Elämää ennen EU:ta ja tulevaisuudessa.

Turvallisuuttaan Neuvostoliiton kanssa käytyjen sotien jälkeen hakenut Suomi halusi linkittyä vauhdilla Euroopan Unioniin. Olettamuksenaan, että usean valtion muodostama yhtenäisyys takaisi maallemme mahdollisen tuen, jos idästä alkaisi tuulla. Suurvaltio, Britannia, saattoi olla eräs vakaa turvaaja.

Kansamme joutui vähin äänin tyytymään ratkaisuun, jolla Suomi ajettiin EU:n syliin. Komissiot, komissionäärit, sun muut vallanpitäjät ovat siitä lähtien päättäneet maamme sisäisistä toimista, kuten siitä, miten maanviljeiljät toimivat. Minkä muotoinen kurkun on oltava tai kuinka monta lomaketta on täytettävä tukia saadakseen. En ole kuitenkaan kuullut, että kanojen pitäisi munia vain kultamunia.

Maastamme valitut EU -edustajat pyrkivät taloudellisesti tuottaviin tehtäviinsä 'velkarahoilla'. Alkuun edustajille maksettiinkin kulukorvauksia ruhtinaallisesti, joilla mahdolliset vaalityövelat maksettiin. Mene ja tiedä, valvoiko kukaan rahavirtoja, joilla edustajien palkkoja, palkkioita ja kuluja tuolloin maksettiin.

Brysselin edustustosta on muodostunut massiivinen valtakoalitio, jonka arvoista ja päätäntätoimista tavallisella kansalla ei ole minkään valtakunnan ymmärrystä. Johtoon kuuluvan valtion, kuten Saksan, pääarkkitehdit junailevat unionin valtioilta tulevaa rahaa mielensä mukaan. Onko noihin päätöksiin ylipäätään yhdelläkään pienellä valtiolla mahdollisuutta vaikuttaa. En tiedä, epäilen. 

Suomessa, aika ajoin, haastatetellaan euroedustajiamme, etunenässä Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen. Hänen puheestaan on mahdotonta saada selvää, miksi hän on siellä, mitä valtaa hänellä on ja kenen etuja tai mitä hän EU -parlamentissa ajaa.

Suurimmalle osalle suomalaisista, eurokansanedustajien osallisuus ja vaikutusmahdollisuus maamme yhteisiin etuihin, on hämärän peitossa. Mielikuva siitä, että Euroopan Unionin taloudesta hyötyvät vain he, jotka osaavat pelata rahaa. Pelaamisen lienevät oppineet ainakin he,  maamme raharikkaat, joiden maataloustukia maksetaan tilakoon mukaan, ei sen mukaan, ovatko he itse viljelijöitä (mm. Herlin, Wahlroos).

Suomalainen turvallisuuskysymys saattaa nyt jälleen nousta pintaan. Voimmeko ylipäätään heittäytyä muiden maiden varaan? Pienenä valtiona olemme aina alistetussa asemassa.

Suomalainen työväestö on nyt joutunut pakkolait välttääkseen tekemään päätöksen työajan pidentämisestä. Nollasopimuksilla tullaan vastaan työnantajia.

Pienipalkkaiset kunta-alan työntekijät menettävät 30 % lomarahoistaan. EU:n vastaantuloa tuskin nähdään – sisäisen devalvaation keinoin maamme hallitus yrittää näyttää ulkomaailmalle, että maahamme kannattaa investoida.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu