Puoluekokouksia ja Ruotsin prinssikastajaisia!

Puoluekokousten ryminä alkaa kesäkuussa. Kokoomuksen kolme kanditaattia (Stubb, Orpo, Lepomäki) käyvät nyt omaa informaatiosotaansa median välityksellä. Valtiovaranministerin pestiä pitävä Alexander Stubb oli menettänyt jopa 'äänensä' puhuttuaan yli äänijänteidensä Kreikan lainakeskusteluja edeltävänä päivänä. Kriittinen ajankohta on kesäkuun puolivälissä, jolloin puoluekokousedustajat sanovat sanansa. Ja Alexin tapaan todeten, kun valinta on tehty  'pulinat pois'!

En pidä hyvänä, että yhden puolueen keskinäiseen arvomittelöön maamme verovairoin maksettu media antaa kohtuuttoman paljon tilaa. On selvää, että kansalaisia kiinnostaa muutokset, mutta rajansa kaikella.

Keskustalla tilanne on toinen. Puoluekokouksessa todennäköisesti vain hymistellään ja iloiten päätetään kansanedustaja Matti Vanhasen presidenttiehdokkuus. Samaan aikaan EU -edustaja, keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen vetää kättä lippaan. Oma Kansalaispuolue on perustettu, työt voivat alkaa. Todennäköisesti Paavo V:n aktiivisuus painetaan taka-alalle. En tiedä, ehkä hän osallistuu myös itse Keskustan puoluekokoukseen.

Hallituskoalition perussuomalaista, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylää on haastateltu Helsingin Sanomien lauantain 28.5. numerossa. Hänen 'rohkaiseva' viestinsä suomalaisille on, että terveys- ja sosiaalipalvelut tullaan priorisoimaan jatkossa. Arviointinsa mukaan jokainen on vastuussa terveydestään. Tästä on ymmärrettävä, että yhteiskunnan verovaroja ei enää käytetä kansalaisiin, jotka omilla elintavoillaan aiheuttavat sairautensa. 

Palataan siis jälleen Suomen niukkaan talouteen, jossa toimeentulovastuuseen etsitään syrjäkylien rapajuopot, työllistymiseen kykenemättömät peräkammarin pojat tai muutoin huolettomasti eläneet kansalaiset, jotka eivät ikinään edes aikoneet huolehtia terveydestään.

Sen sijaan yhteiskunnan varojen suurkuluttajia ei nosteta suurennuslasin alle. Heitä suojellaan syystä, että saattavat jonain päivänä jopa ryhtyä veronmaksajiksi.

He eivät ole rapajuoppoja, eivät peräkammarin poikia, eivätkä muutoinkaan ns. holtittomia kansalaisia.

Heitä voidaan löytää kaikista yhteiskuntaluokista. 

Katselin hetken Yle5:n esittämänä uusimman, Ruotsin prinssi Oscarin kastetilaisuuden alkua. Oletan, että kuninkaalliset kiinostavat myös suomalaisia, mutta oli kohtuutonta, että Ylen varoja käytettiin tuntitolkulla ruotsalaisen eliitin kastekirkon sisääntuloon. Toki siellä esiintyi myös pääministeri Löven puolisoineen, mutta en usko, että tasavallassamme tarvitsemme moisia eleitä. Kuninkaalliset tuolit jopa pikku prinsessoille alkavat näyttää myös Ruotsin henkisen tilan rappiolta. 

Elitismin ihailu on osa pakenemista suomalaisesta kurjuudesta. Onhan mahdollista, että toistumiseen prinsessa Victorian ja aina keinohymyilevän Danielin perheyhteyden kuvaaminen liennyttää kansojemme välistä yhteenkuuluvuutta.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu