Kreikka vie ja EU vikisee!

Kreikan kansa on äänestänyt. On hyvä, että kansan ääni tunnustetaan. Viesti kansan keskuudesta on otettava vakavasti. Paremman elämän toivossa ihmiset ovat äänestäneet vasemmistolaista puoluetta, joka tarjoaa vaihtoehtoja. On eri asia, millä keinoin nuori, poliittinen johtaja, onnistuu maansa vakauttamisessa. Vastassa ovat isot valtakoalitiot, joille raha on merkittävämpi arvo kuin ihmisoikeudet.

Onko yksikään johtava EU maa perehtynyt kreikkalaisiin, joiden elämä on kurjistettu talousvakaannuttamisen takia? Maa, jossa sosiaaliturva ei toimi, ihmiset, joilla ei ole tuloja, joutuvat hakemaan päivittäisen ruoka-annoksensa roskiksista. Näistähän ei ole soveliasta puhua, ei varsinkaan hyvinvointiyhteiskunnissa, joihin myös Suomi kuuluu. Meillä sentään kaupat jakavat ylijäämäruokaa hyväntekeväisyysjärjestöille – ylipäiväistä ruokaa saa maksutta, kun jaksaa jonottaa.

Suomen Vasemmistoliiton Arhinmäki lähti hakemaan nostetta Kreikan vaaleista. Onko hänestä samanlaista kansalaisten herättäjää kuin veljespuolueensa johtajasta?

Kävellessäni Espoon keskuksen raitilla tai Vantaan kauppakeskusten liepeillä, havaitsen pahoinvointia, joka edustaa jo kadotettua äänestäjäkuntaa. Perheitä, joiden talouden romahdus näkyy katukuvassa, on paljon. Maamme, joka on moralistien ja syyllistäjien yhteiskunta, katsoo sivusilmällä heikosti pärjääviä.

Hitaan väsyttämisen ja murheen murtaman ihmisjoukon palauttaminen äänestäjiksi vaatii kärsivällistä ja pitkäkestoista ymmärretyksi tulemisen työtä.

Itsensä turhiksi kokevat ihmiset eivät jaksa äänestää. Heitä on paljon.

Kreikassa läheisten ja ystävien merkitys on suuri. Suomessa ihmiset jäävät helposti yksin omiin luukkuihinsa.

Muutokseen tarvitaan enemmän kuin neljän vuoden välein äänestys. Suomen kipurajoilla elävät kansalaiset saattavat herätä hetkeksi Kreikan 'toivosta', mutta vain hetkeksi.

En esitä lukuja, mutta potentiaalisia äänestäjiä paremman elämän toivosta on paljon. Heitä on. En usko, että Vasemmistoliitto etsisi äänestäjänsä vain poliittisesta, viisautta olisi myös olla tietoinen omista keinoistaan.

Tällä hetkellä suomalaisen ihmisen suojelu tarvitsee selvityksen korruptiosta, verovarojen 'laillisesta' siirrosta veroparatiiseihin ja mikä tärkeintä ulosottovelallisia kurjistavan lain muuttamisesta.

Suomi on maa, jossa eläminen käy sietämättömäksi, jos pankkien ja Finanssivalvonnan asenteet pysyvät armottomina.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu