Poliittinen puhe leipäjonoista on sivistynyttä kikkailua!

Kansalainen maksaa palkkatili- tai eläketulo -päivänään vuokran, sähkön, lääkkeet, puhelimen, tietokoneliittymän ja tarkastelee sen jälkeen tilinsä saldoa, hän huomaa, että kuukauden ruokaan ei oikeastaan jää enää maksuvaraa.

Pakolliset on hoidettava, että pysyy ihmisten kirjoissa.

Kait se on sitten nälällä hoidettava. Hernekeittoa saa kaupasta kohtuuhintaan. Parilla eurolla purkki. Mutta ei sitä joka päivä jaksa. Jos ei ole herneitä nenässä niin ainakin korvissa.

Mitenkäs sitten suu pannaan?

Ei mitenkään. Mietitään, että oliskos vielä jotain myytävää. Olisko vanhoja huonekaluja, astioita, tauluja. No, eipä niitä kukaan halua. Eikä sitä itse edes jaksa lähteä kauppaamaan.

Jokainen vuoden kuukausi sama homma.

Hyvinvoivat poliitikot puhuvat hienostuneesti ja vähätellen. Mikael Jungerkin ilmaisee, että poliittisin toimin, köyhyyttä ei koskaan voida poistaa.

Olen eri mieltä.

Köyhyydestä on tehty politiikan heittokapula.

Köyhyys ei kuitenkaan ole arvottomuutta, vaan vauraan kansan ja poliittisten päättäjien  vallalla herkuttelua.

Vain hän, joka on köyhyyden syvimmästä  tunnetietoisuudesta perillä, tietää, että köyhyydellä ei voi tehdä politiikkaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu