Porin kesäpuhujat!

Suomen Poriin on rakennettu kesäteatteri, jonne kutsutut 'näyttelijät' ovat edustuksellisia kansakunnan kynttilöitä.

Kutsutuille on tärkeää päästä ääneen ja saada viestinsä kerrotuksi kaikelle kansalle. Etenkin, eduskuntavaalien lähestyessä, paikkahan mitä mainioin olla näkyvä ja noteerattu.

MTV3:n aamutv oli tänään 19.7. kutsunut vuorollaan kaksi poliitikkoa, puolueidensa puheenjohtajina toimivat Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ja Vasemmistoliiton Li Anderssonin.

Aamu oli vielä siihen vuorokauden aikaan sen verran viileä, että jaksoin katsella haastattelun.

Haastattelu pysyi asiallisena siihen saakka, kunnes Jussi Halla-aho rauhallisin sanakääntein ilmaisi faktat haittamaahanmuutosta. 

Kun Li Anderssonin sanamylly pääsi vauhtiin, toimittajaparat eivät onnistuneet edes välikysymyksiin.

On suorastaan pelottavaa, miten Li Andersson ajoi itsensä draiviin, jolloin puheesta ei enää saanut otetta.

En siten saanut selvyyttä, miksi Li Anderssonin huuto kohdistui Jussi Halla-ahon puheeseen, jonka arvot olivat Lin mielestä väärät.

Arvot eivät ole koskaan väärät, on vain erilaisia lähestymistapoja.

Halla-aho puhui selkeästi ja rauhallisesti. Hän ei katsonut kertaakaan vastapeluriinsa. Siitäkin on mahdollista tehdä arvio, miksi. 

Suomesta on tullut selkeän kaksinapainen yhteiskunta, jossa asenteet kovenevat. 

Vaikka Vasemmistoliitto pyrkii olemaan ns. vähäväkisten puolustaja, on se samaan aikaan rajaamassa ulos puoluetta, joka uhkaa sen olemassaoloa.

Halla-ahon puheessa en havainnut syrjintää vastapelureitaan kohtaan.

Tosin, hän totesi sen, minkä on tunnistanut, että Perussuomalaisen puolueen hajoamisella on ollut puolueelle tervehdyttävä vaikutus.

Siniset eivät paukuta henkseleitään enää niiden äänestäjien etujen puolesta, joiden avulla ministerinpaikat saatiin ja haluttiin pysyvän.

Kun valtaan päässeet kansanedustajat ryhtyvät toteuttamaan elitismiä, on korkea aika ymmärtää, kenen äänillä he ovat valtansa ansainneet. Eivät ainakaan niiden pienituloisten, jotka antoivat äänensä Perussuomalaisille siinä toivossa, että heidän elinolonsa paranisivat.

Lopuksi, todettakoon, että hakiessani viimeisintä reseptilääkettäni (elinehto) apteekista, kassa kertoi, että nyt tuli jo 0,06 euroa Kelan tukea. Kiitos siitä, Sipilän korskealle hallitukselle!

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu