Ikäluokkien asemasodan julistus professori Korkmanilta!

http://www.hs.fi/talous/Suuret+ik%C3%A4luokat+haalivat+itselleen+etuja+jotka+nuoret+maksavat/a1397730148226

Mies, joka on saavuttanut elämänsä aikana paljon ja toimii edelleen korkeissa tehtävissä, on lähtenyt arvioimaan suuria ikäluokkia yhteinäisenä massana. Hesarin artikkeli on luonnollisesti hyvin kirjoitettu ja sinänsä asiallinen, mutta yksisilmäinen.

Jokainen napero, joka näki päivänvalon sodan päättymisvuoden 1944 jälkeen, voisi kertoa oman tarinansa. En usko ollenkaan, etteikö joukkoon mahtuisi prosentuaalisesti pieni, onnekas kansanosa, joka todellakin pääsi kiinni opiskelupaikkoihin ja uraputkeen, joka jatkui 1990 lamaan saakka.

Monilla ajan lapsilla ja nuorilla, elämän rakennuspalikat olivat sodasta palanneen tai palaamattoman isän ja uupuneen äidin rinnalla hukassa. Opinnoista ei tarvinut edes haaveilla. Toisaalta, oppikoulut olivat kaukana, maaseudulta kulkuyhteyksiä ei ollut ja vanhempien varat eivät olisi riittäneet kirkonkylillä asumiseen tai lukukausimaksujen ja kirjojen hankkimiseen. Suuri osa lahjakkaita lapsia jäi koulutusta vaille.

Asuntovarallisuus, jota Korkman tuo esiin, on monien suurten ikäluokkien kohdalla menetetty. Lamavuodet, 1990-1996 takasivat sen, että suuri osa kansallisvarallisuutta päätyi suurpääomalle, eli pankeille. Yrittäjät olivat pantanneet omaisuutensa yhtiön velkoihin – monet vanhemmat myös toimineet takaajina lapsilleen.

Itsemurhat olivat tuolloin yleisiä. Häpeä siitä, että menetti kaiken tai että myös lähipiirit menettivät kaiken, oli laukaisijana turhiin kuolemiin.

Nuorten kontolle jaettavasta maksukakusta ei todellakaan ole kyse. Kyse on ahneista poliitikoista, joita manipuloitu kansa vuodesta toiseen äänestää päättäjiksi. Toisaalta, jokainen ikäluokka kohtaa omat demoninsa ja onnensa.

Vastuuta yksinomaan suurten ikäluokkien syyksi on tarpeetonta sälyttää. On hyvä myöntää, että virheitä tapahtuu, mutta pääsääntöisesti jokainen vastuullinen vanhempi pyrkii turvaamaan jälkikasvullen itseään paremman elämän.

On selvää, että kansallinen hätä  tai nuorten työttömyys, ei voi johtua pelkästään suurten ikäluokkien ahneudesta ja ’minulle, minulle, minulle’ – vallankäytöstä.

Suomessa on, ikävä kyllä, kansalaisryhmiä, jotka ovat olleet etuoikeutetumpia, kuin jotkut toiset. Kun Sixten Korkman puhuu opiskelupaikoista, hän tarkoittanee ruotsinsuomalaisia, joilla on omat kiintiönsä.

Uraputkessa, useimmiten ruotsia kotikielenään puhuva on etuoikeutetumpi saamaan korkeita virkoja. Näin se vain on.

Vuosien 1991 – 95 aikana suomalaista asuntovarallisuutta nielaistiiin pankkien suuriin suihin. He, jotka onnistuivat kotinsa säilyttämään, ovat harvalukuisia. Eli, monilla oli omavelkainen takaus, tai sukulaisten takaus. Omaisuutta realisoitiin suurpääomalle valtavia määriä.

Suuret ikäluokat ovat taanneet nyky-yhteískunnallemme hyvinvoinnin, josta edelleen on iloa. Kohtuullisen pitkä äitiysloma, neuvolapalvelut, hoitovapaa, päivähoito, mahdollisuus osa-aikaisuuteen alle 3-vuotiaiden lasten kanssa.

Jos Sixten Korkman on sitä mieltä, että elinikäinen velkavankeus kohtaa vain nuoria, jotka tänään ostavat asunnon, on kaukaa haettu.  Nythän korot ovat alimmillaan sitten lamavuosien.

Velkavankeja ovat ainoastaan ne suomalaiset, joiden on ollut pakko turvautua mm. pikavippeihin, selvitäkseen mm. huippuvuokrista, joihin myös valtion aravarakentamiseen saatuja rahoja saaneet, yleishyödylliset rakennuttajat VVO ja SATO syyllistyvät.

 

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu