Paavo Väyrynen presidentiksi!

Vuodesta toiseen ja kolmanteen, maamme on valinnut presidenttejä ja toistamiseen pettynyt. Niinistöä ajettiin presidentiksi Ellun Kanojen yhteisvisioilla. Onnistuivat, mutta, melko pienellä maksuvaralla.

Presidentit ovat, Kekkosen jälkeen, yrittäneet tavoitella samaa karismaa, mutta joutuneet pettymään.

Presidentin rooliin kuuluu kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu  ja päättäväisyys.

Ulkopolitiikka, kyllä. Mutta ei muuta.

Suomalaisessa todellisuudessa, sitten Kekkosen, yksikään presidentti ei ole onnistunut kansansa yhdenvertaiseen kohteluun.

Ahtisaaresta minulle ei jäänyt mitään, Halosesta sentään Putinin kravatin ojentelut.

Somessa levisi kuva Tarja Halosesta, köyhänä, kerjäävänä. Samaistumisen onglemaan, tietoisuus julmasta realismista. Kiitos ei.

Vaikeina aikoina, kuten nyt, presidentin tehtävänä olisi puuttua hallituksen kurjistamispolittiseen toimintaan.

Media näyttää, miten presidenttiparin koira on kiinnostunut Mäntyniemeen tuodusta kinkusta. Kaikki koirat ovat.

Kansa kohtaa presidentin, joka on hyväntuulinen, eläinrakas ja parisuhteessaan onnellinen,

Innokkaat, tilaisuuden saanet ylioppilaat tai maanviljelivät, jättävät tuotteensa presidenttiparille.

He eivät ole vaativia, vaan tehtäväänsä palkattuja nuoria.

Paavo on ollut ja on, vakaa, ihmisoikeuksia kunnioittava ja karismaattinen.

Tarvitsemme nyt presidentiksi kansalaisen, joka tuntee suomalaisen kansanluonteen, korruptoitumattoman ihmisen, johon lopultakin voimme luottaa.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu