Vihallako vihaa vastaan?

Hallitus on tuominnut vihapuheen!

Vihapuheen sisällön kuvaamiseen ei kuitenkaan ole löytynyt selviä kriteereitä.

Milloin puhe kääntyy vakavaksi, suunnitelmalliseksi ja tuomittavaksi?

Kun vihan tunteita kirjoitetaan tai puhutaan ääneen, on hyvä tunnistaa mihin tai kehen ne kohdistuvat. 

Mieleen patoutunut viha on kaikkein vaarallisin.

Psykologisena ilmiönä vihaa tarvitaan irtautumiseen. Vihan ei tarvitse olla tuhoavaa. Tunnetasolla viha on oikeutettu selviytymiskeino.

Usein ihminen, joka hylätään, on aluksi hädissään ja onneton. Hän miettii, onko tehnyt jotain raskauttavaa kumppanilleen/vanhemmalleen, joka/jotka ei/eivät enää kestänyt/kestäneet.

Hylätty suree ja miettii, miten voisi saada rakastettunsa/vanhempansa takaisin.

Myös läheisen kuolemassa samat vaiheet tulevat näkyviksi.

Jossain vaiheessa viha tulee ja nostaa pahasta olosta. Viha auttaa näkemään kokonaisuuden. Viha auttaa hyväksymään itsensä ja mahdollistaa välimatkaa kaltoinkohtelijaan.

Polliittisessa vihapuheessa voidaan nähdä samankaltaiset vaiheet kuin yksilön hylätyksi/jätetyksi tulemisessa.

Kun yksilö/yhteisö kokee tulleensa väärinkohdelluksi, ensimmäiset tunteet nousevat hämmennyksestä.

Voiko tämä olla totta? Näinkö meitä kohdellaan? Miten olisi pitänyt toisin toimia, että tämänkaltainen julmuus ei olisi tapahtunut?

Esimerkkinä tästä KiKy -sopimuksessa kunta-alan työntekijöiden lomarahojen menetys.

Vihalla on tärkeä rooli, jota ei pidä kieltää.

Vihapuhe ei ole vaarallista, jos se pelastaa puhujansa ahdistuksesta.

Vihaan jääminen on sen sijaan haitallista, sillä silloin puhutaan jo ahdistuneisuushäiriöstä.

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu