Sotaveteraanit keskuudessamme

'Mies istuu yötä tuvan penkillä, kyynärpäät polvien varassa, pilliklubi käryää suupielessä. Hiuksista osa, niistä harventuneista, on pudonnut kasvoille. Mieli on synkkä, epätoivoinen. '

'Ei olisi pitänyt, ei olisi pitänyt – lapsi ei ymmärrä, mitä ei olisi pitänyt. Lapsi kuulee isän puhetta kuin auttaja. Yrittää ymmärtää, mutta ei saa yhteyttä. Isä sotii, käy läpi taisteluja, kuuntelee kuoleman laukauksia.'

Kuvaukset liittyvät isääni, josta olen kirjoittamassa tunnemuisto – kirjaa.

Psykologian opinnoissani tein tutkimusta ihmissuhteiden merkityksistä sotaveteraanien selviytymisessä traumaattisista sotakokemuksistaan.

Sodan pahoin runtelema isäni kuin äitini veli, enonikin, kumpikin tahoillaan, kävivät läpi kokonaisen loppuelämänsä traumaattisia muistojaan sotakokemuksistaan.

Enoni turvautui alkoholiin, jota kului runsaasti paperitehtaan koneenhoitajan löysien (vapaapäivien) välillä. Isäni, uskovaisena miehenä, ei käyttänyt alkoholia. Hänen traumakokemuksensa elivät arjessa, siinä ajassa, jonka me lapset tunnistimme ja koimme.

Tutkimukseeni perustuvina coping -keinoina (selviytymiskeinoina), sodasta hengissä palanneet kokivat ihmissuhteet. Läheisimmät ihmissuhteet, kuten perhe ja lapset, toimivat siviilielämän peruspilareina. 

Sodasta selviytyneiden miesten tärkeimmiksi ihmissuhteiksi muodostuivat kuitenkin sodan kokeneet vertaishenkilöt 'sotaveljet'. Toisaalla myös muistoissa olevat pelastajat, kuten Lotta-tytöt, jotka saivat nimen 'enkeli'.

Tässä yhden haastatelluista kuvaus litteroituna:

"Tulee mieleen yksi yö, kun olin semmoisessa talossa, missä konekiväärikomppanian puolijoukkue tuli sisään kovasta pakkasesta, niin se oli semmoista kolinaa ja ryminää, kun ne tulivat. Ne nopeasti riisuivat kenkänsä ja hieroivat jalkojansa ja puhuivat yhteen ääneen, että kuka mikäkin kaatui ja se oli tavattoman rasittunutta porukkaa, ne eivät olleet niin kuin normaali elämää ja kun  ne olivat päässeet lämpimään, he söivät ja melkein ahmivat ruoan ja saman tien ne uupuivat, panivat lattialle makaamaan ja rupesivat nukkumaan, mutta normaaliunta se ei ollut. Ne koko ajan huusivat varoituksia toisilleen ja itkivät ja rukoilivat ja lauloivat virsiä, ja se oli järkyttävä yö."

Tänään, pääministeri Juha Sipilä puhui Veteraanien kunniaksi järjestetyssä juhalapuheessaan ukistaan, hänen sotakokemuksistaan. Omalla tavallaan rakkaudellista viestintää tunteista, tilannekuvia hetkistä, joissa ukki liikuttui. 

Pääministeri onnistuneesti linkitti ukkinsa viestiä Suomen pelastamiseen.  Viestiä siitä, että hän on saanut tehtävän maamme pelastamiseksi.  En tiedä, oliko Juha Sipilän ukki porvari ja oikeistolaisten arvojen puolustaja, mutta huoli siitä, onko Suomi kaikkien kotimaa, jäi hämäräksi.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu