Ruokaa vai sirkushuveja?

Suomessa kenenkään ei periaatteessa tarvitse kuolla nälkään. Ylijäämäruokaa on runsaasti, mutta sitä on osattava etsiä paikoista, jonne ruoka kuljetetaan.

Monet tietävät Helsingin Myllypuron ja Hurstin Kallion. Leipää jaetaan myös monissa muissa kaupungeissa, mutta tiedottaminen ei tavoita kaikkia.

Vaikka olettamus siitä, että maassamme kukaan ei kuole nälkään, on selvä, että vaikeimmin tavoitettavina kansalaisryhminä ovat vanhukset, jotka eivät uskalla tai ymmärrä vaatia oikeuksiaan. He ovat nälissään ja voivat huonosti. Kuolemaa odotellessaan he vielä uskaltavat uskoa parempaan huomiseen lapsilleen, vaikka lapsensakin saattavat kamppailla talousvaikeuksissa. 

Toisena tulevat lapset, joiden vanhemmilla ei ole varaa hankkia kotiin ravitsevaa ruokaa. Liian moni lapsi on nälkäinen, maanantaina kouluun tultuaan. Siksi koulut ovatkin varautuneet maanantainälkäisten lasten takia suuremmilla ruokamäärillä.

Syntyvyys Suomessa on pudonnut jo nälkävuosien tasolle (1867-1868). Tämäkään ei herätä päättäjiä, koska hallitusohjelmassa on pysyttävä.

Töiden keskittyminen pääkaupunkiseudulle on merkinnyt ylisuuria asumiskuluja. Ylisuuriin asumiskuluihin asuntoministeri Tiilikainen löysi vain yhden selityksen – rajoittaa neliövuokrat.

Tämä merkitsi sitä, että pienissä asunnoissa asuvat menettävät tukensa, sillä useimmissa asunnoissa neliövuokrat nousevat yli sallitun.

Mustavalkoinen mallinnus hallitusohjelman pakkovedätyksestä kertoo paljon johtajansa ehdottomuudesta.

Joustavan mielen tunnustaminen on ainoa väylä myös joustavaan liikkumavaraan tilanteissa, jolloin muutostarve vallitsevaan havaitaan.

Nyt sitä ei ole.

On vain kädet selän takana pääministeriä seuraava ministerilauma, joka silmää räpäyttämättä vahvistaa mantraansa julkisen talouskurista.

Kurista, joka vieläkin vaatii kiristyksiä, koska valtion ja kuntien talous ei kestä palkankorotuksia.

Lomarahanpalautuksista puhumattakaan.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu