Työ kantaa aina – toimettomuus vie ihmisarvon!

Muistan perheessämme vaikuttaneen, isoisäni toisen vaimon, Annan, lausahduksen -" hän, joka työtä ei tee, ei syömänkään pidä"! Lapsen mielessä tuonkaltaiset toteamat tuntuivat huvittavilta. Perheessämme ruokaa oli aina, syömisen kunnioitus tuntui turhalta.

Työhön meidät, suurpeheen lapset, ohjeistettiin, vaikka työtä ei olisi aina ollutkaan. Tosin maaseudulla työtä oli enemmän kuin ehdittiin. Käsieni muskelit kertovat edelleen heinäseipäille nosteluista.

Työn tekemisen arvostuksen korkein veisu liittyi myös luterilaiseen kasvatukseeni, jonka erinomainen tulos olen. Kipurajoille saakka.

Mikä sitten on työtä ja mikä ei? Työksi ei välttämättä lueta näkymätöntä – eli ihmisten auttamista. Työn pitäisi olla konkreettista, näkyvää, tulosta tuovaa ja hyödyllistä.

Siksi, eilen, kävin ostamassa K-Raudasta lintulautaa varten tarvittavat puut, sahan ja mallit.

Tarpeeni käsillä tekmiseen on suuri. Henkisen työn apparaatti vie voimat ja jättää mieleen kipujen arvet.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu