Mitä ihmettä – kansalla on hätä ja valtioneuvosto lomailee!

Ranskan kansalaisena olisin voinut osallistua 14.7. kansallispäivän juhlintaan, mutta jätin väliin. Vanhasta muistista tiedän, että siellä näyttävät kasvonsa valtakuntamme monet päättäjät. Ulkokullainen hymistely ahdistaa.

Voihan kurjuus, meillä mennee niin hyvin, että valtakuntamme päättäjät voivat lomailla huolettomina kuukausia. Kesämökit tai -palatsit kutsuvat uupuneita, onhan syytä ladata akkuja, jotka tyhjenivät vaativien työkuukausien aikana.

Ministeriöissä kansiot suljettiin, valtioneuvostossa ovet lukittiin. On kesä ja loma – työtä tehdään, kun sen aika on.

Kesäaika ei kuitenkaan ole muuta aikaa vaimeampi. Vaikka yt-neuvottelujen piikki ei kohdennukkaan juuri heinäkuulle, on elokuu sitäkin hirvittävämpi. Armoa heille, jotka vielä pohtivat syksyään, irtisanomiset odottavat.

Onkin hienoa, että kristillisten Päivi Räsänen pääsee otsikoihin sanomallaan, samaa ei voi todeta muiden puolueiden puheenjohtajista. Tosin Keskustan Juha Sipilä, gallupien johtaja, sairastuu – keuhkoveritulppa on kova juttu. Paljon kovempi kuin loputon jauhaminen kirkkoon kuulumisen ja eroamisen syistä. Kyse on elämästä ja kuolemasta.

Yhteiskunnallista surua kantaa jokainen, joka tunnistaa, miten kansa on hylätty aatemaailman alttarille. Ärtyneenä kansa ei jaksa toimintaan saakka. Riittää, kun käy omaa sisäistä sotaansa työvoimatoimiston, sosiaalitoimen tai ruoan ilmaisjakelun jonossa.

Niin kauan kuin jostain on ruokaa tulossa, ei jaksa riehua. Hyvä. Tai oikeastaan ei hyvä. Paha.

Vanhat puolueet jatkavat samaa liturgiaan, miksi uskoa. Miksi äänestää vain äänestämisen vuoksi, mikään ei muutu. Vai, onko sittenkin uskottava muutokseen?

Kristillisdemokraattien puheenjohtajaa ei rajoita mikään, ei edes sisäministeriys. Hän tietää toimintaedellytyksensä ja hakee tunnettuutta tulevia vaaleja varten. Tottakai, eihän se tyhmyyttä ole, päinvastoin.

Ihmisten moottorit kulkevat sympatioilla ja antipatioilla, niin minäkin. En ole poikkeus. Vaalien lähestyessä tunnettuisuutta tarvitaan, niin suomalaiset äänestävät – tuttuja nimiä!

Kuljetan vanhaa fraasia, jonka mukaan jokainen on oman onnensa seppä. No, onnensa seppä takoo luonnollisesti itselleen parhaan taoksen, epäonninen joko luovuttaa tai aloittaa aina uuden takomisen.

Useimmat meistä elävät elämänsä siten, että heidän toimeentulonsa määrittelevät tunnistamattomat voimat. Kun tiedustelen, olisitko voinut vaikuttaa, saan vastauksen, ’en’!

Kuulostanee hurjalta, mutta niin se vain on. Alistujia ovat he, jotka eivät osallistu, eivät usko äänestämisen mahdollisuuteen tai edes yritä.

Kuuntelin Puheradion Taavia, joka ei enää halunnut töitä, vaan päätti elää toimeentulotuella. Se hän koki riittävän tarpeellisiin. Suomalainen todellisuus tarjoaa toimeentulon, kerjäämään ei ole tarvis. Vaikka niukkakin, se riittää.

Onko oikein, että veronsa maksavat elättävät tietoisesti kansakunnan, joka ei ota vastaan työtä tai muutoin tunnistaudu veronmaksajaksi?

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu