Onko koti jo liian kallis yösija?

Kodista puhutaan moniäänisesti ja tunteella.

Sanana, koti, sisältää vahvoja tunnelatauksia. Jopa niin vahvoja, että on häpeällistä olla koditon. Kodittomaksi jäänyt saattaa kokea olevansa arvoton, ihmisenä.

Koti ja ihmisyys eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Usein kodittomat ovat ihmisyyden mestareita.

Kodittomuuden synonyymi on irtolaisuus, jota sanaa Suomessa ei enää tunnisteta. 

Puhun nyt kuitenkin kodin merkityksestä kasvupaikkana, turvantuojana, pesänä, jossa elämän alkua viritellään.

Lapselle, joka ei vielä tiedä, mihin on tulossa, useimpien vanhemmat ovat järjestäneet pesän, jota kodiksi kutsutaan. 

Itsemäärämisoikeus oman kodin avaimeen, on kaikille tärkeä. 

Useimmiten, se avain maksaa. Se on kallis. Niin kallis, että on parempi unohtaa kodin ulkopuolinen elämä. 

On hyvä unohtaa elokuvat, teatterit, harrastukset ja ravitsevat ruuat. Lasten harrastukset, vaatteet ja iltapäiväeväät koulusta palaaville.

Jos ei pysty, otetaan velkaa, jos on vielä luottotietoja.

Otetaan velkaa, jota ei  pystytä hoitamaan. On maksettava asuminen, että ei heitetä pellolle. On ostettava lahja lapsen kaverin synttäreille. On näyteltävä pärjääjää.

Moi, moii – hauska nähdä. No, mites teillä? Mitä tässä. Hyvinhän meillä. Mahtavaa. 

Kaveriperheen pihalla on, emännälle maasturi ja isännällä, mikäs muu, kuin Bemari.  

Mennään sisätiloihin, otetaan vähän!  Jos nyt oikein puhutaan, niin onhan tässä huoliakin. Viikon kuluttua koko tää homma on menossa pakkohuutokauppaan.  

Ollaan nyt hissukseen ja jos on pakko, niin vaimon kanssa muutetaan tuohon asuntovaunuun. Sitä ne perkeleet ei minulta vie.

Kodin ilmapiiri ahdistaa vanhempia. Riidellään ja rikotaan. Ei silti päästä kiinni syyhyn. Asunnon kalleuteen. Kun asuminen vie yli puolet nettotuloista, on heräämisen paikka.

Olkoon kyse omistus- tai vuokra-asunnosta, asuminen on suurin perheen kuluerä. 

Kodista on tullut liian kallis yösija.