Lupaus ja sen pettäminen

Olen työelämäni aikana joutunut kohtaamaan paljon ihmisiä, joiden antama lupaus velvoittaa heitä, vaikka eivät enää jaksaisikaan.

Työssäni, auttajana, olen joutunut kyseenalaistamaan, henkilön itselleen aiheutetuvan kärsimyksen tunnesidonnaisuutta.

– –

Tunnetuin lupaus lienee sodan ajoilta: Kaveria ei jätetä!

Sodan aikana kaverin jättämisestä olisi seurannut elämänikuinen trauma.

Lupaus sisältää sekä tunteisiin vetoavaa että rationaalista auttamishalua.

Lupaus, on myös jokaisen henkilökohtainen sitoutuminen joko henkilöön, paikkaan tai muuhun, läheiselleen tai tietyn paikan säilymisen ehdottomuuteen.

Puolueen ehdokaslistalta valituksi tuleminen, sisältää myös annetun  lupauksen, äänestäjilleen. 

Äänestäjiensä pettäminen, loikkaamalla itselleen parhaiten mahdollistuvaan puolueeseen, tarkoittaa luonnollisesti, uudelle, mielestään vihreälle oksalle päässeen ehdokkaan, äänestäjiensä luottamuksen pettämistä.

Kuinka tuon pettämisen pystyy omassa, henkisessä tunnemaailmassaan käsittelemään, on aina vakava, henkilökohtaisen pohdinnan paikka. Monet eivät ole valmiita pohtimaan, koska  vallankokemus  sumentaa ja pelko arvottomuudesta halutaan nopeasti häivyttää.

Perussuomalaisessa hajaannuksessa paljastui merkillinen ilmiö.

Vaikka PS -puheenjohtajavaali pidettiin demokraattisesti,  20 kansanedustajaa, jotka olivat jo valmistautuneet muutokseen, perääntyivät ja lähtivät sotaan rintamassa, jonka uskoivat vievän heidät sinisille, ruiskukkaniityille.

Vaikka en ole tutkija, tunnistan nopeasti merkityksiä, jotka viestivät ministeriroolien pysyvyyden merkityksistä, mutta myös pelosta menettää lopullisesti mahdollisuutensa vaikuttamiseen, ministereinä.

Todennäköisyys juuri nyt ministeripestiänsä pitävät PS:n entiset kansanedustjat saattavat olla varmoja, että uutta mahdollsiuutta ei enää ole, eikä tule.  Ainakaan ST -tulevaisuudessa, mutta Kepu lienee hyvin avoin ja vastaanottavainen, samoin Kokoomus. Isossa mittakaavassa kummallakaan puolueella ei ole käytännön merkitystä.

On kuitenkin todettava; Kyllä kansa muistaa.

Kansalaiset kunnioittavat poliitikkoja, jotka vastaavat siihen muutoksen mahdollisuuteen, jonka ovat äänestäjilleen luvanneet.

Kyse on siis aina LUPAUKSESTA, jonka pettäminen, on sekä ihmisille että tiettyä puoluetta ja henkilöä äänestäneelle, anteeksiantamaton teko.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu