Elä tai kuole – irtisanottujen työntekijöiden henkinen tuki on olematon!

Hyvin yönsä nukkunut ja tyylikkäästi pukeutunut valtiovarainministeri Urpilainen oli tiedotustilaisuudessaan valjastettu saarnaajan rooliin. Hänen ulkoisen habituksensa ja äänenpainojensa vakuuttavuus ei ollut yhtä asiasisällön suhteen. Ennemminkin tuli mieleen marionetti, jota tanssitetaan kulisseissa.

Mitä meidän tulisi odotaa ministeriltä, jonka vastuualueena on kansakuntamme jaksaminen ja selviytyminen vaikeista ajoista. Ei ainakaan saarnaa, joka kehottaa valmistautumaan pahimpaan skenaarioon – suurtyöttömyyteen, yrityssaneerauksiin, hintojen korotuksiin, palkkojen kenties ennallaan pysymiseen, ainakin maltillisuuteen, saavutetuista eduista luopumiseen.

Jokainen yt-neuvottelujen tuloksena työnsä menettänyt kansalainen on uhanalainen. Hänen passiinsa yhteiskunnan rattaissa on lyöty leima – YLIMÄÄRÄINEN.

Ylimääräisen leimalla varustettuna, työntekijä aluksi todennäköisimmin lamaantuu. Vaikka yleinen tietoisuus korostaa, että syys ei ole Sinun, vaan järjestelmän, on se kuitenkin aina henkilökohtainen tunnekokemus.

Suurillakaan yhtiöillä ei ole irtisanotuille järjestetty minkäänlaista keskustelumahdollisuutta, jossa olisi tilaa purkaa tunteitaan ja kuulla selkeitä syitä – miksi juuri minä!

Olen seurannut irtisanottujen tilastollisia määriä, ne ovat kohtuuttoman suuria. Käsittämättömän suuria. Lienevätkö kaikki edes oikeutettuja. Tätähän meille ei kerrota.

Suuret yritykset, kuten Metso, Lemminkäinen, Ahlström, etc. ovat nähneet hetkensä tulleen. Nyt karsitaan menoja, palkkamenoja ja puristetaan jäljellä olevilta mehut.

Millä mittareilla näitä yrityksiä voitaisiin tutkia? Ovatko irtisanomiset aidosti perusteltuja? Epäilen!

Yleinen fenomena, jonka turvin yritykset pyrkivät eroon omasta mielestään tarpeettomasta voimavarasta, kuin työntekijät, on hälyyttävä.

Hyvin yönsä nukkunut, marionetin rooliin varustettu valtiovarainministeri, tarjoaa kansakunnalle nyt kurjuutta, johon on tulevaisuudessa tottuminen.

Minä en usko kurjuuteen – ennemminkin tahtotilaan, joka meissä suomalaisissa on ollut aina ja on edelleen, vahvuus, sisu ja yhteisen hyvän eteen työn tekeminen!

Jokainen suomalainen, joka on menettänyt työnsä, on yhtä arvokas, kuin kuka tahansa. Työtön ei ole rooli, se on nimike, jonka leimaavuutta on pikaisesti murrettava.