Kansa köyhtyy ja rikkaat loikkaavat karkuun!

Mitä ihmettä tässä valtakunnassa on meneillään? Veropakolaiset, julkisuussurkimuseuroehdokkaat, rinteeläiset vs. urputtajalaiset, hiljaisuutta hyssyttelevät, ei mitään mieltä olevat kansalaiset. Unohdetun kansan puolustajatkin ovat vaiti, sairastelevat ja piilottelevat.

Voi pyhä yksinkertaisuus. Jos kirjoittaa elämänsä kriisikokemuksista kirjan, on valmis euroehdokas. Älyllinen ja tiedollinen ymmärrys eivät vaa’assa paina, kunhan on julkisuudessa tunnettu, nimiä tässä mainitsematta. Toisaalta, he saattavat olla jopa parempia, kuin viisauttaan kuuluttavat ja paikkaansa varmistelevat ehdokkaat.

Björn Wahlrooshan on jo tunnetusti kuuluttanut muuttoaan Ruotsiin aikoja sitten – veroja karkuun. Tuohan ei ollut enää mikään uutinen, että mies on pelastamassa omaisuuttaan suomalaiselta riistäjäyhteiskunnalta. Tai venäläisten hyökkäykseltä.

Aikoinaan elokuvaohjaaja Ingmar Bergman pakeni ruotsalaista verottajaa ties minne.

Suo siellä, vetelä täällä!

Oli miten oli, hämmentävää tässä ajassa on se, että samaan aikaan, kun valtiomme on syösty suden tai karhun suuhun, oikeistolainen tai oikeistolaisin kansanryhmä ottaa hatkat.

Tämä tarkoittanee sitä, että he tietävät tulevaisuudestamme enemmän kuin ns. tavalliselle kansalle on kerrottu. Kansallinen nenävaistoni tunnistaa, että kyse on isommasta, kuin uskalletaan. Tuskin mediakaan on perillä, nuuskijat eivät ole tarpeeksi tarkkaavia.

Huomio on tällä hetkellä kiinnittynyt Venäjän toimiin Ukrainassa. Nalle Wahlroosinkin toimet liittynevät enemmän tulevaisuusuhkiin kuin nykyiseen kansalliseen  verotukselliseen mielivaltaan, otaksun. Onhan perheensä jo vaurastunut siinä määrin muun muassa Euroopan Unionin maataloustukirahoilla, että köyhyysloukkuun jäämisestä ei ole pelkoa. 

Valtiomme riistääkin tunnollista verovelvollista – karkuun et pääse, vaikka mieli tekisi. Itse asiassa, verot valtiolle onkin kerätty duunarien palkoista.  

Massoina  työttömyyskurimukseen ajettujen kansalaisten toimeentulomahdollisuudet näkyvät ja kuuluvat. Kunnat joutuvat entistä suuremmassa määrin kustantamaan perheiden ja yksilöiden selviytymistä. 

Samalla kun sekä valtion että kuntien verotulot kuihtuvat – maksajista ei näy viiksikarvaakaan. Ministerivastuupakolaiset lisääntyvät ja hukkuvan laivan kapteenia ei enää ole.

Oi aikoja oi tapoja – miten tästä eteenpäin? Nyt tarvittaisiin johtajia, joilla on viisautta ja keinoja kansallisen yhtenäisyytemme kokoamiseen. Epätoivoon meillä ei ole varaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu