Perhehelvetit ja ihmissuhteissa sietämisen rajat

Parisuhteiden elinkaari määrittyy sen mukaan, kuinka paljon jompikumpi osapuoli on valmis sietämään alistamista, nöyryytystä ja lastensa eriarvoistamista.

Usein vakavasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän puoliso on ollut tietoinen, että häntä ja lapsiin kohdistuvaa julmuutta on tuskallista sietää, mutta puolison hetkittäinen paluu ns. normaaliin, eli tekojensa ja käytöksensä seuraamusten hyvittely, saa hänet vakuuttumaan, että onhan hän kuitenkin ihan hyvä ihminen.

Kunnes seuraava alistaminen, väkivalta ja nöyryytys tapahtuvat. Lapset ovat jo aikoja sitten saattaneet ilmaista omaa ahdistustaan, mutta se siirretään syrjään, sillä nythän kaikki on kunnossa.

Persoonallisuushäiriöisen (esim. narsismi) suhteesta ei ole helppoa irtautua. Siinä vaiheessa, kun alistaminen on jo vienyt itsetunnon, on entistä hankalampaa tunnistaa itseään ehjänä ihmisenä.

Miksi kirjoitan tästä?

Perhesurmat ovat eräs merkittävä tekijä. Useimmiten perheen sisäisen häpeän takia, ahdinko ei pääse auttajatasolle. Toisaalta, auttajien on vaikea puuttua, mikäli tieto on peiteltyä. Vaitiolovelvollisuus rajoittaa myös tiedon välittämistä.

Oikeilla kysymyksillä, oikein aseteltuina ja herkällä kuulolla olevat sosiaalitoimen tai perheneuvolan työntekijät saattaisivat löytää tien, jolla uhriutuneelle voisi avata väylää ymmärräykseen omastaan.