Häpeä estää totuuden – uskonlahkot vapauden!

Kuolevaisuuteni lopultakin ymmärtäneenä, olen kummastellut ' vain kuolleen ruumiini yli' -keskustelujen merkityksiä.

Totuuden puhuminen ei ole vain uskovaisten puheharhaa. Totuuden ymmärtäminen on vaikeaselkoista ja suorastaan tarpeetonta. Totuus näyttäytyy aina aatemaailman pakotteena.

Kasvoin perheessä, jossa vanhempani ja isovanhempani olivat lestadiolaisia. Ei niitä ääri, mutta silti, rajoittavia riettaan maailman pahuuksien kuulemisesta, näkemisestä tai kokemisesta.

Kiitän siitä rajoittamisesta, joka auttoi minut ymmärtämään, miten vapaus näyttäytyikin pelkona, ei mahdollisuutena.

Eihän vapaus olekaan onni, se on ennemminkin vaara. Jos ei ole oppinut tunnistamaan vapauden rajoja, putoaa vaaraan, joka on suurin uhka niin yksilölle kuin ihmiskunnallekin.

Vapauden kallis hinta on ollut elämäni paras hinta. Mitään en oppinut. Ja opin kaiken.

Totuuden puhuminen saattaa olla ylivoimaista. Erityisesti, jos on tarve suojella minäänsä häpeältä.

Lopulta, kyse on aina häpeästä, pelosta tai maineensa menettämisestä.

Ihminen häpeää tekojaan. Suree menetettyä mainettaan. Kuluttaa aikaansa murehtimiseen.

Silti, ihminen kuolee, vaikka häpeäisi koko elämänsä.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu