Onko Suomi turvallinen asuinpaikka köyhille ja huono-osaisille?

Pohjois-Savolainen, maaseutukyläinen pirtti (1900 – 1947), jota isoisäni asutti suuren perheensä (14 henkeä) kanssa, antoi asuintilaa myös asunnottomille perheille. Lopulta, kun seinät jo pullistelivat uusista tulokkaista, hän lahjoitti seitsemänlapsiselle perheelle kauniin rantatontin ja asuinrakennuksen hirret. Mökki rakentui kyläläisten talkoovoimin.

Hyväntekeväisyys on oikeastaan klisee, jota nykyaika arvioi omilla kriteereillään. Isoisäni tuskin pohti olevansa hyväntekijä antaessaan kotinsa tai lopulta maansa maattomille. Uskovaisena miehenä hän eleli ja toimi maallikkosaarnaajana. Saattoipa sieltä kummuta hänen arvojensa merkitys ihmisten auttamiseenkin. Sen verran olen kuitenkin tietoinen, että ainoa rahallinen toimeentulo, oli voin vieminen Varkauden torille. Sinne isosisäni kyyditti talvisin jääteitä pitkin vaimonsa kirnuamia voikiloja, jotka tekivät kauppansa kaupunkilaisten keskuudessa.

Suomalaiset olosuhteet eivät olleet turvalliset sota-aikana 1939 -44, jolloin päädyttiin lähettämään lapsia turvaan Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Kyse lienee ollut suomalaisen rodun säilyminen, mikäli Neuvostoliitto valloittaisi maan.

Nyt, kun Ruotsin ulkoministeri nostaa esiin ruotsalaisten vastaantulon hyväntekijänä, muistuttaa hän samalla suomalaisia vastaavaan hyväntekeväisyyden ymmärrykseen.

En ota tuohon sen enemmin kantaa, mutta haluan kuitenkin ottaa kantaa siihen, että Eppujen  'Murheellisten laulujen' maassa on edelleen vahva auttamisen ymmärrys ja toimeliaisuus.

Juho Saari, selvityksessään Huono-osaiset, tutkii laajasti suomalaisen yhteiskunnan köyhyyttä tuottavaa ja ylläpitävää politiikkaa.

Ei liene yllätys, että nykyisessä suomalaisuudessa, vasemmistolainen aate- ja toimintamallit ovat alamäessä. Demarien pj. Lipponen aloitti sosiaalisen demokratian alasajon. Vaurastuminen pimentää parhaankin ymmärryksen.  Lipposen toimesta, varallisuusveron poistamisen jälkeen mietin, että on pakko tehdä jotain.

Tuolloin lähdin Vasemmistoliiton kansanedustajaehokkaana vaaleihin. Mietin, jospa tuo puolue toisi vaihtoehdon.

Murheellisena jouduin toteamaan, että myös tuo yhteisö on jo liiaksi vaurastunut, eivätkä enää aidosti elä vastapoolia oikeistolaisuudelle. Eli, aate on aikansa illusio – kun talous vahvistuu, sosialismi on tarpeetonta.

Toisaalta yksilöityminen, yhteisöllisyyden mureneminen ja ihmisten erillistäminen, ovat vieneet pohjaa lähimmäisyyden merkitykseltä. Tuomareita istuu jokaisen kodin tv-tuolissa.

Suomi on polarisoitunut yhteiskunta. Ymmärrystä köyhien auttamiseen on niukasti, jos ollenkaan. Leipäjonoissa odottavat, näyttäytyvät  hyvinvoivalle häpeällisenä.

Suomi on turvallinen yhteiskunta kaikille, joiden toimeentuloa ei uhkaa mikään ulkopuolinen. Heille, joiden talouden tilanne on hyvä tai huippuhyvä. Heille, jotka pelkäävät köyhiä ja rakentavat aitoja, tullakseen entistä turvallisemmiksi.

Suomi on turvaton maa heille, joiden toimeentulon edellytys on työllistyminen. Kun työ ei kohtaa tekijäänsä, ihminen on aina turvaton. Hylkäämisten vastaanottaminen lamauttaa.

Suomi on turvaton maa heille, joiden tulot eivät riitä asumisensa maksuihin. Häätöä odotellessaan he sulkevat itsensä simpukan kuoreen ja pelkäävät jokaista vastaantulijaa.  Pelko murtaa yrittämisen. Pelko hämärtää minuuden.  Pelko syö toivon.

Yhdeksänkymmentäluvun laman myötä menetin omaisuuteeni.

Arvokkainta, lapsiani en menettänyt. 

Suomi on edelleen turvallinen maa, mutta pelottava. Armoton on se toimintamalli, jolla kansalainen lamautetaan. Lamautusmallina toimii mm. KELA, joka käyttää kaikki menetelmät hyväkseen, saadakseen 'rikolliset' ansaan.

Pahinta oli opiskelijoiden opintotuen illegaalinen takautuva ryöstö.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu