Nälkävuodet – aikalaissuomea!

Suomessa päiväysvanhaa ruokaa on jaettu viimeiset 20 -vuotta. Tuona aikana yksi ikäpolvi on varttunut aikuisikään.  

Ruokajonossa eivät käy:

Hengissäpysyminen on sekä fysiloginen että psyykkinen tarve kaikille ihmis- ja eläinkunnan olenoille.

Nykysukupolvesta on kuitenkin kasvanut uusia malleja, uusia perhetyyppejä.

On syntynyt selviytyjien uusiomalli.

Asuinalueellani asuu perheitä, joista kumpikaan vanhempi ei käy työssä. Heillä on lapsia ja koiria. Useitakin.

Heillä on myös auto.

He eivät käy ruokajonossa, sillä heillä on riittävästi rahaa ostaa ruokansa sosiaaliavutusten viitoittamana ja kustantaa muukin elintasonsa.

Juuri pari päivää sitten, havaitsin, että kahden susikoiran lisäksi ovat ostaneet koiranpennun. 

Ruokajonoissa käyvät:

Ilmaisen ruuanhakijan profiili on erilainen. He eivät saa ylimääräistä, sosiaalityöntekijöiden hyväntahtoisuuden myötäelämisen mukanaan tuomaa ymmärrystä, vaan kovia faktoja.

Jokaisena viikonpäivänä on syötävä, nälkä ei jätä rauhaan. Nälkä kysyy tyydytystä. Nälälle on etsikkoaika. Leipäjono.

Nälän tyydyttämisen viimeinen oljenkorsi. 

Viisi vuotta sitten istuin kokeelliseti Myllypuron leivänjakelupisteessä kahden perheen kanssa. Tuolloin, aamulla jaettiin jokaiselle numerolaput, jotka sitten numerohuutamalla pääsivät hakemaan eväitä kassiinsa.

Odottamista saattoi kestää useita tunteja.

Jakelulaareissa oli valtavat määrät leipää – enimmäkseen kuivunutta.

 

Samalla tarkkailin odottavia, jotka useimmiten olivat hyvin ahdistuneen oloisia. Jotkut jo kohtaloonsa tyytyneitä. 

Terveellisyyttä ruuanjakeluissa ei tunneta. Ylimääräruuat edustavat useimmiten rasvaisia makkaroita ja onneksi myös aika ajoin vähärasvaisempia elintarvikkeita.

Ruuanhakijan profiili on moni-ilmeinen. 

Useimmat (95 %) hakevat ruokaa toimeentuloaan varten. Loput (5 %) ovat satunnaiskuluttajia, jotka kompensoivat.

 

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu