Talvivaara vai vaarallinen talvi!

Tämä vuosi on ollut luminen. Päivästä toiseen, lunta on tullut.

On puhuttu 'valkeasta kurittajasta', joka sekoittaa niin liikenteen kuin säännöllisen ja turvallisen kulkemisen maanteillä ja kävelyreiteillä.

Joulun alla, Ylen toimittajat toistamiseen kyselivät säätieteilijöiltä, onko meille tulossa valkea joulu.

Valkean joulun unelmaa on aina toivottu.

Valkean tammikuun unelmasta kukaan ei puhunut. Paitsi, tietenkin harrastehiihtäjät, joiden ladunavaajatraktorit ovat ahkeroineet, ainakin täällä Sipoossa. Ei päivää, ilman latuaurausta. Hyvä niin.

Hiihtäjiä on kuitenkin paljon vähemmän kuin kävelijöitä. Kävelijöiden tiet pysyvät auraamattomina, pitkäänkin. Tai, niitä ei enää ole. 

– – –

Talvivaara on muistissamme aivan toisissa merkityksissä. Terrafame (Nälkämaa) on ottanut kopin Talvivaarasta ja jatkaa valitsemallaan tiellä.

Sen sijaan, tämä talvi on vaaraton. Vai onko?

Hintaa tulee asuntoyhtiöille ja julkiselle, mutta huoltoyhtiöiden taseet ovat töissä. Tuloa tarvitsevat kaikki, pienistä puroista toimeentulonsa kartuttavat.

– – –

Tämä talvi muistetaan kuitenkin monista vaaroistaan.

Liikenne on ollut toistamiseen uhanalaista.

Autoileva kansalainen on tuntenut päivittäin pelkoa, miten selvitä kolaroimatta.

Porvoon väylällä, suurin digitaalisin kuvin ja tekstein varoitetaan huonosta ajokelistä.

Enimmäisnopeus 80 km/h ei kuitenkaan huoleta bemarikuskeja, joilla on aina kiire. Sori siitä.

Itse, pienellä, söpöllä Pösölläni, liikun sujuvasti, mutta kunnioitan sääntöjä ja ehkä vähän itseänikin. 

Ajan lapsenlapseni hoitajaksi kolmena päivänä viikossa Vantaalle.

Minua tarvitaan, enkä halua kuolla ennen aikojaan, muutoinkaan.

– – –

Matkaamme kohti eduskuntavaaleja. Viime vuonna isoisäni teloituksesta on sata vuotta. 

Huruslahden järven jää on tänäkin vuonna vahva, mutta toisenlaisen näyttämön paikka.

Yhteiskunnallisten päätösten köyhdyttämien ihmisten paikka on yhä raskas. 

Tiedämme, että massamme liian monet lapset näkevät nälkää. 

Vanhukset kärsivät ja kuolevat, rahan ahneuden alttarille.

– – –

Vaarallisimman talven vaara, ei saa toistua. 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu