Median hylkäämät – työttömät, työttömyyden uhanalaiset ja kurjat!

On turha puhua Heikki Hurstin leipäjonoista samaan aikaan kuin Englannin prinssin syntymästä. On selvää, että prinssi vie huomion.

Matkaan tässä seitsemänkymmentäluvulle, jolloin suomalaista hyvinvointia luotiin. Tuolloin ruuan jakelua jonottamalla olisi kummasteltu, eihän semmoista kuin leipää, jonoteta.

Hengissäpysymisen elinehto on luonnollisesti se, että päivittäinen ruoka mahdollistuu. Kaksituhattakolmetoista luvulla päivittäisen ruuan ostaminen ei enää kertakaikkiaan mahdollistu. Ainakaan heille, joilla on peruspäiväraha, toimeentulotuki tai jokin muu päiväraha, joka on yhtä kuin, en pärjää.

No niin, kristillisen etiikan mukaan – hän, joka ei työtä tee, ei syömänkään pidä! Mitä tarkoittaakaan työn tekeminen? Työtäkö, josta maksetaan palkkaa vai työtä, josta maksetaan hyvänmielen palkkaa. Tai pelkästään työksi tunnistettavaa jonottamista ruuasta, joka on armopala. Ota tai jätä!

Nyt, kun koko eurooppalainen yhteisö on jo juossut pakoon nuoria, jotka tulivat työikään, niin, millä ihmeellä nuoret saavat heidät kiinni. Ei ainakaan juoksemalla.

Median lempilapset, hyvinpärjäävät ja selviytyjät, ovat heikko signaali nykytilanteesta.On paljon työttömiä tai työttömyyden kurimuksessa eläneiden vanhempien lapsia, jotka vielä hetken uskovat mahdollisuuksiinsa.

Miettikää, miksi yksikin nuori haluaisi kuolla. Ei, hän ei oikeasti halua, hän toivoo, että hänet huomataan. On niin paljon tekemätöntä työtä, johon he ovat valmiit.

Median tehtävänä on ajan ilmiöiden kertominen ja tunnetuksi tekeminen. Nyt media on asettautunut palvelemaan rahaa.

Raha on joka tapauksessa huono palvelija pitkällä aikavälillä. Ja lyhyelläkin.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu