Suomalaisen kokoinen kansakunta hukkuu multikansallisuuksiin!

Rauhanaikamme suurimmaksi pohdinnan aiheeksi lienee noussut suomalaisen yhteiskunnan kaksijakoisuus, eli vuoden 1917 luokkayhteiskuntamalli. Ainakin, mitä kirjallisuus tuottaa.  Viimeisimmän kirjan 'Kansa kahtia – henki halpaa' – oikeus sisällissodan Suomessa (Antero Jyränki) kaksijakoisuus ei ole kuitenkaan se juttu.

Todellisuudessa olemme nyt oikeastaan nelijakoisia. Meillä on herrahissit ja korruptiosirkukset. Meillä on suomalaiset perheet ja ulkosuomalaiset perheet.

Toimeentuloa hakiessaan, suomalaisperheet joutuvat huomattavasti tiukemman kontrollin kohteeksi kuin toisenmaalaiset.

Tämä asetelma on omiaan luomassa katkeruutta ja ulkomaalaisvihaa.

Valtaa käyttäviä äänestävät vain vallasta kiinnostuneet tai huolestuneet.  Arvottomiksi itsensä kokevat eivät äänestä. Heitä on paljon, liikaa.

Eurovaaleissa on selvää, että äänestävien prosentti tulee olemaan alhainen, sillä tietoa tai ymmärrystä eurovallankäytöstä kansallamme ei juurikaan ole.  Tiedossa on vain, että valituiksi tulleet haluavat takaisin, koska rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Kukapa rahalle sanoisi – EI, EN TAHDO!

Kansamme  'punainen vaate', on, että yltiövarakkaat vaurastuvat EU-maataloustukien kautta entistä enemmän. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Mutta, näihän nämä systeemit näyttävät menevän.

Mitä sitten? Ei mitään. Vaunut vievät vauraita ja kulkukoirat etsivät ruokaa !

Suomalainen hyvivointi on tietämättään tai tietoisesti kutsunut iholleen valtavan kärpästen valtakunnan. Taloudellista, kansamme verovarallisuutta valuu rajojemme ulkopuolelle! Kela maksaa mm. Suomessa työskenteleville virolaismiesten perheille kodinhoitotukea ja lapsilisiä suuria summia.  Perheille, jotka Virossa eivät saisi oman maansa tukia lainkaan tai ainakin hyvin vähän.

Suomesta näyttääkin tulleen myös virolaisperheiden sosiaalifoorumi. Muistan, että myös suomalaiset lähtivät 1960-70 luvulla Ruotsiin sekä työhön että huippuunsa viedyn, ruotsalaisen sosiaaliturvan takia.

Näyttää siltä, että hallituksemme ovat uinailleet, kun muutosprosessi suomalaisväestön alasajosta on käynnistynyt.

Maamme hyvinvoinnin eteen maksetut verot näyttävät nyt valuvan enemmän ja enemmän euroalueiden tuiksi.

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu