Ruokaa jonottavat ihmiset on kansallinen häpeä!

Luen Susanna Alakosken kirjaa Köyhän lokakuu, jossa kuvataan mm. ihmisen häpeää siitä, miten yhteiskunnallinen arvomaailma sulkee näköpiiristään köyhän olemassaolon ja yritykset nousta.

Toimeentulon riittämättömyys lukitsee ovet yhteiskuntaan, jossa hyvinvoivien on mahdollista kääntää katseensa.

Eräänä syksyisenä aamuna kävelin koirieni kanssa espoolaisessa, hyvin hoidetussa kirkkopuistossa. Hieman puiston ohitettuani, havaitsin paikan, joka kantoi nimeä Hyvä Arki.  Matkaa jatkettuani, näin ihmisiä jonossa, jono oli pitkä.  Oli elintarvikkeiden jaon aamu.

Suomalaisessa leipäjonossa ruokaa odottavan kansalaisen näkeminen on  hyväksytty.

On hyväksyttyä olla  köyhä. Tai hyväksyttyä olla köyhänä olemassa.

On hienoa, että ruokaa jaetaan, maksutta. On hyvä, että kaupat antavat ylipäivämääräiset tuotteensa köyhille. Niin kauan kuin kansalla on ruokaa, kansa on hiljaa.

Mielenkiintoista tässä onkin se, että elinehtoinen tapa ruuan hankkimiseksi siunataan.

Ihminen kertoo; ”häpeä iskee kuin taivaalta putoavat jalkarätit, mutta ei tässä ole varaa muuhunkaan, kuin häpeään”.  Minä sanon,  ”häpeä ei Sinun, häpeä on huonosti hoidetun talouden”.

Kuuntelin aamulla ammattiyhdistysliike Pron puheenjohtaja Rinteen haastattelua. Mies on ottanut haasteen sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajuudesta. Sovinnollinen mies vastaa toimittajan kysymykseen toimeentulostaan – Rinne myöntää olevansa hyvin pärjäävien listoilla. Näin lienee myös nykyinen Demarien pj.  Urpilainen.

Köyhien talven -pelastusoperaatioon kummallaakaan tuskin on kiinnostusta, sillä oma poliittinen ura noussee tärkeämmäksi.

Onko nyt niin, että hyvinvoinnin turmelemat johtajat ja päättäjät eivät enää pysty tunnistamaan, miten ihmisiä kohdellaan? Etusijalle nousee puolueen pärjääminen, puoluetuet ja oman profiilin nostaminen.

Rakennemuutoksen syyksi on liian helppoa kaataa jo pitkään tiedetty muutoksen välttämättömyys. Ihmisten hätää ei kuulla, sillä kuuleminen on raskasta.

Ruokaa jonottavat kansalaisemme on kansallinen häpeä.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu