Kansallinen eriarvoisuus – hyväksytty todellisuus!

Suomalaisen yhteiskunnan omituisuus on siinä, että kulloinkin vallassa oleva hallitus uskoo olevansa oikeassa päätöksiä tehdessään.

Niin nytkin. Pääministeri Sipilä esiintyy hymynaamana, kun haastattelijaksi saapuu kaunis Ylen toimittaja.

Toimittaja menettää nopeasti ärhäkkyytensä, kun vastassa on mielistelevä, omassa uskossaan onnistunut mies, joka ei jätä tilaisuuttaan käyttämättä.

Pääministeri myöntää 'kipeät leikkaukset', jotka kohdistuivat pienituloisiin. Puolustuksekseen hän nopeasti löytää syyn. Isotuloiset kun eivät saa valtion subventioita. On luonnollista, että raha otetaan sieltä, mistä sitä on otettavissa.

Tuloerojen kasvu on kääntynyt jyrkkään nousuun parin viimeisen vuoden aikana.

Syy ei ole tietenkään nykyisen hallituksen, vaan pitkään jatkuneen laman.

Sinihuuliset kylmänkylväjät ovat luonnollisesti samaa mieltä pääministerin kanssa.

Samanmielisiä ovat myös maahanmuutto-ongelmasta hyötyneet kansanedustajat, jotka ovat Luona Oy:n osakkaita.

Miljoonia tippuu tileille, yhteiskunnan varoista.

Iloinen veronmaksaja maksaa ja kansanedustuslaitos kuittaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu