Pääministeri Kataisen kymmenen vuoden Via Dolorosa!

Oliko pääministerin vastuupesti Jyrki Kataiselle ponnahduslauta vihreimmille niityille vai aidosti isänmaamme ja äidinkielemme  vastuunkannon taakka?

Miehen kontolle on tietenkin langennut suomalaisen yhteiskuntamme jyrkkä alamäki tehtaiden alasajojen, kännykkäbisneksen surkastumisen, maatalouden säännöstöissä kärvistelyn ja kansalaistyytymättömyyden ristivedossa.

Vastuutehtävissä joutuu aina paineisiin! Millä ominaisuuksilla yksilöt on varustettu sietämään paineita, on monen summa. Omasta perimästä, kasvualustoista ja tukipilareista muodostuva kokonaisuus joko kantaa tai murtaa.

Pääministerin jaksaminen lienee ollut tiukoilla monesta muustakin syystä. Jyrkillä on myös perhe, lapset kasvavat kuin ruoho keväällä – eihän isä ehdi juuri lastensa kasvua nähdä, matkat maailman laidoilla vievät ajan, jota myös vaimo saattaisi kaivata. Ymmärrettävää olikin, että päätöksen kuultuaan puolisonsa rakastava halaus vahvisti miehensä paluun myös perheelleen.

Toisaalta, uuden ja kenties mittavamman tehtävän edessä, pääministerille avautuu erilainen vaikuttamismahdollisuus. Mitä se sitten merkitsisi perheelle tai isänmaallemme, jää arvattavaksi.

Koska mielelläni spekuloin myös maamme ulkopoliittista asetelmaa nykyisen Ukrainan kriisin varjossa – mahtoiko pääministeriys olla Kataiselle liian vastuullinen. Ehkä, ehkä ei!

Nähtäväksi jää myös Kokoomuksen tulevaisuus – kenellä ministereistä voisi olla leveämmät hartiat vahvistaa kokoomuslaista eteenpäinmenoa? Gallupit kertonevat pian karua kieltään. Vahvan johtajan paikkaa on hankala täyttää.

Olin Iltalehdessä työssä aikana, jolloin Kokoomuksen hallitukseen pääsy ei millään onnistunut (1984-87). Eräässä keskustelussamme tuolloin toimittajana olleen Jalmari Torikan kanssa, muistelen todenneeni, miten jäykät toiminnalliset edellytykset estävät Kokoomuksen hallitukseen pääsyn. Puuttuu selkeä linjaus ja johtajuus, mutta myös Suomen geopoliittinen asema vaikuttaa.

Kaikesta huolimatta, Suomessa on menty eteenpäin pitkin askelin! Isäni kaupasta valtion ostokorteilla hankittiin voita, sokeria ja muita säännöstelyn piiriin kuuluneita tuotteita. Noista ajoista jäljellä on enää kellastuneet ostokortit ja muistikuvat mielissä.

Nykyajan ostokortit näyttävät toisenlaisilta.  Ihmisistä muodostuvat jonot leivänjakopaikoilla, toimeentuloluukuilla ja työvoimatoimistoissa. Merkittävämpänä säännöstely esiintyy työpaikkojen tarjonnassa. Työnhakemiseen ei valitetttavasti paineta ostokortteja – työt menevät usein sisäpiirisuosituksin.

Työtä ei ole, kansan elinehdot surkastuvat ja yhä pienempi joukko vastaa yhä suuremman joukon toimeentulosta!

Mikä onkaan nyt pääministeri Kataisen Via Dolorosa? Hallituksen jättäminen aikana, jolloin kansakuntamme eheytymisen aika muuttuu hajautumiseksi. Sateenkaarihallituksen kolmen vuoden umpikuja päättyy kriisiin, jonka seurauksia emme vielä käsitä.

Voiko vastuullinen johtaja jättää hukkuvan laivan?

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu