Sanaton kansanlaulu – ihmisen kokoinen arvoitus!

Entisessä elämässäni, diplomaattikutsujen jälkimainingeissa lauloin usein suomalaisia kansanlauluja, joista suosituimpia oli 'Vain pieni kansanlaulu ja sanoja ei ole ollenkaan'!

Viime viikkoina olen toiminut pakolaisperheen tukena ja opettanut heille suomalaista toimintamallia.

Eilen, kun tuuli irroitteli koivuista kellastuneita lehtiä sateeksi asti, perheen äiti kysyi, miksi puut menettävät lehtiään. Me, jotka olemme tottuneet siihen, että syksyn tullen seuraa 'autius lehtipuiden', ilahduin, että itsestään selvyydet kyseenalaistuvat.

Ihminen elää aina aikaa, jolle on syntynyt ja jossa turvallisuus merkitsee. Perusturvallisuus antaa tilaa ihmettelylle. Turvattomuus, kuten tiedämme, luo pelkoja ja aggressioita. On puolustauduttava tai luovutettava.

Nyt, suomalaisessa todellisuudessa, on pelkoja, uskomuksia, häpeää ja varauksellisuutta. Kyse on toimeentulosta.

Olemme useita vuosia jo seuranneet romanikerjäläisiä, joiden näkeminen katukuvassa on surettanut, ärsyttänyt ja pelottanut. Miksi ovat täällä?  Eikö omassa maassaan, EU:n tukirahojen avulla olisi pystytty takaamaan heille elinkelpoisuus omalla maaperällään.

Pakolaisaallon myötä tilanne on jo aivan toinen. Turvapaikanhakijat tulevat maista, joissa sotatila on vienyt elinmahdollisuudet. Turvallisuutta ei voi taata. Silti, siellä asuvien ikäihmisten on ollut pakko jäädä sodan jalkoihin.

Suomi, pienenä kansakuntana, on käynyt läpi viimeisten 70 -vuoden jaksossa, elintason kohoamisen, vaurastumisen, YYA -sopimuksesta irtautumisen, raskaan 90 -luvun  laman, sekä Euroopan Unioniin ja euroon liittymisen.

Elämme merkillistä vuotta 2015. Toimeentuloheikennykset pelottavat. Samaan aikaan kaikilla on valmius nipistää omastaan, jos edes jotain siitä turvallisuudesta, jossa elämme, olisi jäljellä.

En ole pappi, mutta huomaan perineeni jonkinlaisen alkuliturgian ja ihmettelyn 1500 -luvun esi-isältäni, Eskil Kauhaselta, joka oli Kuopion ensimmäinen kirkkoherra.

Nyt on kuitenkin sanottava, että TALKOO -hengen puhallus kansalaisiin näyttäytyy melko outona.

Työehtojen ehdoton heikennys on valtiovarainministeri A. Stubbin suulla ilmaistu pysyväksi, sen sijaan varakkaiden osallistuminen talkoisiin on lyhytkestoista.

Perussuomalainen puolue, hallituspuolueena, on ensikertalainen. Joskus on oltava ja otettava vastuu kansan kannatuksesta. Perussuomalaisuus työväenpuolueena on ilmiö, jonka, ei-sosialistisen ajattelutavan, valtiovarainministeri Soini, on kuvitellut toimivan. Työväestö sen kuitenkin lopulta päättää. Kansan vähättely ja häpäiseminen on kohtuutonta, puhdasta puolueelle puoluetukien rahastusta.

Sen sijaan, Keskustan Sipilä, on valtaan päästyään, ylimielistynyt.  Valintaansa viestinstäministeriksi nimittämäänsä Bernerille kaiken tukensa antava ja samaan aikaan verokeitaita ymmärtävä pääministeri.

Suunnittelua voivat tehdä vain varakkaat, työtätekevä kansa joutuu aina tilille.

Itse sain mätkyt vuodelta 2013 – 1600 euroa, josta summasta pyysin vapautusta, sillä eläkkeelle jäätyäni, tuloni putosivat alle puoleen. Vastaus oli tyly. Ette saa ja tästä päätöksestä ei voi valittaa. Nyt maksan tuota jäännösveroa 65 euro/kk vuoteen 2017.

Jos palaan tuohon kirjoitukseni otsikkoon, tunnistan sanatonta kansanlaulua. Sitä pientä ja hiljaista. Silti, mintun ja ruusun tuoksua, jota tuuli kantaa tullessaan, voin aistia ihmissuhteissa.

Pakolaisperheen nuorin, seitsemänvuotias, tulee aina minua vastaan ja halaa. Hänen hymynsä on mahtava. Samanlaisen ilon näen lapsenlapsissani, joita haen päiväkodista – Iida, 5 v. kertoi isälleen, mikä oli päivässä parasta. Parasta oli, kun mummi tuli hakemaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu