Luvallinen vs. katukerjääminen – rahankeräyksen illusio!

Mietin, mihin arvoihin perustuvat luvallisen kerjäämisen vs. katukerjäämisen erot?

Luvallisessa kerjäämisessä, mm. pankkiautomaateilla on mahdollista lahjoittaa näkymättömästi, olla laupias samarialainen ja saada samalla synninpäästönsä tietämättä, mihin rahat lopulta päätyvät. Päätyvätkö kerääjäyhteisöiden 'hallinnollisiin kuluihin' vai aidosti autettavien tarpeisiin.

Kauppakeskuksissamme kerjäävät ihmiset ovat näkyviä, kärsiviä ihmisiä, joiden uskotaan keräävän rahaa mafiajohdolle. Totuutta emme lopulta tiedä, mutta uskomuksemme on, että työkseen kerjäävät eivät lahjoitettuja rahoja saa.

Heidän näkemisensä kadulla saattaa jo pudottaa lahjoittamisen kynnyksen, sen sijaa pankkiautomaateilla, salaisen synninpäästön voi saada siirtämällä rahaa 'hyvään tarkoitukseen'.

Lopputulema on oikeastaan sama, annamme rahaa jollekin, joka ei siitä itse hyödy.

Evankelista Pirkko Jalovaaran keräysinto on paras esimerkki siitä, miten ihmisten hyväuskoisuuden nimissä pyritään vaurastumaan. Hänen rukousparantumistensa  taustalla on ollut ihmisten hätä ja rahastus.

Suomessa RAY on valjastettu yhdistysten taloudelliseen tukemiseen. On selvää, että myös noissa piireissä, joissa rahaa liikkuu valtavia määriä, on ollut kiusaus väärinkäytöksiin.

Raha sokaisee järkevänkin mielen, eli tarkkuutta rahan jakamisessa on oltava.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu