.

 

Ratkaisematta jäävän kognitiivisen dissonanssin mahdollisia hedelmiä (Wikipedia):

”The results reported in Contributions from Research on Anger and Cognitive Dissonance to Understanding the Motivational Functions of Asymmetrical Frontal Brain Activity[94] (Harmon-Jones, 2004) indicate that the occurrence of cognitive dissonance is associated with neural activity in the left frontal cortex, a brain structure also associated with the emotion of anger; moreover, functionally, anger motivates neural activity in the left frontal cortex.[95] Applying a directional model of Approach motivation, the study Anger and the Behavioural Approach System (2003) indicated that the relation between cognitive dissonance and anger is supported by neural activity in the left frontal cortex that occurs when a person takes control of the social situation causing the cognitive dissonance. Conversely, if the person cannot control or cannot change the psychologically stressful situation, he or she is without a motivation to change the circumstance, then there arise other, negative emotions to manage the cognitive dissonance, such as socially inappropriate behavior.”

MiraMariaLuomansivu

Perheenäiti FM periferiasta, jossa raitti kasvaa kunnanisiltä rauhassa reunoiltaan voikukkaa, se ainoa suhiseva monopolimarketti nielee leijonanosan ja liikennemerkit ovat kauniisti kenossa. Kyborgi vastoin tahtoaan, vastarannankiiski, piikki paremman väen lihassa, ei-tiedeuskoinen, ei-menestyjä, liiankin kalpea lihansyöjä, kätevä emäntä, joka kyseenalaistaa about kaiken, vastustaa hapatusta ja pakanuuden voittokulkua, valtavaa aivopesukonetta propagandan luvatussa, ajat sitten menetetyssä maassa, ihan vaan keskenään. Sukupuoli: ei sitten yhtään epäselvä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu