Mitä kuuluu Suomen 330.000:lle työttömälle?

Katselin eilen mielenkiintoista Stacey Dooleyn dokumenttia Talouslaman nuoret uhrit, jossa japanilaiset nuoret ovat kasvotusten elämään kiinnittymisen ja yhteiskunnan tarjoamien kilpailuasetelmien mahdottomuudessa.

Nuorten itsemurhia tapahtuu useistakin syistä. Pärjäämisen eetos, jota vanhempansa odottavat, käy monille ylivoimaiseksi. Kokoaikaiseen työhön pääseminen vaatii yli-inhimillisiä voimavaroja, silti siihen pyrkiminen on elämän ehto. Toisaalta myös työhön päässeiden hyväksikäyttö – yli-inhimilliset työajat, joista selviytyminen ei ole ollut mahdollista. Monet ovat kuolleet uupumukseen.

Suomessa kokoaikaisen työpaikan saamisesta käydään myös kovaa kilpailua. Yliopistosta valmistuneille ei välttämättä löydy oman ammatillisen osaamisen työtä. Ammattikorkeakouluista valmistuville työtä saattaa löytyä helpommin.

Tunnen yhden nuoren, jonka ulkoinen habitus estää työnsaannin. Hän on kaunis, nuori tummahiuksinen nainen, jonka toinen vanhempi ei ole suomalainen. Hänen haastatteluun päästessään on aina todettava olevansa suomalainen, vaikka nimi viittaakin muuhun. Työhönottajien haastattelut olisi hyvä nauhoittaa, sillä naisen mukaan hän joutuu vastaamaan kysymyksiin, jotka eivät liity mitenkään hänen hakemaansa työhön.

Kyse on  kuitenkin aina toimeentulosta. Yhteiskuntamme maksaa kovaa hintaa nuorista, joiden työllistymisen mahdollisuudet on kurjistuneet. Toimet, joilla nuoria työllistetään, ovat olleet kehnot tai suorastaan välinpitämättömät.

Mitä kuuluu Suomen työttömille? Heidän tilanteensa on vaiettu. Työttömyys näyttäytyy kuin sairautena, jota on tartunnan vuoksi välteltävä.

Miksi työttömät vaikenevat – vai onko heidät vaiennettu?

Kehitteillä olevan hallituksen keinot työllistymisen mahdollisuuksiin kiinnostavat. Nyt olen kuullut puheita lähinnä kilpailukyvyn parantamisesta ja sen kautta työpaikkojen löytymisestä.

Työttömien ihmisten joukossa on monen alan osaajia. Joskus tuntuu siltä, että työpaikkojen mahdollistuminen olisi vain teollisuudessa. Keskisuuret yrittäjät saattavat odottaa mahdollisuuksiaan työllistämiseen. Pienyrittäjien keinot työllistää eivät toteuteudu lyhyellä aikavälillä. Tuskin pidemmälläkään. Pitäisi tapahtua 'ihme', että uskallus palkata tarvittavaa työvoimaa onnistuisi.

Olin itse yrittäjä viime laman kynnyksellä. Menetin kaiken. Ei ole helppoa paluuta, kun vouti vie tulot ja pankki realisoi omaisuuden.

Mitä näistä olemme oppineet?

Tuskin mitään – ehkä kuitenkin sen, että hengissä säilyminen on itsemurhaa tärkeämpää. Mammona, omistaminen ja niiden kautta ihmisten tuhoaminen on joka tapauksessa loppumetreillä kauhistus.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu